Tila- ja asuntojaosto hyväksyi sekä Espoonlahden terveysaseman että Tapiolan uimahallin hankesuunnitelman
25.4.2022 11:15:39 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Espoonlahden terveysaseman hankesuunnitelma hyväksyttiin
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto päätti ehdottaa kaupunginhallitukselle, että valtuusto hyväksyy Espoonlahden terveysaseman peruskorjauksen hankesuunnitelman.
Espoonlahden terveysasema valmistui vuonna 1991 ja on ikänsä puolesta peruskorjausiässä. Peruskorjaus aikaistui keväällä 2020 terveysasemalla tapahtuneen vesivahingon vuoksi. Rakenteet kastaneen vahingon vuoksi kiinteistössä tehtiin hätäkorjaukset, mutta osa palveluista siirtyi väistötiloihin. Terveysasemalla toimii tällä hetkellä suun terveydenhuolto, muut palvelut tuotetaan muissa toimipisteissä ja Matinkadun terveysaseman väistötiloissa.
Väestöennusteen mukaan Suur-Espoonlahden alue kasvaa nopeammin (+18 %) kuin koko Espoo (+13 %) vuoteen 2030 mennessä. Tarve riittäville perustason sosiaali- ja terveyspalveluille on ilmeinen.
Espoonlahden terveysaseman peruskorjauksen yhteydessä kiinteistöön peruskorjataan koko väestölle tarkoitettu perustason sosiaali- ja terveyspalvelujen valikoima. Kohde vuokrataan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle sen valmistuttua.
Hankkeen aikataulun mukaan Espoonlahden terveysasema tulisi käyttöön kesäkuussa 2024.
Tapiolan uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelma hyväksyttiin
Jaosto päätti ehdottaa kaupunginhallitukselle, että valtuusto hyväksyy Tapiolan uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman.
Rakennuksen korjauksen ja laajennuksen tavoitteena on säilyttää rakennuksen ulkonäkö ennallaan. Suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan Tapiolan uimahallin kaupunkikuvalliset, rakennustaiteelliset ja arkkitehtoniset arvot.
Uimahallirakennus muodostuu alkuperäisestä 1965 valmistuneesta osasta sekä 2005 toteutetusta laajennuksesta. Lisäksi pihalla on erillinen hyppyallas, lasten kahluuallas ja katsomorakennelma.
Kaikki uimahallin tilat sekä ulkoalueet korjataan tai rakennetaan osittain uutena rakenteena. Pääallashalli rakennetaan pääosin uutena rakenteena alkuperäisen ilmeen mukaisesti. Uutena rakenteena tehdään iso allas, pieni opetusallas, kolmen ja viiden metrin hyppytasot ja kiinteä katsomo, jossa on 350 istumapaikkaa. Lopulliset ratkaisut täsmentyvät suunnittelun edetessä.
Ulos rakennettu hyppyallas, kahluuallas ja katsomorakenteet (auringonottopaikka) rakennetaan uudelleen alkuperäisen ilmeen mukaisesti.
Vuoden 2005 peruskorjauksen yhteydessä rakennettu laajennus, joka sisältää monitoimialtaan (terapia-allas) ja kahluualtaan, kuntosalin sekä kellarikerroksen, korjataan tarvittavilta osin.
Kolmikerroksinen puku-pesuhuonesiipi kellareineen puretaan, sillä nykyiset kerrokset ovat liian matalia nykytekniikalle. Uudet tilat rakennetaan kahteen kerrokseen. Uuden laajennuksen alle rakennetaan täysimittainen kellari, johon asennetaan uimahallin teknisiä järjestelmiä.
Hyväksytyssä investointiohjelmassa vuosille 2022–2031 hanke ajoittuu vuosille 2021–2024 ja sille on varattu 29,896 milj. euroa. Suunnittelun edetessä arvio tarvittavasta määrärahasta on täsmentynyt tasolle 42–46 milj. euroa, mikä tullaan huomioimaan valmisteltavassa investointiohjelmassa. Vallitsevassa tilanteessa rakennusmarkkinan ja kustannusten kehitystä on haastavaa ennustaa.
Alustavan aikataulun mukaan Tapiolan uimahalli tulisi käyttöön loppuvuodesta 2025.
Selostukset ajankohtaisista asioista ja muut asiat
Jaosto kuuli selostukset seuraavista asioista:
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina EloTila- ja asuntojaoston puheenjohtaja
Puh:+358 45 261 7447tiina.elo@vihreat.fiTietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Blomsterängar och murkna träd – naturgärningar i staden18.3.2026 11:12:50 EET | Pressmeddelande
Vi kan alla göra något för naturens bästa. Kom och finn en naturgärning som passar dig på utställningen som visas i Naturens hus Villa Elfvik 25.3 –7.6.2026.
Kukkaniittyjä ja lahopuita – luontotekoja kaupungissa18.3.2026 11:12:50 EET | Tiedote
Meistä jokainen voi tehdä jotain luonnon hyväksi. Tule löytämään oma luontotekosi näyttelystä, joka on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 25.3. – 7.6.2026.
Kaupunginhallitus: Maksullinen pysäköinti laajenee16.3.2026 17:14:12 EET | Tiedote
Maksullinen pysäköinti laajenee Espoon viiteen kaupunkikeskukseen sekä metro- ja junaradan varren asemien ympäristöihin.
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta päätti terveyttä, hyvinvointia ja osallisuutta edistävien järjestöjen avustuksista12.3.2026 18:49:05 EET | Tiedote
Avustuksia myönnetään yhteensä 500 000 euroa, ja ne jakautuvat 86 järjestölle.
Nordic Esports Sustainability Summit kokoaa kansainväliset asiantuntijat Espooseen12.3.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Espoon kaupunki järjestää perjantaina 20.3.2026 Nordic Esports Sustainability Summit -tapahtuman, joka kokoaa yhteen kansainvälisiä asiantuntijoita keskustelemaan e-urheilun kestävästä kehittämisestä. Tapahtuman teemoina ovat saavutettavuus, hyvinvointi ja sosiaalinen osallisuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme