Toimittaja Liisa Liimataisen uutuuskirja taustoittaa kahden islamilaisen maailman suurvallan vastakkainasettelun taustoja ja nykypäivää

Saudi-Arabian kuningaskunta on ollut wahhabilaisen sunni-islamin tulkinnan tulos. Maa on vienyt äärikonservatiivista näkemystään kaikkialle öljyrahoilla ja erilaisen avustustoiminnan muodossa. Yhteiskunnallisia muutoksia on alettu nähdä vasta viime vuosina, vaikka kansalaisyhteiskunta on taistellut pitkään oikeuksiensa puolesta. Taistelu johtaa yleensä vankilaan.
Iranin islamilaista tasavaltaa suojelevat vankat ideologis-sotilaalliset organisaatiot. Vapautumisen kausien jälkeen kaikki valta maassa on ideologisesti konservatiivisten miesten käsissä. Myös Iran sulkee kansalaisyhteiskunnan edustajia vankilaan.
Liimatainen selittää kirjassaan, millaista on ollut Iranin ja Saudi-Arabian alueellinen toiminta. Iran valvoo tiiviisti Irakia, jonka kontrollointi on sille strategisesti tärkeää. Libanonissa samaa tehtävää hoitaa Iranin vankka liittolainen Hizbollah. Saudit ovat rahoittaneet sunneja sekä Irakissa että Libanonissa, mutta maa on Iraniin verrattuna selvästi alakynnessä.
Alueen valtioiden kansalaisyhteiskunnan elpyminen herättää toivoa, mutta aktivismin tukahduttaminen ja oikeuksia ajavien surmaaminen osoittaa, että muutos on yhä hidasta.
Esipuheen kirjaan on kirjoittanut Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan kulttuurien osaston professori Hannu Juusola. Libanonia käsittelevän jälkipuheen laati Ari Kerkkänen, joka on Libanonissa asuva Lähi-idän poliittisen ja yhteiskuntahistorian tutkimuksen dosentti Turun yliopistossa. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mariette Hägglund kommentoi omassa puheenvuorossaan Irakia.
Teoksen nimessä riikinkukko viittaa Iraniin. Vanhan Persian kulttuurin tuotteissa usein esiintyvä sofistikoitu ja komeudestaan tietoinen riikinkukko sopii nyky-Iranin symboliksi. Kameli viittaa Saudi-Arabiaan, jonka kuningaskunta sai alkunsa 1700-luvulla erämaassa syntyneestä uskonnollisesta liikkeestä. Kameli on aina ollut tuon erämaakulttuurin symboli.
Liisa Liimatainen (s. 1942) tuli tutuksi suomalaisille Yleisradion Rooman-äänenä 1980-90-luvuilla, mutta jo silloin hän teki suuren määrän juttuja myös Balkanilta, Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä. Uutistoimittajan uran jälkeen Liimatainen aloitti uuden työn tietokirjailijana.
***
Riikinkukko ja kameli – Iran ja Saudi-Arabia vastakkain teoksen julkistustilaisuus
maanantaina 12.9. klo 18–19.30 Rosebudin Sivullinen-kirjakaupassa (Kaisaniemenkatu 5, Helsinki).
Kirjasta keskustelemassa Liisa Liimataisen lisäksi Helsingin yliopistosta professori Hannu Juusola ja terrorismiin ja turvallisuuteen erikoistunut tutkija Karin Creutz sekä Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mariette Hägglund.
Tilaisuuden järjestävät Rosebud Books, Suomen Lähi-idän instituutti ja Suomen Rauhanpuolustajat
Lämpimästi tervetuloa!
Riikinkukko ja kameli – Iran ja Saudi-Arabia vastakkain
Rosebud Books, Umpihanki-sarjaa
ISBN: 9789527313497
416 sivua
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu Matinpuro, Umpihanki-kirjat, 050 594 1499, teemu.matinpuro@gmail.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rosebud Oy
Muumit ja Tove Karkkilan nokilaaksossa10.6.2025 12:15:31 EEST | Tiedote
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta ensimmäisestä muumitarinasta Muumi ja suuri tuhotulva. Högforsin ruukkialueella Karkkilassa sijaitseva elokuvateatteri Kino Laika osallistuu Muumien juhlavuoteen lukuisien elokuvanäytösten, Moomin Valley -aiheisen konsertin ja 5.6. avautuneen Tove Jansson -valokuvanäyttelyn muodossa.
Kirjamaailman teemana 24.–25.5. sota ja rauha, erityisvieraita Hiroshimasta12.5.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Kirjamaailma raivaa tilaa kriittiselle keskustelulle demokratian uhista, asevarustelusta, militarismista sekä kansainvälisistä kriiseistä ja konflikteista – ohjelmassa syväluodataan muun muassa Israelin ja Palestiinan konfliktin juuria ja nykytilaa usean tietokirjailijan voimin. Erityisvieraina Hiroshiman atomipommituhosta eloonjäänyt "hibakusha", viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Nihan Hidankyon järjestön pääsihteeri Kunihiko Sakuma, ja Japanin atomipommin vastaisen Gensuikyo-neuvoston pääsihteeri Yayoi Tsuchida. Kirjamaailma on osa Maailma kylässä -festivaalia 24.–25.5. Helsingin Suvilahdessa (la klo 11–21, su klo 11–19).
Tsunamista 20 vuotta: hengästyttävä kertomus paosta hyökyaallon alta13.12.2024 13:17:34 EET | Tiedote
20 vuotta sitten tapaninpäivänä hyökyaallot iskeytyivät Kaakkos-Aasian rannikoille tuhoisin seurauksin. Tsunamista selviytynyt kirjailija Raimo Pesonen kirjoitti kertomuksen paosta tappavan hyökyaallon alta. "On paljon muistettavaa, jos täältä selviytyy pois. Ja unohdettavaa."
Rosebud Sivullisen ohjelmaa viikolla 505.12.2024 17:01:42 EET | Tiedote
Ti 10.12. klo 17 Jussi Lehtonen: Mies jolla on naisen sydän (WSOY) Tervetuloa seuraamaan Jussi Lehtosen kirjailijahaastattelua Sivullisen lavalla! Lehtosta haastattelee Irina Björkman. Kun tytär muuttaa pois kotoa, hänen isänsä, romaanin päähenkilö, alkaa muistella, miten kaikki oikein meni. Tyttären syntymään liittyvät monisyiset tapahtumaketjut tempaavat hänet muistikuvien sokkeloihin, joista hän ei ole koskaan kertonut tyttärelleen. Toisessa osassa päädytään Paraguayhin, jonne päähenkilö on matkustanut valmistamaan vankien tarinoista kohtauksia. Työskentely on haasteellista erilaisten odotusten, arvomaailmojen ja tunteiden ristipaineissa. Oma tila pitää rakentaa joka päivä uudestaan eikä etuoikeutettuna olemisen ongelma jätä rauhaan. Kolmiosaisen romaanin viimeisessä osassa ääneen pääsee nyt aikuistunut tytär. Hän on viettämässä isänsä ja tämän miesystävän kanssa isänpäivää mökillä, kun keskustelu rakkausasioista avaa uuden railon. Riipaisevan kauniisti ja ristiriitaisuuksia liikaa
Rosebud Sivullisen ohjelmaa viikolla 4929.11.2024 16:38:49 EET | Tiedote
Ti 3.12. klo 16 Suomen dekkariseura ry:n Vuoden johtolanka -ehdokkaat Ti 3.12. klo 17.30 Oliver Whitehead: Future Tense (Parvs) Oliver Whitehead (s. 1947) on monialainen taiteilija. Englannista Suomeen vuonna 1971 asettunut Whitehead työskentelee monipuolisesti maalauksen, piirustusten, grafiikan, valokuvan, kuvanveiston, liikkuvan kuvan ja lavarunouden parissa. Whiteheadin työskentelyä määrittää kriittinen aikalaiskatse, joka jättää kuitenkin katsojalle tilaa tehdä omia tulkintoja maailmasta ja sen tilasta. Oliver Whiteheadin tuotannosta voidaan löytää monia toistuvia teemoja. Tällaisia ovat muun muassa kulutuskulttuurin fetissiluonteen tarkastelu, kaupunkitilan havainnointi, päiväkirjamaiset huomiot jokapäiväisestä elämästä sekä rauhan teema, jota Whitehead on työstänyt muun muassa julkiseen tilaan piirtämillään liitupiirustuksilla. Kirja esittelee pitkän uran tehneen taiteilijan tuotantoa ja sen teemoja. Ke 4.12. klo 17 Riie Heikkilä: Miksi lakkasimme lukemasta? (Gaudeamus) Lukutait
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme