Toimittajan pohdintoja: Kumpi on parempi tiedotteessa, pyramidi- vai artikkelimuoto?

Jaa
Riippuu julkaisusta, kannattaako tiedotteessa käyttää perinteistä pyramidirakennetta vai artikkelimuotoa.
Anne Lampinen
Anne Lampinen

Pyramidirakenne tarkoittaa tiedotteessa, että ensin tulee esille tärkein asia isosti jo otsikossa. Pyramidirakenteisessa tiedotteessa tärkein asia tulee ensin. Se näkyy jo otsikossa ja sillä hehkutellaan tekstin ensimmäiset rivit. Sen jälkeen toiseksi tärkein asia ja loppua kohden asioiden tärkeys laimenee.

Artikkelimuotoinen tiedote on kuin mikä hyvänsä lehtijuttu, joka noudattaa journalistisia periaatteita.

Pyramidirakenne

Pyramidirankenteinen tiedote ei ole artikkeli, joten sitä ei voi julkaista sellaisenaan. Siinä asiat ovat lähes luettelonomaisesti tärkeysjärjestyksessä. Toki siinäkin voi olla väliotsikoita ja sitaatteja.

Jutut työstetään usein pyramidirakenteisesta tiedotteesta. Sen etuna on, että tilasyistä juttua voidaan lyhentää lopusta pätkäisemällä. Se ei haittaa, sillä tärkein tuli alussa - ajattelee toimittaja.

Toisaalta pyramidissa on työtä toimittajalle ennen julkaisua. Jos aihe ei todella kiinnosta, sitä ei ryhdytä työstämään, koska lähes poikkeuksetta toimituksissa on kiire. Joten hyvin kirjoitetun artikkelimuotoisen tiedotteen julkaisukynnys saattaa olla matalampi. 

Artikkelirakenne

Kuka sitten julkaisee valmiiksi kirjoitettuja juttuja? Hyvin moni media, juuri ajansäästön vuoksi. Ne joko julkaistaan sellaisenaan tai hieman muokattuna. Jos muokataan, niin editoiva toimittaja pistää nimensä alle. Silloin siitä tulee ikään kuin median itsensä kirjoittama artikkeli - ainakin lukijan näkökulmasta katsottuna. 

On medioita, jotka tekevät juttunsa mielellään itse - imagollisista syistä. Tosin näiden määrä alkaa olla vähenemään päin. Toki näitäkin medioita auttaa, että tiedotteessa ovat valmiit faktat, haastateltavat ja kuvat.

Missä kärki luuraa?

Tämä teksti on kirjoitettu artikkelin muotoon. Tämän artikkelimuotoisen tiedotteen kärki on: valitako pyramidi- vai artikkelimuotoinen tiedote. Seuraavaksi selvitellään näiden kahden eroja ja puhutaan hieman edellä mainituista rakenteista. Kysellään kärjen perään ja lopuksi varoitellaan puffaamasta. 

Valitseepa pyramidi- tai artikkelimuodon, lukijaa ei saa väsyttää. Pitää olla aina niin sanottu kärki ja sen lisäksi maksimissaan kaksi muuta asiaa, vaikka sanottavaa olisi enemmänkin. Seuraaviin tiedotteisiin voi laittaa uudet asiat tai jatkaa samasta aiheesta, hieman eri näkökulmalla.

Puffaus 

Tyypillisin helmasynti tiedotteen kirjoittajalla on puffaus, mainostaminen ja oman tuotteen tai palvelun kehuminen. Siihen syyllistyy helposti, jos ei kirjoita työkseen. Pieni viittauskin puffaukseen saa toimittajat takajaloilleen. Jos näin käy, tiedotteen julkaisumahdollisuus pienenee.

Jos artikkelimuotoisen tiedotteen kirjoitus ei ollutkaan niin helppoa – autan mielelläni!

 

Kuvat

Anne Lampinen
Anne Lampinen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Omatoimittaja by Valloitus
Omatoimittaja by Valloitus

Helsinki

040-595 0405http://valloitus.fi
 
Omatoimittaja on viestintätoimisto Valloitus Oy:n palvelukonsepti, joka on erikoistunut lehdistötiedotteiden tekoon. Valloitus tekee markkinointiviestintää omintakeisella ja oivaltavalla otteella. Omatoimittaja on mediantekijä, joka tietää minkä syötin media nielaisee ja kuuntelee yhteiskunnan muutoksen tuulia tarkalla korvalla hyödyntäen heikkoja signaaleja ennen kuin ne ovat muodostuneet ilmiöiksi tai megatrendeiksi. Omatoimittaja toimii ajan hermolla nopeassa syklissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Omatoimittaja by Valloitus

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye