Tietojenkäsittelytieteen laitoksen Linkki-keskus avasi ovensa

Jaa
Luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetusta ja oppimista edistävän valtakunnallisen LUMA-keskuksen toiminta vahvistui, kun Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselle avattiin Linkki-resurssikeskus 7.10.2011. Sen toimintaan kuuluu tieto- ja viestintätekniikan opetuksen, oppimisen ja harrastuneisuuden tukeminen. Keväällä 2012 maamme toisen asteen oppilaitoksille on tarjolla kaksi Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen ohjelmointikurssia.

- Tietotekniikan perustaidot kuuluvat nyky-yhteiskunnassa pärjäämisen työkalupakkiin, sanoo Linkki-keskuksen koordinaattori Arto Vihavainen. Tärkeänä peruskoulun tietotekniikan opetuksessa hän näkee tiedon hakemisen ja soveltamisen arkipäivän ongelmissa. - Internet on täynnä informaatiota. Osa siitä on oleellista, mutta osa on roskaa. Ongelmatilanteissa tiedon etsiminen ja sen soveltaminen kuuluu arkeen.

Myös opettajien tulee mukautua tietoyhteiskunnan vaatimuksiin. Se että kaikki ovat verkossa, ei tarkoita sitä, että opetus tulee siirtää verkkoon.  Päinvastoin, ihmisläheisyys ja kontaktit ovat oppilaille tärkeitä kun jotkut luonnollisista kontakteista muuttuvat virtuaalisiksi.

Tietotekniikan käyttämisessä opetuksessa on hyvät puolensa. Esimerkiksi anonyyminä tai nimimerkillä tapahtuva keskustelu kontrolloidussa ympäristössä madaltaa kynnystä kysyä opettajalta sellaista, mitä luokassa ei uskaltaisi. Vastaavasti opettajan on helppo tuoda materiaalia kaikkien saataville julkaisemalla tietoa kurssin verkkosivulla.


Opettajien täydennyskoulutuksen lisäksi Linkki järjestää peruskoululaisille ja lukiolaisille harrastustoimintaa, jossa nuoret tutustuvat muihin tietoteknisestä alasta kiinnostuneisiin ja oppivat ohjelmointia, loogista ajattelua sekä ongelmanratkaisutaitoja. He myös saavat ohjelmointikilpailuihin liittyvää valmennusta.  

Kevään 2012 suuri uudistus on ohjelmointi-MOOC, jossa kaikille Suomen toisen asteen oppilaitoksille tarjotaan Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen kurssit: Ohjelmoinnin perusteet ja Ohjelmoinnin jatkokurssi. Ohjelmointikurssit ovat luettavissa opintosuorituksiksi toisen asteen kouluissa ja yliopistoissa.

Linkki aloitti toimintansa viime kesänä varaslähdöllä: kesäkuussa järjestettiin kaksi viikon mittaista peliohjelmointileiriä 10-15-vuotiaille nuorille. Leirit olivat sekä osallistujien että tietojenkäsittelytieteen laitoksen henkilökunnan mielestä menestys. Leireillä opeteltiin ohjelmoinnin perusteita python-ohjelmointikielen avulla sekä suunniteltiin ja toteutettiin omia pelejä.

Taustatietoa LUMA-toiminnasta: http://www.luma.fi/verkosto/
Linkin kotisivut: http://linkki.cs.helsinki.fi
MOOC-kurssin kotisivut: http://linkki.cs.helsinki.fi/mooc

Lisätiedot:
Jaakko Kurhila, johtaja, Linkki-keskus, jaakko.kurhila@cs.helsinki.fi , puh. (09) 191 51386

Arto Vihavainen, koordinaattori, Linkki-keskus, arto.vihavainen@cs.helsinki.fi , puh. (09) 191 51269  

Tomi Pasanen, koordinaattori, MOOC-hanke, tomi.pasanen@cs.helsinki.fi , puh. (09) 191 51278

Ystävällisin terveisin

Minna Meriläinen-Tenhu, tiedottaja, puhelin 191 51042

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye