Tilojen terveysturvallista käyttöä edellyttävä määräys jatkuu Essoten alueella
Itä-Suomen aluehallintovirasto on 3.3.2022 tehnyt tartuntatautilain 58 d pykälän mukaisen, erilaisten asiakas- ja yleisötilojen terveysturvallista käyttöä koskevan päätöksen Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten kuntien alueille. Määräys on voimassa 7.3.–20.3.2022 ja jatkaa näin voimassa olevaa vastaavaa päätöstä.
Toimija voi toteuttaa velvoitteet oman toimintansa mukaisesti
Aluehallintoviraston määräyksen mukaan toiminta erilaisissa asiakas- ja yleisötiloissa on järjestettävä niin, että osallistujien ja seurueiden välillä voidaan ehkäistä lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä. Toimija voi toteuttaa velvoitteensa toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla. Riskiä voi alentaa esimerkiksi edellyttämällä kasvomaskin käyttöä, tehostamalla ilmanvaihtoa, rajoittamalla asiakasmäärää, porrastamalla kävijöiden osallistumista tai sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin.
Kirjallinen suunnitelma asiakkaiden nähtäville
Aluehallintoviraston antama tilojen käyttöä koskeva päätös velvoittaa toimijaa tekemään kirjallisen suunnitelman siitä, miten lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä ehkäistään. Suunnitelman täytyy olla esillä tiloissa siten, että asiakkaat ja toimintaan osallistuvat näkevät sen.
Päätös yleisölle avoimien tilojen terveysturvallisesta käytöstä koskee laajasti erilaisia asiakas- ja yleisötiloja. Aluehallintoviraston päätös koskee asiakasmäärästä riippumatta urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä tiloja, kuten kuntosaleja, sisäliikuntatiloja, uimahalleja, yleisiä saunoja ja tanssipaikkoja. Muiden asiakastilojen osalta päätöstä on noudatettava, jos kyseessä on yli 10 henkilön sisätila tai yli 50 henkilön ulkotila.
Määräys ei koske oppilaitosten toimintaa, varhaiskasvatusta, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.
Myös yleiset hygieniavelvoitteet edelleen voimassa
Erilaisten asiakas- ja toimitilojen käytössä on joka tapauksessa aina noudatettava tartuntatautilain 58 c pykälän yleisiä hygieniavaatimuksia, jotka ovat voimassa 30.6.2022 saakka ja velvoittavat tiloista vastaavia toimijoita mm. ohjeistamaan asiakkaita, järjestämään asiakkaiden oleskelun mahdollisimman väljästi ja tehostamaan pintojen puhdistusta. Myös yksilöiden vastuullinen toiminta on olennaista edelleen.
Määräyksen perusteena Essoten arvio tilanteesta alueellaan
Aluehallintoviraston päätös pohjaa Essoten antamaan arvioon koronavirustilanteesta ja tilanteen kehittymisestä alueellaan. Essoten arvion mukaan epidemia on edelleen hyvin haastavassa tilanteessa. Vaikka omikron vaikuttaa aiheuttavan lievemmän taudin kuin aiemmat variantit, on tällä hetkellä erikoissairaalahoidon kuormitus edelleen korkea. Aikuisten kontaktien välttäminen epidemiahuipun tasoittamiseksi on edelleen tarpeen ja siten Essote näkee välttämättömäksi suosittaa tartuntatautilain 58 d pykälän mukaisen rajoituksen jatkamista. Myös riskiryhmäläiset joutuvat asioimaan välttämättömillä asioillaan ja päätös turvaa kaikissa tiloissa etenkin kaikkein voimakkaimmissa riskissä olevien asemaa.
”Nyt asetettava rajoitus on ajallisesti ja alueellisesti kohdennettu ja mahdollistaa eri toimintojen jatkuvuuden. Päätös myös kohtelee eri aloja mahdollisimman yhdenvertaisesti. Ilman rajoitusta on edelleen olemassa vaara terveydenhuollon ylikuormittumisesta siten, että sen yhteiskunnalliset vaikutukset olisivat huomattavasti vakavammat kuin nyt asetettavan rajoituksen seuraukset.”, toteaa johtaja Ulla Ahonen Itä-Suomen aluehallintovirastosta.
Määräys kumotaan heti, mikäli sen ei arvioida enää olevan välttämätön.
Itä-Suomen aluehallintoviraston toiminta-alueella ei ole voimassa muita aluehallintoviraston tekemiä koronaviruksen leviämistä ehkäiseviä päätöksiä.
Itä-Suomen aluehallintoviraston tartuntatautilain 58 d §:n mukainen päätös 3.3.2022 (pdf)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja medialle
ylitarkastaja Emma-Lotta Kinnunen, p. 0295 016 863
aluehallintoylilääkäri Sami Remes, p. 0295 016 876
johtaja Ulla Ahonen, p. 0295 016 888
etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Regionförvaltningsverket upptäckte brister i Varhas ordnande av mentalvård och missbrukarvård8.9.2025 12:31:00 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har gett Egentliga Finlands välfärdsområde en anmärkning för framtiden om att klienter som använder rusmedel och rehabiliteringsklienter inom mentalvården ska beviljas service-, vård- och rehabiliteringshelheter som motsvarar deras servicebehov. Välfärdsområdet ombeds före början av december redogöra för de åtgärder som vidtagits för att förbättra dess rutiner och tillgången till servicen.
Aluehallintovirasto havaitsi puutteita Varhan mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämisessä8.9.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle huomautuksen vastaisen varalle siitä, että päihteitä käyttäville asiakkaille ja mielenterveyskuntoutujille tulee myöntää heidän palvelutarvettaan vastaavat palvelu-, hoito- ja kuntoutuskokonaisuudet. Hyvinvointialueelta pyydetään joulukuun alkuun mennessä selvitystä tekemistään palvelujen saatavuutta ja toimintatapoja parantavista toimenpiteistä.
Myllylammen patoon Joensuussa rakennetaan kaloille vaelluskelpoinen ohitusuoma5.9.2025 08:15:28 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Tornator Oyj:lle vesiluvan ohitusuoman rakentamiseen sekä Myllylammen säännöstelypadon korvaamiseen pohjapadolla.
Kaivinkoneen kauha putosi työntekijän jalalle – sakkoja työnantajan edustajalle ja yhtiölle3.9.2025 13:23:49 EEST | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 8.8.2025 hautausalan yrityksen toimitusjohtajan viidenkymmenen päiväsakon rangaistukseen sekä viidentuhanne euron yhteisösakon yhtiölle. Tapaus koski marraskuussa 2022 tapahtunutta työtapaturmaa, jossa työntekijä loukkaantui haudan kaivamisen yhteydessä. Lisäksi asiassa oli kyse vammantuottamuksesta ja työsyrjinnästä.
Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautus koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkäripalvelujen saatavuudesta ja henkilöstöresursseista3.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen ja pyytänyt lisäselvityksiä alueen koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkäripalveluiden järjestämisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme