TOM KESKINEN STAFFPOINT-KONSERNIN TALOUSJOHTAJAKSI

StaffPoint on nimittänyt konsernin uudeksi talousjohtajaksi Tom Keskisen (KTM). Keskinen vastaa tehtävässään StaffPoint-konsernin talous- ja riskienhallintatoiminnoista, joista hän raportoi toimitusjohtaja Anu Ahokkaalle. Keskinen aloittaa 3.10.2022.
"Olen iloinen, että saamme Tom Keskisen kaltaisen laaja-alaisen ja osaavan talousjohtajan osaksi StaffPoint-konsernin johtoryhmää. Hänellä on vahva kokemus talousjohtajan tehtävistä ja tarvittava strateginen osaaminen StaffPointin kasvutarinan toteuttamiseen yhdessä muun johtoryhmän kanssa. Haluan toivottaa Tomin lämpimästi tervetulleeksi taloon. Tom tuo meille mukanaan vankan osaamisensa niin palvelu- kuin ICT-yritysten taloushallinnon johtotason tehtävistä", Anu Ahokas, StaffPoint-konsernin toimitusjohtaja toteaa.
Tom Keskinen (KTM) siirtyy tehtävään Avarn Securityn talousjohtajan tehtävästä. Aiemmin hän on työskennellyt talousjohdon tehtävissä mm. Microsoftilla ja Nokialla.
"Olen todella innostunut uudesta tehtävästäni StaffPoint-konsernin talousjohtajana. StaffPoint toimii mielenkiintoisella ja yhteiskunnallisesti merkityksellisellä alalla. Henkilökohtaisesti minua motivoi työskennellä yrityksessä, joka on taloudellisesti vahvassa kunnossa ja joka suhtautuu tulevaisuuteen kunnianhimoisesti. Tavoitteenani on tukea StaffPointin kasvua tuomalla pitkän työkokemukseni ja osaamiseni StaffPointin käyttöön. Mielenkiintoni kohteena on myös yrityskaupat fragmentoituneella henkilöstöpalvelualalla", kommentoi Tom Keskinen nimitystään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teea Hurme-Rintalamarkkinointi- ja viestintäjohtajaStaffPoint
Puh:0407257477teea.hurme-rintala@staffpoint.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
StaffPoint-konserni on Suomen johtava henkilöstöpalvelualan yritys. Samasta konsernista asiakkaat saavat niin henkilöstövuokraus-, rekrytointi-, strategisten HR-ratkaisuiden, valmennus- kuin työkykypalvelut. Toimialatuntemuksemme on vahvaa. Asiakkaitamme ovat niin pienet kuin suuret yritykset, valtionhallinto ja muut julkisen sektorin toimijat, kunnat ja kaupungit. Palvelumme on skaalattavissa globaaliksi kumppanimme Randstadin verkostoja hyödyntäen. Asiakkaidemme suositteluhalukkuus on 90,1 % (2022). StaffPointin palveluksessa on vuosittain noin 14 000 aktiivista työntekijää yli 200 tehtävänimikkeellä. Toimimme 13 paikkakunnalla Suomessa ja lisäksi palvelemme asiakkaitamme Espanjan Mijaksessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta StaffPoint Oy
StaffPoint voitti merkittävän sopimuksen Hanselin henkilöstövuokrauskilpailutuksessa8.3.2023 14:58:43 EET | Tiedote
StaffPoint jatkaa julkishallinnon yhteishankintayhtiö Hanselin sopimustoimittajana henkilöstövuokrauspalveluissa. Kumppanina StaffPoint vastaa sekä suorittavan tason että asiantuntija- ja päällikkötason vuokratyövoiman rekrytoinneista kaikille palveluita tilaaville julkishallinnon organisaatioille sekä muille puitesopimukseen liittyneille tahoille. Puitejärjestely kestää vuoteen 2027 ja sen kokonaisarvo voi nousta jopa 90 miljoonaan euroon.
Interim Management – markkina Suomessa kasvaa trendien keskiössä14.2.2023 08:43:47 EET | Tiedote
Tuore markkinatutkimus v. 2022 Interim Management – toiminnasta Suomessa nosti esiin positiivisia muutoksia verrattuna edellisvuoteen. Tutkimus toteutettiin loppuvuodesta 2022 ja se lähetettiin yli 1000 henkilölle, jotka edustivat tilaajia, interim-ammattilaisia ja interim-palvelun käyttöä harkitsevia johtajia. Kyselyn tavoitteena oli selvittää interim-markkinoissa tapahtuvia muutoksia rakenteen, kysynnän potentiaalin, käyttötarpeiden ja tarjonnan suhteen. Kyselyn tuloksia vertaillaan vuoden 2021 vastaavan kyselyn tuloksiin. Kyselyn toteutti StaffPoint Executive.
StaffPointin ja EK:n Työstä turvaa -hanke on Vuoden rekrytointiteko4.11.2022 14:45:41 EET | Tiedote
Ukrainalaisten turvapaikanhakijoiden työllistymistä edistävä Työstä turvaa -hanke voitti 3.11.2022 pidetyssä Rekrygaalassa Vuoden rekrytointiteko -sarjan. Palkittu rekrytointiteko tuo turvaa sotaa paenneille ja rakentaa yhdenvertaista työelämää. Hanke on auttanut satoja ukrainalaisia pakolaisia työllistymään Suomessa. Rekrygaalan tuomaristo arvosti teon yhteiskunnallista merkityksellisyyttä ja sitä, miten se toi yhteen julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat.
Työstä turvaa -hanke löysi väylän työllistää ukrainalaisia6.10.2022 11:06:42 EEST | Tiedote
Ukrainan sodan myötä Suomeen on saapunut tuhansia ukrainalaisia, joille työpaikka on ratkaiseva tapa rakentaa elämää uudelleen. StaffPoint Oy käynnisti yhteistyössä Elinkeinoelämä keskusliitto EK:n kanssa Työstä turvaa -hankkeen, jonka tavoitteena oli työllistää suomalaisiin yrityksiin 200-400 ukrainalaista sekä parantaa jo Suomessa olevien ulkomaisten osaajien työllistymistä nykyistä tehokkaammin. Työstä turvaa -hanke mahdollisti pilottivaiheen aikana 439 ukrainalaisen ja muun työluvallisen pakolaisen työllistymisen. StaffPoint jatkaa ukrainalaisten ja muiden kansainvälisten osaajien työllistämistä.
Palkallinen kokkien koulutus veti ryhmän täyteen25.8.2022 07:20:00 EEST | Tiedote
Maanantaina 29.8. starttaa ennennäkemätön kokkikoulutus Helsingissä. Uutta koulutuksessa on se, että opiskelijoille maksetaan palkkaa ensimmäisestä koulupäivästä lähtien.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme