Espoon kaupunki - Esbo stad

Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote joulukuu 2020

Jaa

Eetvartti 4/2020 -toimintaympäristökatsaus on ilmestynyt 80-sivuisena erikoisnumerona. Espoo yritysten toimintaympäristönä 2020 -tutkimuksen mukaan lähes puolella yrityksistä liikevaihto on pienentynyt koronaepidemian aikana. Espoon väestö oli vuoden 2020 lokakuun lopussa ennakkotietojen mukaan 292 100 asukasta. Espoossa noin 16 900 työtöntä työnhakijaa.

Eetvartti 4/2020 -toimintaympäristökatsaus on ilmestynyt 80-sivuisena erikoisnumerona

Eetvartti 4/2020 -neljännesvuosijulkaisu on tavallisuudesta poikkeava, sillä se on omistettu pitkäaikaiselle Espoon kaupungin tutkimusjohtajalle Teuvo Savikolle hänen siirtyessään eläkkeelle. Julkaisu valottaakin hyvin Espoon kaupungin tutkimus- ja tietotuotantoyhteistyön teemoja ja kenttää.

Eetvartin erikoisnumero on kirjoitettu yhteistyössä Teuvo Savikon työkavereiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Se koostuu yhdeksästätoista tekstistä, jotka jakautuvat viiteen hänen työnsä näkökulmasta keskeiseen teemaan. Nämä kaupungin tutkimus-, tilasto- ja kehittämistoimintaan liittyvät teemat ovat monialainen tutkimus- ja tietoyhteistyö; talous; väestö; maankäyttö, rakentaminen ja kaupunkiympäristö; sekä kaupungin palvelut. Pääkirjoituksessa Teuvo Savikko itse kuvaa työelämänsä pitkää ja antoisaa matkaa. Varttitiedot eli Espoon keskeiset neljännesvuosittaiset tilastokatsaukset ovat normaaliin tapaan mukana myös tässä julkaisussa.

Tutustu Eetvartti 4/2020 -julkaisuun

 

Espoo yritysten toimintaympäristönä 2020 -tutkimuksen mukaan lähes puolella yrityksistä liikevaihto on pienentynyt koronaepidemian aikana

Espoon kaupungin yritysilmasto arvioitiin lähes samalle tasolle kuin vuonna 2019. Syksyllä 2020 haastatelluista espoolaisten yritysten johtohenkilöistä noin puolet (51 %) arvioi yritysilmaston hyväksi. Positiivisten arvioiden syyksi mainittiin useimmin yrittäjien kuunteleminen, yritysmyönteisyys ja laaja yrityskirjo. Kokonaistyytyväisyys yritystoiminnan edellytyksiin oli vuoden 2018 tasolla, mikä tarkoittaa, että se on hieman laskenut verrattuna vuoteen 2019. Tyytyväisimpiä yritystoiminnan edellytyksiin olivat vähittäis- ja erikoiskaupan sekä asiantuntijapalveluiden toimialoilla toimineet yritykset.

Koronaepidemia on vaikuttanut yritysten toimintaan merkittävästi ja lähes puolet yrityksistä kertoi liikevaihtonsa pienentyneen. Eniten liikevaihdon vähenemisestä kertoneita yrityksiä oli palveluissa, vähittäis- ja erikoiskaupassa sekä teollisuudessa. Vähiten liikevaihdon vähenemisestä kertoneita yrityksiä oli tukkukaupan ja rakentamisen toimialoilla. Henkilöstömäärältään suuret, yli 100 henkilöä työllistävät yritykset kertoivat muita useammin liikevaihtonsa vähentyneen.

Espoo yritysten toimintaympäristönä 2020 -tutkimuksen toteutti Taloustutkimus oy. Tiedot kerättiin puhelinhaastatteluin. Haastatteluja tehtiin yhteensä 314 kpl.

Espoo yritysten toimintaympäristönä 2020

Espoon väestö oli vuoden 2020 lokakuun lopussa ennakkotietojen mukaan 292 100 asukasta

Ennakkotietojen mukaan Espoon väestö kasvoi tammi-lokakuun aikana noin 2 400 asukkaalla, mikä on 2 900 asukasta vähemmän kuin vastaavana ajankohtana edellisvuonna. Syntyneitä oli 50 ja kuolleita 110 edellisvuotta enemmän. Luonnollinen väestönlisäys oli 70 henkeä edellisvuotta matalampi. Kuntien välinen nettomuutto oli tappiollinen 920 asukkaan verran. Maahanmuutto väheni 310 hengellä edellisvuodesta, espoolaisten muutto ulkomaille myös väheni 530 hengellä ja nettosiirtolaisuus kasvoi edellisvuodesta 220 henkilöllä.

