Tilinpäätös 2020: Espoo torjui koronaa ja huolehti kuntalaisten palveluista
25.3.2021 15:07:47 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Koronavirusepidemia vaikutti kaupungin talouteen vuonna 2020 huomattavasti keväällä oletettua vähemmän, mutta taloudelliset vaikutukset jatkuvat kuluvana ja tulevina vuosina. Kasvanut työttömyys, yritysten taloudelliset vaikeudet ja hidas talouskasvu pienentävät tulokehitystä ja epidemian aikana kertynyt hoito-, opetus- ja hyvinvointivelan purkaminen kasvattavat kustannuksia.
Verorahoitus kasvoi vuodelta 2019 tilittämättä jääneiden verotulojen ja valtion koronakompensaatioiden vuoksi poikkeuksellisesti 14,5 prosenttia. Kompensaatioiden vaikutus Espoon talouteen oli noin 176 milj. euroa. Kaupungin vuosikate toteutui 304 milj. euron tasolla ja tilikauden tulokseksi muodostui 129,1 milj. euroa. Ilman valtion kompensaatioita vertailukelpoinen tilikauden tulos olisi asettunut noin -10 milj. euron tasolle.
Espoo investoi kestävään kasvuun
Länsimetron toisen vaiheen ja uusien asemanseutujen infran rakentaminen Matinkylästä Kivenlahteen jatkuu vuoteen 2023 asti, Raide-Jokerin rakentaminen on käynnissä ja kaupunkiradan rakentamista Leppävaarasta Kauklahteen valmistellaan. Koko Espoo-konserni investoi 785 milj. eurolla vuonna 2020. Kaupungin osuus bruttoinvestoinneista oli 381 milj. euroa ja konserniyhteisöjen 404 milj. euroa. Verorahoituksen hyvän kasvun siivittämänä konserninkin vuosikate nousi 435 milj. euroon ja konsernin investoinneista pystyttiin rahoittamaan tulorahoituksella 62 prosenttia.
Valtion kanssa solmittu maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimus vuosille 2020–2031 mahdollistaa Espoon kaupunkiradan toteuttamisen Leppävaaran ja Kauklahden välille. ”Raiteisiin tukeutuva kaupunkirakenne antaa mahdollisuuden rakentaa kestävää monipuolista asumista, kaupunkikeskuksiin tukeutuvaa älykästä palvelujärjestelmää sekä älykästä ketjutettua liikennejärjestelmää”, sanoo kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.
”Espoo on myös käynnistänyt yhdessä VTT:n kanssa Restart Espoo -hankkeen, jolla varaudutaan koronan jälkeiseen kasvuun. Koko kansantalouden ja kuntatalouden kestävyyden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että Suomeen syntyy lisää osaamis- ja tietointensiivisiä yrityksiä ja työpaikkoja ja Espoolla on siinä keskeinen rooli”, kaupunginjohtaja Mäkelä jatkaa.
Lainakanta kasvoi
Espoo konsernin lainakanta oli vuoden 2020 lopussa 4 286 milj. euroa ja se kasvoi hyvästä tuloksesta huolimatta 483 milj. eurolla. Lainakanta asukasta kohden oli 14 632 euroa. Oikaistu eli verorahoitteinen lainakanta (Espoon Asunnot Oy:n, HSY:n sekä Länsimetro Oy:n lainoista Helsingin osuus vähennettynä) oli 2 886 milj. euroa.
Espoo-tarinassa on asetettu tavoitteeksi kaupungin taloudellisesti, sosiaalisesti, ekologisesti ja kulttuurisesti kestävä kasvu. Taloudellisesti kestävä Espoo –tuottavuus- ja sopeutusohjelman tavoitteena on saada lainakannan kasvu taittumaan vuoteen 2025 mennessä.
Espoon ilmastopäästöt laskivat prosentilla edellisvuodesta. Asukasta kohti päästöt laskivat Espoossa kolme prosenttia ja olivat kolmatta vuotta peräkkäin seudun pienimmät. Hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiselle keskeistä Espoo Clean Heat -yhteistyötä Fortumin kanssa jatkettiin ja sen odotetaan tuovan merkittäviä päästövähennyksiä tulevina vuosina, kun mm. kivihiilestä luovutaan kaukolämmön tuotannossa.
Yhteyshenkilöt
Jukka MäkeläKaupunginjohtaja - stadsdirektör - Mayor
Puh:+358 46 877 3953jukka.makela@espoo.fiwww.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Organisaatio_ja_yhteystiedot/Kaupunginjohtaja/Kaupunginjohtajan_blogiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Info från nämnden Svenska rum 24.9.202624.9.2026 18:39:31 EEST | Pressmeddelande
På torsdagens möte behandlade nämnden Svenska rum ärenden som anknyter till budget och ekonomi.
Limnell ja Mykkänen: Vaalityön häirintä ei sovi demokraattiseen yhteiskuntaan24.9.2026 13:28:33 EEST | Tiedote
Poliittiseen vaalityöhön kohdistunut häirintä on noussut syyskuussa esille tilanteissa, joissa vaalityötä tekevät ovat joutuneet häirinnän, uhkailun ja väkivallan kohteeksi. Tuomitsemme tällaisen toiminnan yksiselitteisesti.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 23.9.202623.9.2026 21:08:53 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta teki vuoden 2027 talousarviota ja vuosien 2028–2029 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten. Lautakunta antoi lausunnon Keran koulun, päiväkodin ja nuorisotilan hankesuunnitelmasta.
Stort idrottsevenemang för barn och unga samlar tusentals skolelever från huvudstadsregionen i Esbo torsdagen den 24 september22.9.2026 12:53:50 EEST | Pressmeddelande
Den europeiska idrottsveckans huvudevenemang i Finland, School Action Day, ordnas torsdagen den 24 september i Alberga idrottspark i Esbo. Till årets evenemang har 165 skolklasser och cirka 3 500 elever anmält sig.
Tuhansien lasten ja nuorten liikuntatapahtuma kokoaa pääkaupunkiseudun koululaiset Espooseen torstaina 24.9.22.9.2026 12:53:50 EEST | Tiedote
Euroopan urheiluviikon Suomen päätapahtuma School Action Day järjestetään torstaina 24.9. Leppävaaran urheilupuistossa, Espoossa. Tapahtumaan on ilmoittautunut 165 koululuokkaa ja noin 3 500 oppilasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme