Tilojen terveysturvalliseen käyttöön velvoittavaa päätöstä jatketaan Lapissa
Tartuntatautilain 58 d pykälän mukainen määräys on voimassa 1.-30.4.2022 kaikissa Lapin kunnissa.
Päätös velvoittaa järjestämään toiminnan erilaisissa asiakas- ja yleisötiloissa niin, että osallistujien ja seurueiden välillä voidaan ehkäistä lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä esimerkiksi
- edellyttämällä kasvomaskin käyttöä
- tehostamalla ilmanvaihtoa
- rajoittamalla asiakasmäärää
- porrastamalla kävijöiden osallistumista tai
- sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin.
Toimijan on tehtävä kirjallinen suunnitelman siitä, millä toimilla se estää lähikontaktin aiheuttamaa tartuntariskiä. Suunnitelma on pidettävä nähtävillä.
Päätös ei koske oppilaitosten toimintaa, varhaiskasvatusta, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.
Aluehallintovirasto muistuttaa, ettei koronapandemia ole vielä ohi. Turvavälit, hyvä käsihygienia, kasvomaskin käyttö ja oireisena kotiin jääminen ovat edelleen tärkeitä keinoja taudin leviämisen estämisessä.
Lisätietoja
Aluehallintovirastojen asiakaspalvelu: asiakaspalvelu@avi.fi, p. 0295 016 780
Lapin aluehallintoviraston päätökset ja yleistiedoksiannot
Usein kysyttyä koronasta (avi.fi)
Tartuntatautilaki: 58 d §: tilojen käytön edellytykset, 58 c §: yleiset hygieniavaatimukset (finlex.fi) Avautuu uudessa välilehdessä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin aluehallintovirasto
aluehallintoylilääkäri Sari Kemppainen, p. 0295 017 350
lakimies Annina Jauhojärvi, p. 0295 017 020
etunimi.sukunimi@avi.fi
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapsen etu tulee asettaa etusijalle – sosiaalityöntekijän roolia ei voi ohittaa14.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.11.2025 valvontapäätöksen Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon liittyvistä käytännöistä.
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
