Tietojohtamisen haasteet sosiaali- ja terveyshuollossa
29.11.2019 13:00:00 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Projektipäällikkö Kimmo Parhiala THL:stä kertoi maakunnittaisista, kunkin sairaanhoitopiirin alueella julkisesti järjestettyjen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden arvioinneista.
– Tavoitteena on erityisesti arvioida palvelujen yhdenvertainen saatavuus, kustannustehokas toteutus ja palvelujen integraatio. Alueiden välillä on eroja siinä, miten ne käyttävät tietojohtamista tukenaan. Arviointien aineistoina ovat eri dokumentit sekä yli 500 niin sanottua indikaattoria että vuoropuhelu alueitten kanssa, kertoi Parhiala.
Sote-uudistuksen valmistelu etenee
Sote-uudistuksen valmistelun koordinoija, erityisasiantuntija Karri Vainio Suomen Kuntaliitosta toi esille, kuinka uudistus pyritään saamaan eteenpäin lainsäädännön osalta ja valmistelussa huomioidaan usean vaalikauden näkökulmat. Tähän kuuluvat kuntien ja maakuntien roolien selkiyttäminen sekä kentän toimijoiden tukeminen. Periaatteena on, että asiakkaita ja etulinjassa työskenteleviä pitää kuunnella.
– Valmistelussa uutta on sosiaali- ja terveystietojen toissijaisen käytön eli toisiokäytön lainsäädäntö. Myös teknistä toteuttamista pitää vielä kehittää, valaisi Vainio.
Luennossaan Vainio tarkasteli tietojohtamista laajasti historiallisesta näkökulmasta nykypäivään saakka.
Sosiaalityön tutkimuksiin panostetaan
– Helsingin yliopistossa tullaan ensi vuonna panostamaan moniin sosiaalityön tutkimuksiin. Tutkimuksissa yhteistyö eri kohderyhmien kanssa on todella tärkeää ja välttämätöntä. Tutkimuksissa on myös mietittävä, miten voimme yhdistää saadut tulokset, ja kuinka voimme luoda yhteisiä suosituksia, painotti Helsingin yliopiston professori Ilse Julkunen.
Julkunen toi esille vuorovaikutteisia tutkimuksia, joissa tehtiin yhteisiä toimintamäärittelyjä ja suosituksia. Julkunen kertoi muun muassa esimerkistä ”Malmö näyttää tietä kohti kestävää tulevaisuutta”. Malmössa koottiin 20 asiantuntijan ryhmä eri aloilta. Projekti oli onnistunut Malmön kunnanhallituksen mielestä, sillä se myönsi rahoituksen myös hanketyön jatkamiseksi, joka käsitti monia toimenpideohjelmia ongelmien ratkaisemiseksi.
”Terveydenhuollon arkivaikuttavuus on kykyä auttaa potilasta”
THL:n ylilääkäri, professori Antti Malmivaara puhui aiheesta: Miten arvioida ja edistää terveydenhuollon arkivaikuttavuutta?
– Täydellistä osaajaa ei ole olemassa, vaan jokainen voi tehdä oman osansa terveydenhuollossa. Jokainen voi miettiä, miten omassa työssään luo arvoa asiakkaille. Saadun tiedon täytyy tavoittaa ”kandista kansliapäällikköön”, kuvailee Malmivaara.
Tutkimuksessa aina lähdetään siitä, mikä on ongelma. Tutkimuksessa määritellään, mihin kysymyksiin halutaan vastaukset ja mitkä ovat vähimmäistiedot, joita ilman tutkimus ei voi onnistua. Tutkimusaineiston on oltava kuitenkin tarpeeksi kattavaa. Arjen toiminta sosiaali- ja terveydenhuollossa on osa arvokasta tutkimusta, siksi tutkimuksen ja käytännön ei pidä olla olla erillisiä toimintoja.
– Terveydenhuollon arkivaikuttavuus on kykyä auttaa potilasta. Meillä on vastuu tuoda esille oikeaa ja tutkittua tietoa, joka ei johda kansalaisia harhaan sekä säilyttää ammattilaisten ja väestön luottamus, Malmivaara korostaa.
Osana laatua ovat laaturekisterit, joiden päätarkoitus on sosiaali- ja terveyshuollon hoitotoimenpiteiden ja hoitoketjujen arviointi, mukaan lukien tiedolla johtaminen. Laaturekistereitä voi käyttää myös uusien teknologioiden käyttöönoton arviointeihin ja yksilöllisen lääketieteen mahdollistamiseen.
Seminaaripäivä oli erittäin antoisa ja uusia ajatuksia herättävä. Seminaarissa oli mukana noin 70 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista ja asiantuntijaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asiantuntija, dosentti Raimo Isoaho, puh. 044 712 7880, raimo.isoaho@vaasa.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Medborgarinstitutet Almas ljudnoveller har nu publicerats – ett samarbete mellan kreativt skrivande och talkonst28.4.2026 14:01:00 EEST | Pressmeddelande
Deltagarna på kursen i kreativt skrivande vid Vasa medborgarinstitut Alma har som kursarbeten skrivit ljudnoveller som nu har sammanställts och publicerats för lyssning i Peda.nets tjänst Ääniteokset. En del av novellerna har fått sin röst genom tolkningar av deltagare på Almas kurs i talkonst. Totalt har tio ljudnoveller på finska publicerats.
Kansalaisopisto Alman kurssilaisten ääninovellit on nyt julkaistu – luovan kirjoittamisen ja lausunnan yhteistyötä28.4.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Vaasan kansalaisopisto Alman luovan kirjoittamisen kurssilaiset ovat kirjoittaneet kurssitöinään ääninovelleja, jotka on nyt koottu ja julkaistu kuunneltavaksi Peda.netin Ääniteokset-palvelussa. Osa novelleista on saanut äänensä Alman Lausunta-kurssilaisten tulkintoina. Ääninovelleja on yhteensä kymmenen.
Gåspatrullen patrullerar åter stränderna och parkerna i Vasa28.4.2026 11:04:49 EEST | Pressmeddelande
Under våren har vitkindade gäss åter dykt upp på Vasa stads stränder och grönområden. För att hålla stränderna och parkområdena trivsamma och förebygga olägenheter av gåsarna har stadens Gåspatrull, det vill säga fyra schäferhundrar, börjat patrullera i början av april.
Hanhipatrulli jatkaa toimintaansa Vaasan rannoilla ja puistoissa28.4.2026 11:03:53 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin uimarannoilla ja viheralueilla on esiintynyt jälleen kevään edetessä valkoposkihanhia. Rantojen ja puistoalueiden viihtyvyyden lisäämiseksi sekä hanhien aiheuttamien haittojen ennaltaehkäisemiseksi kaupungin Hanhipatrulli eli neljän saksanpaimenkoiran ryhmä on aloittanut toimintansa huhtikuun alussa.
Musikalfavoriter och klassiker i traditionell valborgskonsert24.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vi bjuder på feststämning under Vasa stadsorkesters traditionella valborgskonsert, som äger rum i stadshuset på valborgsafton den 30.4 kl. 19 efter kransnedläggningen vid Topelius-statyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