Tammi-lokakuussa Espoon väestöä lisäsi eniten maahanmuutto. Nettosiirtolaisuuden osuus väestönkasvusta oli 87 prosenttia, luonnollisen väestönlisäyksen osuus oli 54 prosenttia. Sen sijaan kuntien välinen muutto oli tappiollinen 41 prosenttia. Laskua edellisvuoteen oli peräti 2 900 asukasta. Espoosta muutetaan nyt runsain määrin muualle.

Espoo sai muuttovoittoa pohjoismaista 90 ja EU-maista 470 asukkaan verran. Suurin osa Espoon saamasta muuttovoitosta ulkomailta tulee kuitenkin pohjoismaiden ja EU-maiden ulkopuolelta, tammi-lokakuussa määrä oli 1 400 henkilöä, mikä on 72 prosenttia ulkomaisesta nettomuutosta.

Vieraskielisiä asukkaita (Trimble Locus -tietokannan Väestöosan mukaan) oli lokakuun lopussa 56 100, mikä on 19 prosenttia koko väestöstä ja heidän osuutensa vuoden 2020 tammi-lokakuun väestönkasvusta oli yli 90 prosenttia.

Laajempi neljännesvuosittainen katsaus väestönmuutoksista Eetvartti-julkaisussa

Espoossa noin 16 900 työtöntä työnhakijaa

Uudenmaan ely-keskuksen julkaiseman epävirallisen korona-ajan työllisyysseurannan mukaan Espoossa oli marraskuussa (viikko 47) työttömiä 16 906 ja työttömyysaste oli 11,5 %. Työttömyys on laskenut viime toukokuun huippulukeman jälkeen, tosin elokuusta alkaen hitaasti. Edelleenkin Espoossa on 5897 työtöntä enemmän kuin ennen koronakriisiä viime helmikuussa. Korona-ajan työllisyysseurannan luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia virallisiin työttömyyslukuihin.

Tuoreimmat viralliset tiedot ovat lokakuun lopulta, jolloin Espoossa oli työttömiä yhteensä 16 892 ja työttömyysaste oli 11,5 %. Koko maan työttömyysaste oli 11,9 %. Alle 25-vuotiaita oli Espoossa työttömänä 1 626 ja 50 vuotta täyttäneitä 5 601. Naisia oli 46,5 % työttömistä. Pitkäaikaistyöttömiä (yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita) oli 4678 eli 27,7 % työttömistä. Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa oli 1803 avointa työpaikkaa.

Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna Espoossa oli lokakuun lopulla työttömiä 1,6-kertaa (6 449 henkeä) enemmän ja työttömyysaste oli 4,4 prosenttiyksikköä korkeampi. Koko maassa työttömiä oli noin 1,3-kertainen määrä vuodentakaiseen verrattuna. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli Espoossa kaksinkertainen määrä (879 henkeä enemmän) vuodentakaiseen verrattuna ja pitkäaikaistyöttömiä noin kolmannes (1 085 henkeä) vuodentakaista enemmän. Avoimia työpaikkoja oli 24 % (586 työpaikkaa) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Viime helmikuuhun asti avointen työpaikkojen määrä oli kasvanut lähes yhtäjaksoisesti yli kaksi vuotta.

Kuukausikatsaus Espoon työttömyydestä: espoo.fi > Työttömyys kuukausittain

Laajempi katsaus työllisyydestä ja työttömyydestä neljännesvuosittain Eetvartti-julkaisussa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Espoo yritysten toimintaympäristönä 2020: vs. tutkimusjohtaja Minna Joensuu, minna.joensuu@espoo.fi, puh. 043 827 3386
Väestönmuutosten ennakkotiedot: Tutkija Teija Jokiranta, teija.jokiranta@espoo.fi, puh. 043 8265 208
Eetvartti ja työttömyys: Tietopalvelupäällikkö Petri Lintunen, petri.lintunen@espoo.fi, puh. 043 8265 211

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme