Toimihenkilöliitto ERTO: Ostovoima turvattava indeksiehdolla ja etätyön vakuutusturvaa laajennettava
11.12.2021 13:00:00 EET | Toimihenkilöliitto ERTO | Tiedote

Inflaatio on kiintymässä alle kahden prosentin ennusteista yli kahteen. Siksi palkankorotusten ja veroratkaisujen tavoitteena pitää olla vähintään ostovoiman säilyttäminen, sillä riski hintojen noususta ei saa jäädä yksin palkansaajille.
Toimihenkilöliitto ERTO edellyttää työehtosopimuksiinsa normaalien sopimuskorotusten lisäksi hintanousulta suojaavaa indeksiehtoa.
“Indeksiehtona esitetään, että palkkoja tulee nostaa 1.1.2023 lukien ylimääräisellä yleiskorotuksella, jonka määrä on se prosenttimäärä, jolla kuluttajahintojen vuosinousu ylittää 2022 marraskuussa 2,0 prosenttia”, linjasi Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen puheessaan, jonka hän piti liiton edustajiston hybridikokouksessa Helsingissä lauantaina.
Aaltosen mukaan talous kasvaa tällä hetkellä vauhdikkaasti ja työllisyys paranee. Yrityksille satelee tilauksia ennätystasolla ja ne tekevät historiallisen hyviä tuloksia. Yritysten menestys näkyy muun muassa kuluttajahintojen nousuna.
“Inflaation kiihtymistä pidetään selvänä, mutta hintanousun tasoa ei tietenkään kukaan pysty etukäteen tietämään. Epätietoisuuden vallitessa pitää naftaliinista kaivaa vanha ostovoiman turvaava epävarmojen aikojen keino, eli indeksiehto”, painotti Aaltonen.
Etätyön vakuuttamisessa puutteita, tietämättömyys massiivista
Toimihenkilöliitto ERTO teetti marraskuussa kyselyn, jonka mukaan yli kaksi kolmasosaa (69%) palkansaajista ei tiedä onko työnantaja ottanut lakisääteistä laajemman vakuutusturvan etätyötä varten. Reilu kymmenes (12 %) ilmoittaa työnantajan ottaneen lakisääteistä laajemman tapaturmavakuutuksen etätyötä varten.
Lakisääteinen tapaturmavakuutus (459/2015) kattaa erinomaisesti tapaturmat lähityössä, mutta etätyössä vakuutusturva on sekä vajaa että epäselvä. Esimerkiksi omavalintaisen kävelykokouksen aikana tapahtunut loukkaantuminen ei todennäköisesti olisi korvattava työtapaturmana.
“Jokaisella työpaikalla pitäisi keskustella etätyöstä ja sen vakuuttamisesta. On kaikkien etu varmistaa työntekijän nopea ja kattava hoito sekä korvaukset työkyvyttömyysajan palkoista. Lakisääteinen tapaturmavakuutus ei anna riittävää suojaa”, kommentoi Aaltonen.
“Lakisääteisessä tapaturmavakuutuslaissa, tarkasti sanottuna lain 199 pykälässä, annetaan työnantajalle mahdollisuus ottaa pakollista lakisääteistä turvaa täydentävä lisävakuutus. Tällä vapaaehtoisella vakuutuksella työnantaja voi halutessaan täydentää pakollista vakuutusta ja vakuuttaa henkilöstönsä kattavasti sekä etätyössä että vapaa-ajalla. Jos työpaikalla etätyön vakuutusturva selvitetään, olen varma, että erittäin moni työnantaja päätyy arvostamaan niin itseään kuin työntekijöitäänkin tällä kattavalla maan parhaalla vakuutuksella”, Aaltonen totesi.
ERTOn kyselyssä tarkasteltiin etätyötä myös yleisemmällä tasolla. Kyselyn mukaan puolet (51 %) palkansaajista on tehnyt etätyötä viimeisen vuoden aikana etätyötä. Selvä enemmistö, 72 prosenttia, palkansaajista koki tuottavuutensa kasvaneen etätyössä. Viidesosa (20%) kertoi tuottavuuden heikentyneen.
“Kokonaisuutena etätyö on parantanut tuottavuutta. Lähes kolme neljästä etätyötä tehneestä kertoo saavansa etätyössä samassa ajassa enemmän aikaiseksi. Tuottavuuden lisäksi työnantaja säästää mm. toimitilakustannuksissa. Tästä hyödystä työnantajat voisivat antaa osan tuloksentekijöille, eli työntekijöille, kattavalla vakuutusturvalla”, linjasi Aaltonen.
Kyselytutkimuksen tavoitteena oli selvittää palkansaajien näkemyksiä etätyöhön liittyen. Kyselytutkimuksen tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä tuhannelta palkansaajalta marraskuussa 2021 YouGovin kuluttajapaneelissa.
Tutkimuksen kohderyhmään kuuluivat 18–63-vuotiaat palkansaajat. Kokonaistuloksissa (N=1000) keskimääräinen virhemarginaali on noin ±3 %-yksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Puheenjohtaja Juri Aaltonen
040 553 8536
juri.aaltonen@erto.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Toimihenkilöliitto ERTO on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto. ERTOn noin 14 000 jäsentä edustavat muun muassa seuraavia aloja: logistiikka, markkinointi- ja tietoala, sosiaali- ja terveysala, henkilöstöpalveluala, tietotekniikan palvelut, matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä taloushallinto. ERTO on osa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilöliitto ERTO
Suomalainen työelämä ei kestä enää heikennyksiä24.5.2026 11:21:02 EEST | Tiedote
Toimihenkilöliitto Erton edustajisto kokoontui 23. - 24.5.2026 Tampereelle käsittelemään ajankohtaisia työmarkkina-asioita ja uudistamaan strategiaansa.
Uusi terveyspalvelualan työehtosopimus hyväksytty12.5.2026 15:01:31 EEST | Tiedote
Erton, Tehyn ja Superin neuvottelujärjestö Sote ry sekä työnantajaliitto Hali ry ovat hyväksyneet viime viikonloppuna saavutetun neuvottelutuloksen uudesta terveyspalvelualan työehtosopimuksesta.
Erto ja Hali: Lisäleikkauksista sote-järjestöjen avustuksiin on pidättäydyttävä20.4.2026 08:43:51 EEST | Tiedote
Sosiaalialan järjestöjen työntekijöitä edustava Toimihenkilöliitto Erto ry ja alan työnantajia edustava Hyvinvointiala Hali ry vetoavat hallitukseen, että se pidättäytyy uusista leikkauksista sote-järjestöjen valtionavustuksiin eli niin sanottuihin STEA‑avustuksiin tällä viikolla käytävissä kehysriihineuvotteluissa.
Erto: Neuvottelutulos yksityiselle sosiaalipalvelualalle - lakot peruuntuvat27.2.2026 15:00:39 EET | Tiedote
Erton, Superin ja Tehyn neuvottelujärjestö Sote ry, Salli ry, Talentia sekä työnantajaliitto Hyvinvointiala Haliry ovat tänään saavuttaneet neuvottelutuloksen uudesta yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta. Sopimus voimassa 28 kuukautta, jonka aikana palkkoja korotetaan 6,1 prosentilla. Tuloksen myötä aikaisemmin julistetut työtaistelutoimet on peruttu.
Uusi sovintoehdotus 24.2. yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuskiistaan24.2.2026 18:22:04 EET | Tiedote
Valtakunnansovittelija antoi 24.2.2026 klo 17.15 uuden sovintoehdotuksen yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta koskevassa kiistassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

