Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Toisissa tiloissa -kollektiivin Rihmasto-hanke tutustuttaa koululaiset ruumiilliseen oppimiseen Tehtaankadun peruskoulussa

Jaa

Helsingissä on aloitettu uusi prosenttiperiaatteella toteutettava teos, johon osallistuvat Tehtaankadun peruskoulun oppilaat ja henkilökunta seuraavan kahden lukuvuoden ajan. Toisissa tiloissa -kollektiivin Rihmasto-hanke on kokemuksellisten ja kehollisten työpajojen sarja koulussa. Työpajoissa tarkastellaan rihmaston ideaa erilaisten ympäristössä esiintyvien rihmastollisten rakenteiden ja ilmiöiden, kuten sienirihmaston, internetin, kaasuuntumisen tai vaikkapa kielen muodostumisen kautta. Konkreettisten rihmastollisten ilmiöiden avulla työpajasarja tutustuttaa koululaisia epähierarkkisiin ajattelun, oppimisen ja järjestäytymisen malleihin, joissa korostuvat moninaisuus, liike ja vapaa yhdistely.

Toisissa tiloissa: Rihmasto-hanke (kuvauspaikka: Ursinin kallio, Eiran ranta, Helsinki) / Kuva: Sanni Priha
Toisissa tiloissa: Rihmasto-hanke (kuvauspaikka: Ursinin kallio, Eiran ranta, Helsinki) / Kuva: Sanni Priha

Rihmaston ensimmäinen työpaja Alkuriitti toteutettiin elokuun lopussa kolmentoista luokan kanssa Eiranrannassa, jonne koulu siirtyi väistötiloihin Tehtaankadun koulurakennuksen peruskorjauksen ajaksi.

Toisissa tiloissa -ryhmän toiminnan ytimessä ovat kollektiiviset ruumiilliset muodonmuutosharjoitteet, joiden avulla osallistujat pääsevät kosketuksiin ihmiselle vieraiden olemis- ja kokemusmuotojen kanssa. Nämä vierailut ”toisissa tiloissa” vapauttavat osallistujan hetkellisesti ihmisen hahmosta ja identiteetistä. Harjoitteiden teemoja ovat on mm. luonnon elementit, eläin- ja kasvikunta sekä ei-elolliset ilmiöt, kuten vaikkapa tähtitiede ja fysiikka. Taustalla on näkemys, jonka mukaan harjoitteiden avulla on mahdollista päästä kosketuksiin vieraiden kokemusmaailmojen kanssa, mikä puolestaan johdattaa aiempaa kokonaisvaltaisempaan ymmärrykseen ja vastuuseen oliolajien yhdenvertaisuudesta sekä keskinäisestä riippuvuudesta.

Toisissa tiloissa -kollektiivin Rihmasto -hanke laajentaa prosenttitaidehankkeiden kirjoa. Osallistumiseen perustuvan luonteensa vuoksi teos tullaan liittämään HAM Helsingin taidemuseon kokoelmaan teos-konseptina. Lisäksi kokoelmaan liitetään videodokumentaatio sekä kollektiivin yhdessä oppilaiden kanssa kehittämä uusi harjoite. Tehtaankadun peruskoulun oppilaat voivat tehdä harjoitetta yhdessä koulun henkilökunnan kanssa myös hankkeen päättymisen jälkeen.

Helsingin kaupunki noudattaa prosenttiperiaatetta, mikä tarkoittaa, että kaupungin kiinteistöjen uudis- tai korjausrakentamisen kustannuksista noin prosentti varataan uuden julkisen taiteen toteuttamiseen. Viime vuosien vilkas rakentaminen on mahdollistanut taiteen tilaamisen useisiin julkisiin rakennuksiin eri puolilla kaupunkia. HAM Helsingin taidemuseo toimii hankkeissa taideasiantuntijana, ja teokset liitetään osaksi HAMin taidekokoelmaa.

Lehdistökuvat:
www.hamhelsinki.fi/info/medialle (salasana: hammedia).

Yhteyshenkilöt

Julkisen taiteen amanuenssi Kristiina Ljokkoi
HAM
puh. 040 507 6031
kristiina.ljokkoi@hel.fi

Kuvat

Toisissa tiloissa: Rihmasto-hanke (kuvauspaikka: Ursinin kallio, Eiran ranta, Helsinki) / Kuva: Sanni Priha
Toisissa tiloissa: Rihmasto-hanke (kuvauspaikka: Ursinin kallio, Eiran ranta, Helsinki) / Kuva: Sanni Priha
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

HAM Helsingin taidemuseo

HAM Helsingin taidemuseo pitää huolta helsinkiläisten omasta taidekokoelmasta, johon kuuluu yli 9000 teosta. HAM hoitaa ja kartuttaa taidekokoelmaa, johon kuuluvat myös kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM Helsingin taidemuseo

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uusia koronaepidemian hillitsemiseen tähtääviä rajoituksia ja suosituksia voimaan Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan palveluissa 23.11.2020 alkaen 20.11.2020 16:41:00 EETTiedote

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi 19.11.2020 uusista suosituksista ja rajoituksista koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi. Kirjastot, kulttuurikeskukset, museot, nuorisotalot ja liikuntapaikat pysyvät auki. Yleisötilaisuuksien osallistujamäärä on rajattu enintään 20 henkilöön ja aikuisten joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta perutaan ajalla 23.11.-13.12.2020.

Ennakkotiedote: kulttuuri- ja kirjastojaoston ylimääräinen kokous 24.11.202020.11.2020 12:21:54 EETTiedote

Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto kokoontuu päätöksentekoon ylimääräiseen kokoukseen ti 24.11.2020. Kokouksen esityslista on julkaistu. Kokouksessa päätetään 3 miljoonan euron erityisavustuksen kohdentamisesta taide- ja kulttuurialan yhteisöille koronapandemiasta palautumiseen vuosille 2020–2021 sekä kehittämistavustuksista vuodelle 2021.

Love in the shadow of the valley of death – butoh artist Ken Mai’s new performance leads us to an invisible reality19.11.2020 10:00:00 EETPress release

Butoh artist Ken Mai’s new performance In the Shadow of the Valley of Death will have its world premiere at Cultural Centre Caisa on 3 December. The artist mixes butoh with the aesthetics of martial arts, modern dance, ballet, and gymnastics along with song and zen philosophy. The profound and poetic performance deals with life, death, love and universal consciousness.

Rakkautta kuoleman laakson varjossa – Buto-taiteilija Ken Main uusi teos johdattaa näkymättömään todellisuuteen19.11.2020 10:00:00 EETTiedote

Buto-taiteilija Ken Main uusi teos In the Shadow of the Valley of Death saa maailman ensi-iltansa kulttuurikeskus Caisassa 3.12. Taiteilija yhdistää butoon itsepuolustuslajien, modernin tanssin, baletin ja voimistelun estetiikkaa, laulua ja zen-filosofiaa. Syvällinen ja runollinen teos käsittelee elämää, kuolemaa, rakkautta ja universaalia tietoisuutta.

Mittava lisärahoitus lasten ja nuorten digimedian hankintaan yleisille kirjastoille19.11.2020 08:00:00 EETTiedote

Koronaepidemian vuoksi laaditusta eduskunnan lisäbudjetista on lohkaistu 800 000 euron määräraha yleisten kirjastojen valtakunnalliseen digimediahankintaan. Summa käytetään lasten ja nuorten e-aineistojen hankintaan. Määrärahan turvin alkaneessa valtakunnallisessa hankkeessa halutaan edistää lukutaitoa, lisätä erilaisia oppimismahdollisuuksia ja vähentää eriarvoisuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme