Tiina Helenius on nimitetty Elon pääekonomistiksi
9.8.2019 07:35:00 EEST | Työeläkeyhtiö Elo | Tiedote

Tiina Helenius on nimitetty Elon pääekonomistiksi. Hän siirtyy Eloon Handelsbankenista ja aloittaa tehtävässä syyskuun puolivälissä.
Helenius on tehnyt pitkän uran Handelsbankenin palveluksessa. Hän on työskennellyt pankin pääekonomistina vuodesta 2003 asti. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.
Elossa Heleniuksen työtehtäviin kuuluu talouden ja sijoitusmarkkinoiden analyysi. Hän raportoi tehtävässään sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalolle.
– Tiina Helenius on erittäin kokenut talouden asiantuntija, joka tuo Elolle terävää näkemystä niin kansainvälisestä kuin kotimaisesta taloudesta. Olemme hyvin innoissamme saadessamme hänet kollegaksemme, sanoo Elon toimitusjohtaja Satu Huber.
– Näen Elon pääekonomistin tehtävän hienona tilaisuutena päästä vielä syvemmälle talouden ja sijoitusmarkkinan dynamiikkaan sekä siihen, miten sitä sovelletaan sijoituspäätöksiin, kertoo Tiina Helenius.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Kristiina Nieminen, viestinnän suunnittelupäällikkö, 040 586 8778, kristiina.nieminen@elo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Kestävyysaiheet ulottuvat läpi koko Elon toiminnan - kestävyysraportti 2025 julkaistu25.2.2026 12:47:04 EET | Tiedote
Elo on julkaissut tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen vuodelta 2025. Osana toimintakertomusta raportoidaan kestävyydestä EU:n CSRD-kestävyysraportointidirektiivin mukaisesti.
Elos resultat och solvens visade en starkt positiv trend 2025 – placeringsintäkterna var 7,4 procent13.2.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
I arbetspensionsbolaget Elo var året ett balanserat år av utveckling. – Våra placeringsintäkter var mycket starka, 7,4 procent. Vi stärkte vår solvens ytterligare och förbättrade kostnadseffektiviteten samtidigt som vi ökade satsningarna på data och analys, berättar verkställande direktör Carl Pettersson.
Elo vahvassa tulos- ja vakavaraisuusvireessä vuonna 2025 – sijoitustuotto 7,4 prosenttia13.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elon vuosi oli tasapainoinen kehittämisen vuosi. – Sijoitustuottomme oli vahva, 7,4 prosenttia. Vahvistimme edelleen vakavaraisuuttamme ja paransimme kustannustehokkuutta samalla, kun kasvatimme panostuksia dataan ja analytiikkaan, kertoo toimitusjohtaja Carl Pettersson.
Elo panostaa kasvaviin yrityksiin – Heli Tulisalo johtamaan kasvuasiakkuuksia16.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elo on nimittänyt MBA Heli Tulisalon kasvavien yritysten asiakkuuksista vastaavaksi myyntijohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 1.4.2026 ja raportoi asiakkuusjohtaja Juho Yliselle. Heli Tulisalo siirtyy Eloon Postista verkkokaupan ja jakelupalveluiden myyntijohtajan tehtävästä.
Mielenterveyden haasteet yleisin syy hakea työkyvyttömyyseläkettä – näköpiirissä uusi uhka suomalaisten työkyvylle12.1.2026 09:30:00 EET | Tiedote
”Pitkät työttömyysputket tulivat ehkä pahimpaan mahdolliseen aikaan. Työttömänä olevien henkilöiden kohdalla riskinä on osaamisen hapertuminen”, sanoo Elon työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
