Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote joulukuu 2018
12.12.2018 15:07:13 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Espoo mukaan Kaupunkiakatemian työskentelyyn
Espoo on liittynyt mukaan Kaupunkiakatemian yhteistyöhön vuosiksi 2019-2023. Kaupunginhallitus päätti asiasta kokouksessaan 26.11.2018. Mukana yhteistyössä ovat myös Helsingin ja Vantaan kaupungit, Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto. Kaupunkiakatemia on kaupunkien ja yliopistojen välinen strateginen kumppanuus ja yhteistyömuoto. Työssä edistetään kaupunkikehittämisen, kaupunkitutkimuksen ja opetuksen vuorovaikutusta ja tuetaan poikkitieteellisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden käynnistymistä.
Espoon väestö oli lokakuun 2018 lopussa ennakkotietojen mukaan 282 750 asukasta
Väestö kasvoi vuoden 2018 alusta 3 710 asukkaalla, mikä on 220 asukasta vähemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Syntyneitä oli 14 ja kuolleita 70 edellisvuotta enemmän. Luonnollinen väestönlisäys oli noin 60 henkeä matalampi kuin edellisvuonna. Kuntien välinen nettomuutto oli tappiollinen 440 asukkaalla. Maahanmuutto kasvoi edellisvuodesta, sen sijaan espoolaisten muutto ulkomaille väheni. Nettosiirtolaisuus kasvoi edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta 280 henkilöllä.
Tammi-lokakuussa Espoon väestöä lisäsi eniten nettosiirtolaisuus, sen osuus väestönkasvusta oli 45 prosenttia, luonnollisen väestönlisäyksen osuus oli 36 prosenttia ja muutto muista kunnista lisäsi Espoon väestöä 19 prosentin verran.
Vieraskielisiä asukkaista oli rekisteritiedon**) mukaan lokakuun lopussa 48 170, 17 prosenttia koko väestöstä, ja heidän osuutensa vuoden 2018 tammi - lokakuun väestönkasvusta oli 83 prosenttia.
|
Lokakuu |
Elävänä syntyneet |
Kuolleet |
Luonnollinen väestönlisäys |
Kuntien välinen tulomuutto |
Kuntien välinen lähtömuutto |
Kuntien välinen netto-muutto |
Maahan-muutto |
Maasta-muutto |
Netto-siirto-laisuus |
Väestön-lisäys |
Väkiluku/ ennakko-väkiluku |
|
2017 |
2 585 |
1 182 |
1 403 |
15 319 |
14 191 |
1 128 |
2 940 |
1 542 |
1 398 |
3 929 |
278 512 |
|
2018* |
2 599 |
1 252 |
1 347 |
14 929 |
14 243 |
686 |
3 128 |
1 453 |
1 675 |
3 708 |
282 752 |
|
Muutos |
14 |
70 |
-56 |
-390 |
52 |
-442 |
188 |
-89 |
277 |
-221 |
4 240 |
|
Lähde: Tilastokeskus |
|||||||||||
|
* Ennakkotieto |
|||||||||||
** Trimble Locus, väestö
Laajempi neljännesvuosittainen katsaus väestönmuutosten ennakkotiedoista: Eetvartti-neljännesvuosijulkaisu
Espoossa noin 120 000 työpaikkaa vuonna 2018
Tuorein virallinen Espoon työpaikkaluku on vuodelta 2016 eli 117 000 työpaikkaa. Juuri valmistuneen Uudenmaan ja Helsingin seudun työpaikkaprojektion (peruskasvun vaihtoehto) mukaan työpaikkoja on kuluvana vuonna Espoossa noin 120 000 ja vuonna 2030 noin 134 000.
Työpaikkaprojektiolla tarkoitetaan määriteltyihin oletuksiin perustuvaa ja täsmennetyllä kvantitatiivisella mallilla laskettua työpaikkamäärien tulevaisuuden kehitysuraa. Projektio riippuu tehdyistä oletuksista ja erilaiset oletukset tuottavat vaihtoehtoisia projektioita: nopean kasvun vaihtoehto, peruskasvun vaihtoehto ja hitaan kasvun vaihtoehto. Projektiot on laadittu Helsingin seudulta kunnittain ja karkeilla toimialaryhmittelyillä. Muualta Uudeltamaalta projektiot on laadittu kuntaryhmittäin. Työpaikkaprojektioiden päivityksen toteutti Kaupunkitutkimus TA Oy / Seppo Laakso yhdessä työryhmän kanssa, joka koostui Helsingin seudun kuntien, HSY:n ja Uudenmaan liiton edustajista. Työpaikkaprojektiot on määrä päivittää jatkossa alustavasti kahden vuoden välein.
Seppo Laakson laatima raportti Uudenmaan ja Helsingin seudun työpaikkaprojektioista ilmestyy vuodenvaihteessa.
Lisätietoja: Petri Lintunen, Konserniesikunta, Strategiayksikkö, petri.lintunen@espoo.fi
Espoon työttömyysaste lokakuun lopulla 7,4 %
Lokakuun 2018 lopulla Espoossa oli työttömiä yhteensä 10 531 ja työttömyysaste oli 7,4 %. Koko maan työttömyysaste oli 8,7 %. Alle 25-vuotiaita oli Espoossa työttömänä 911 ja 50 vuotta täyttäneitä 3840. Naisia oli 46 % työttömistä. Pitkäaikaistyöttömiä (yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita) oli 3556 eli 33,8 % työttömistä. Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa oli 1736 avointa työpaikkaa.
Vuodentakaiseen verrattuna työttömiä oli 11,9 % (1424 henkeä) vähemmän ja työttömyysaste oli prosenttiyksikön alhaisempi. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli 8,8 % (88 henkeä) vähemmän ja pitkäaikaistyöttömiä 22,5 % (1035 henkeä) vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Kuukausikatsaus Espoon työttömyydestä: espoo.fi > Työttömyys kuukausittain
Laajempi neljännesvuosittainen katsaus työllisyydestä ja työttömyydestäEetvartti-julkaisussa
Eetvartti 4/2018 -julkaisu on ilmestynyt
Ajankohtaista Eetvartti – Espoon toimintaympäristökatsauksessa:
- Ekologinen kestävyys Espoossa 2018
- Jokainen kaupungin toimija voi olla kestävän kehityksen kasvatuksen lähettiläs
- Kaavasta kartalla kirjaamoon - Kaavapalautejärjestelmä
- Tulevaisuus haastaa kaupungit – Mistä syntyy Espoon tulevaisuusresilienssi?
- Espoon kaupungistumisen tulevaisuus vuoteen 2039
- Kulttuuri ja poikkihallinnollinen yhteistyö Espoossa
- Espoon yritysilmasto arvoitiin hyväksi ja Länsimetron vaikutus yritystoimintaan pääosin positiiviseksi
- Espoo vaikuttaa Terve Kunta -verkostossa
Varttitiedot III neljännes 2018:
- Espoon väestö oli syyskuun 2018 lopussa ennakkotietojen mukaan 282 293 asukasta
- Työttömien määrä vähenee tasaista vauhtia
- Aloitettua asuntotuotantoa oli tammi-syyskuussa enemmän kuin vuotta aiemmin, ennuste lupaa lähivuosille vilkasta asuntorakentamista
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaupunkiakatemia: Tutkimusjohtaja, teuvo.savikko@espoo.fi, puh. 050 3807 608
Väestönmuutosten ennakkotiedot: Tutkija Teija Jokiranta, teija.jokiranta@espoo.fi, puh. 043 8265 208
Työttömyys ja työpaikat, Eetvartti: Tietopalvelupäällikkö Petri Lintunen, petri.lintunen@espoo.fi, puh. 043 8265 211
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver klimatförändringens effekter i norr3.9.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver ur en falks synvinkel hur klimatförändringen påverkar naturen, näringar och lokalbefolkningens liv i norr. Utställningen visas i Naturens hus Villa Elfvik 9.9–8.10.2026.
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoisessa3.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa haukan näkökulmasta, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisen alueen luontoon, elinkeinoihin ja paikallisten ihmisten elämään. Näyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 9.9.-8.10.2026
Alla förstaklassister i huvudstadsregionen får Anneli Kantos barnbok i Helmet-bibliotekets och förläggarnas kampanj1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmet-biblioteken ger årligen i samarbete med förläggarna en bokgåva till alla förstaklassister i huvudstadsregionen. Samtidigt bjuds alla som börjar skolan in att bekanta sig med det egna närbiblioteket. Kampanjen inleds i Helmet-biblioteken tisdagen den 1 september 2026.
Pääkaupunkiseudun ekaluokkalaiset saavat omakseen Anneli Kannon lastenkirjan Helmet-kirjaston ja kustantajien kampanjassa1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmet-kirjastot antavat vuosittain yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan. Samalla kaikki koulunsa aloittavat kutsutaan tutustumaan omaan lähikirjastoon. Kampanja alkaa Helmet-kirjastoissa tiistaina 1.9.2026.
Kaupunginhallitus: Työpaikka-aluetta Otaniemeen kehitetään yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa31.8.2026 21:11:13 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti, että Senaatti-kiinteistöjen kanssa allekirjoitetaan yhteistyösopimus koskien Otaniemessä olevien alueiden yhteiskehittämistä. Sopimusalue sijaitsee Kuusisaarentien, Miestentien ja Otaniementien läheisyydessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme