Tieto-Finlandia voittajilta käytännönläheinen opas tuottavaan ja kestävään metsänhoitoon
23.3.2023 12:03:45 EET | Like Kustannus | Tiedote

Juuri nyt metsäluontomme voi huonommin kuin koskaan. Tututkin metsän asukit, kuten orava, hömötiainen ja helmipöllö vähenevät nopeasti. On muutoksen aika.
Pekka Juntin ja Anna Ruohosen uutuuskirja Muuttuva metsä – Opas jatkuvaan kasvatukseen on käytännönläheinen opas kestävään ja tuottavaan metsänhoitoon.
Suomessa jatkuva kasvatus tuli lailliseksi vasta vuonna 2014 metsälain uudistuksessa. Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin tuntuu kaukaiselta, että Suomessa oli yli kuudenkymmenen vuoden ajanjakso, jolloin avohakkuu oli käytännössä ainoa sallittu tapa uudistaa metsää.
Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy metsänä ilman avohakkuiden tuomia katkoksia myös silloin, kun metsänomistaja haluaa metsästään tuloja. Metsän jatkuva kasvatus on tie ekologisempaan ja taloudellisesti kestävämpään metsätalouteen. Yli puolet yksityisistä metsänomistajista käyttää jo menetelmää. Esimerkiksi Turun kaupunki on siirtynyt jatkuvaan kasvatukseen kaikissa metsissään.
Pekka Juntti ja Anna Ruohonen ovat Tieto-Finlandialla palkittuja metsä- ja ympäristöaiheisiin erikoistuneita toimittajia ja kirjoittajia. Haaparannalla asuva Juntti julkaisi ylistetyn esikoisromaaninsa vuonna 2022. Ruohonen asuu Rovaniemellä ja työskentelee vapaana toimittajana. Kirjoittajien edellinen teos Metsä meidän jälkeemme (Like, 2019) oli myyntimenestys ja voitti Tieto-Finlandian.
Kutsu julkistamistilaisuuteen to 20.4. klo 17
Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita Silva ry:n ja Liken järjestämään julkistamistilaisuuteen Otavaan (Uudenmaankatu 10, Helsinki) torstaina 20.4. klo 17–20.
Tilaisuuden juontaa Mikko-Pekka Hanski. Tilaisuudessa kuullaan puheenvuoro kirjasta ja luvassa on myös muuta kulttuuriohjelmaa. Ilmoittautumiset: adele.couavoux@like.fi
Muuttuva metsä ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Petri Hantun lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 30.3.2023.
Pdf-vedokset ja haastattelupyynnöt: adele.couavoux@like.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@like.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Navessa Allen koukutti suomalaiset dark romanceen21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Navessa Allenin Into Darkness -sarja on kansainvälinen BookTok-ilmiö: sarjan kirjoja on myyty nyt jo yli viisi miljoonaa kappaletta ja sarjan käännösoikeudet on myyty jo 26 maahan. Suomessakin menestynyt Valot pois saa nyt jatkoa, kun sarjan toinen osa Koukussa ilmestyy.
Palkittu tietokirjailija Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa – uusin teos Valkosaari on huikean jännittävää jatkoa rakastetulle Naparetki-kirjalle1.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Bea Uusma, tuplasti August-palkittu tietokirjailija, tekee sen taas – Valkosaari on huikea tarina intohimosta, pakkomielteestä ja pohjoisen tutkimusmatkailun vaarallisesta historiasta. Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa ja esiintyy Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 25.10.
Kuusamosta maailmalle – Zero Nine raivasi tietä suomalaiselle metallille ja soitti jo 1980–90-luvulla Ozzy Osbournen, AC/DC:n ja Scorpionsin kanssa12.8.2026 13:44:41 EEST | Tiedote
Suomea pidetään raskaan musiikin suurvaltana, mutta jo ennen kansainvälistä metallibuumia oli yksi yhtye, joka raivasi tietä muille. Tero Karjalaisen kirjoittama Zero Nine kertoo Kuusamosta ponnistaneen rockyhtyeen koko tarinan ensimmäisistä keikoista kansainvälisille areenoille.
Tommi Liimatta päätti kirjoittaa "asemadekkarin" – Verta valkokankaalla on ilkikurinen romaani kunnollisesta perheenisästä, pienistä teoista ja odottamattomista seurauksista7.7.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Verta valkokankaalla on Tommi Liimatan yhdestoista romaani ja kertoo Hyytjärven suljetulla rautatieasemalla vuosittain järjestettävästä kauhuelokuvafestivaalista sekä eräästä lapsiperheestä, joka muuttaa maalle.
Tuntuuko elämä uuvuttavalta? Ratkaisu voi löytyä motivaatiotuntemuksesta26.6.2026 10:24:22 EEST | Tiedote
Palkittujen motivaatiovalmentajien Marjaana Herlevin ja Leena Ståhlbergin uutuusteos Tunnista motiivisi auttaa ymmärtämään, minkälaiset asiat ruokkivat jokaisen yksilöllistä motivaatiota ja tekevät elämästä mielekkään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



