Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote heinäkuu 2020
3.7.2020 12:06:17 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Espoon uusin väestörakennejulkaisu on valmistunut
Vuonna 2019 väestömäärä kasvoi kaikissa muissa ikäryhmissä paitsi alle kouluikäisissä lapsissa, joiden väestömäärä laski 390 lapsella eli 1,6 prosenttia. Suhteellisesti suurinta kasvu oli kaikkein vanhimmissa ikäryhmissä: 75 vuotta täyttäneiden määrä kasvoi 5,9 prosenttia eli 960 hengellä ja 85 vuotta täyttäneiden määrä 6,1 prosenttia eli 250 hengellä.
Tutustu julkaisuun: Espoon väestörakenne 2019/2020
Espoon väestö oli vuoden 2020 toukokuun lopussa ennakkotietojen mukaan 290 870 asukasta
Ennakkotietojen mukaan Espoon väestö kasvoi tammi-toukokuun aikana yli 1 100 asukkaalla, mikä on lähes 1 500 asukasta vähemmän kuin vastaavana ajankohtana edellisvuonna. Syntyneitä oli saman verran kuin edellisvuonna ja kuolleita noin 70 edellisvuotta enemmän. Luonnollinen väestönlisäys oli 60 henkeä edellisvuotta matalampi. Kuntien välinen nettomuutto oli tappiollinen yli 300 asukkaan verran. Maahanmuutto väheni yli 100 hengellä edellisvuodesta, espoolaisten muutto ulkomaille myös väheni 300 hengellä ja nettosiirtolaisuus kasvoi edellisvuodesta lähes 200 henkilöllä.
Tammi-toukokuussa Espoon väestöä lisäsi eniten maahanmuutto. Nettosiirtolaisuuden osuus väestönkasvusta oli 83 prosenttia, luonnollisen väestönlisäyksen osuus oli 45 prosenttia. Sen sijaan kuntien välinen muutto oli tappiollinen 28 prosenttia. Laskua edellisvuoteen oli peräti 1 600 asukasta. Espoosta muutetaan nyt runsain määrin muualle, tosin toukokuussa muuttotase oli jo positiivinen.
Espoo sai muuttovoittoa pohjoismaista 50 ja EU-maista 240 asukkaan verran. Suurin osa Espoon saamasta muuttovoitosta ulkomailta tulee kuitenkin pohjoismaiden ja EU-maiden ulkopuolelta, tammi-toukokuussa määrä oli 610 henkilöä, mikä on 67 prosenttia ulkomaisesta nettomuutosta.
Vieraskielisiä asukkaita (Trimble Locus -tietokannan Väestöosan mukaan) oli toukokuun lopussa 54 700, mikä on lähes 19 prosenttia koko väestöstä ja heidän osuutensa vuoden 2020 tammi-toukokuun väestönkasvusta oli lähes 100 prosenttia.
|
Toukokuu |
Elävänä syntyneet |
Kuolleet |
Luonnollinen väestönlisäys |
Kuntien välinen tulomuutto |
Kuntien välinen lähtömuutto |
Kuntien välinen netto-muutto |
Maahan-muutto |
Maasta-muutto |
Netto-siirto-laisuus |
Väestön-lisäys** |
Väkiluku/ ennakko-väkiluku |
|
2019 |
1 212 |
655 |
557 |
7 022 |
5 697 |
1 325 |
1 401 |
682 |
719 |
2 601 |
286 233 |
|
2020* |
1 220 |
720 |
500 |
6 532 |
6 841 |
-309 |
1 292 |
382 |
910 |
1 138 |
290 869 |
|
Muutos |
8 |
65 |
-57 |
-490 |
1 144 |
-1 634 |
-109 |
-300 |
191 |
-1 463 |
4 636 |
|
* Ennakkotieto |
Lähde: Tilastokeskus |
||||||||||
|
** sisältää väkiluvun korjauksen |
|||||||||||
Laajempi neljännesvuosittainen katsaus väestönmuutosten ennakkotiedoista: Eetvartti-neljännesvuosijulkaisu
Kesäkuun toisella viikolla lähes 23 500 työtöntä, mikä on yli kaksinkertainen määrä vuodentakaiseen verrattuna
Uudenmaan ely-keskuksen julkaiseman epävirallisen korona-ajan työllisyysseurannan mukaan Espoossa oli kesäkuun toisella viikolla työttömiä 23 450, joista lomautettuja oli 9 200. Luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia virallisten työttömyyslukujen kanssa.
Tuoreimmat viralliset tiedot ovat toukokuun lopulta, jolloin Espoossa oli työttömiä 22 497, joista lomautettuja oli 9722. Työttömyysaste oli 15,8 %. Koko maan työttömyysaste oli 16,5 %. Alle 25-vuotiaita oli Espoossa työttömänä 2658 ja 50 vuotta täyttäneitä 6902. Naisia oli 49,1 % työttömistä. Pitkäaikaistyöttömiä (yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita) oli 3820 eli 16,5 % työttömistä. Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa oli 1623 avointa työpaikkaa.
Ennen koronapandemian rantautumista Suomeen elettiin kautta, jolloin vielä pari vuotta sitten nopea työttömyyden väheneminen oli tasaisesti hidastunut ja lopulta pysähtynyt viime helmikuussa. Toukokuun lopulla Espoossa työttömiä oli kaksi kertaa enemmän 12 512 henkeä) kuin vuotta aiemmin ja työttömyysaste oli 8,5 prosenttiyksikköä vuodentakaista korkeampi. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli Espoossa lähes kolminkertainen määrä (1752 henkeä enemmän) vuodentakaiseen verrattuna ja pitkäaikaistyöttömiä 12,7 % (430 henkeä) vuodentakaista enemmän. Avoimia työpaikkoja oli 36 % (923) vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Kuukausikatsaus Espoon työttömyydestä: espoo.fi > Työttömyys kuukausittain
Laajempi neljännesvuosittainen katsaus työllisyydestä ja työttömyydestä Eetvartti-julkaisussa
Taskutilasto 2020 on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi
Taskutilasto sisältää tilastotietoja lyhyesti mm. väestöstä, työmarkkinoista, asumisesta, hoito- ja hoivapalveluista, kulttuuri- ja vapaa-ajanpalveluista, kaupungin hallinnosta ja kunnallistaloudesta sekä luettelon matkailunähtävyyksistä ja Espoon historiaa.
Taskutilasto 2020 pdf-muodossa: Taskutilasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väestörakenne: Tutkija Sanna Jaatinen, sanna.jaatinen@espoo.fi, puh. 040 590 4260
Väestönmuutosten ennakkotiedot: Tutkija Teija Jokiranta, teija.jokiranta@espoo.fi, puh. 043 8265 208
Työttömyys: Tietopalvelupäällikkö Petri Lintunen, petri.lintunen@espoo.fi, puh. 043 8265 211
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo vahvistaa ilmastotoimia: Uusia päästöjä vähentäviä toimia tarvitaan erityisesti liikenteessä25.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Espoo on puolittanut ilmastopäästönsä vuodesta 1990 samalla, kun kaupungin väkiluku on lähes kaksinkertaistunut. Asukasta kohden Espoon päästöt ovat Suomen pienimpiä. Espoon ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ilmastotoimia vahvistetaan kuitenkin edelleen.
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta päätti seuraavista liikunnan ja urheilun palveluiden maksujen korotuksista24.9.2026 20:34:21 EEST | Tiedote
Hintojen korotukset tulevat voimaan vuoden 2027 alussa. Hintojen noston syynä on valtuuston liikunnan ja urheilun tulosyksikölle määrittelemä velvoite lisätä maksutuloja vuoden 2027 aikana yhteensä 900 000 euroa. Viimeksi hintoja nostettiin elokuun alussa. Uudet hinnankorotukset eivät kohdistu samoihin maksuihin.
Info från nämnden Svenska rum 24.9.202624.9.2026 18:39:31 EEST | Pressmeddelande
På torsdagens möte behandlade nämnden Svenska rum ärenden som anknyter till budget och ekonomi.
Limnell ja Mykkänen: Vaalityön häirintä ei sovi demokraattiseen yhteiskuntaan24.9.2026 13:28:33 EEST | Tiedote
Poliittiseen vaalityöhön kohdistunut häirintä on noussut syyskuussa esille tilanteissa, joissa vaalityötä tekevät ovat joutuneet häirinnän, uhkailun ja väkivallan kohteeksi. Tuomitsemme tällaisen toiminnan yksiselitteisesti.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 23.9.202623.9.2026 21:08:53 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta teki vuoden 2027 talousarviota ja vuosien 2028–2029 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten. Lautakunta antoi lausunnon Keran koulun, päiväkodin ja nuorisotilan hankesuunnitelmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme