Tom of Finland – kansallissankarin kotiinpaluu!

Tom of Finlandin eroottiset fantasiapiirustukset ovat seksuaalisten alakulttuurien ja yhteisöjen pysyviä ikoneja, jotka tunnistetaan myös yhä laajenevan katsojakunnan keskuudessa. Huippuunsa estetisoidut ja teknisesti täydellisyyttä hipovat piirustukset ovat vaikuttaneet maailmanlaajuisesti myös muotiin, tuotesuunnitteluun ja trendeihin.
”Yhden pornosta on tullut toisten taidetta”, museonjohtaja Leevi Haapala kirjoittaa esseessään, joka käsittelee kaarinalaissyntyisen, Helsingissä vaikuttaneen mainosmiehen ja muusikon tietä tunnustetuksi taiteilijaksi. Tutkija Kati Mustola on toimittanut taiteilijan biografian. Kuraattori João Laia käsittelee tekstissään Tom of Finlandin luomien hahmojen yhteisöllisyyttä, iloa ja ylpeyttä kruisailukulttuurin näkökulmasta. Tutkija Harri Kalhan artikkeli taustoittaa näiden alkujaan perisuomalaisten miestyyppien maailmanvalloitusta – aina Los Angelesiin asti, jossa sijaitsee nykyään Tom of Finlandin nimeä kantava säätiö. Kuraattori Alvin Lin essee tarkastelee piirustusten radikaalisuutta, hypermaskuliinisuutta ja fetissejä.
Runsaasti kuvitettu kirja esittelee Tom of Finlandin tuotantoa 1950-luvulta alkaen, ja se ilmestyy Nykytaiteen museo Kiasman kokoaman laajan näyttelyn yhteydessä. Mukana on myös uudelleenjulkaistu Prätkäposti-lehdessä vuonna 1990 ilmestynyt kattava elämäkerrallinen haastattelu, joka tehtiin taiteilijan täyttäessä 70 vuotta. Haastattelussa kuuluu taiteilijan oma ääni, ja se taustoittaa hänen homoeroottisen kuvamaailmansa teemoja. Samalla se on aikalaisdokumentti gay-kulttuurin kansainvälistymisestä ja sukupuolivähemmistöjen aseman muutoksista Suomessa yhtenäiskulttuurin aikaan.
Tom of Finland – Rohkea matka | Bold Journey
Toim. Leevi Haapala, João Laia ja Jari-Pekka Vanhala
160 sivua, kielet suomi ja englanti
Parvs ja Nykytaiteen museo Kiasma, 2023
Kirja julkistetaan Nykytaiteen museo Kiasmassa avautuvan Tom of Finland – Rohkea matka -näyttelyn yhteydessä. Näyttely on avoinna 28.4.–29.10.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna KarppanenkustantajaKustannusosakeyhtiö Parvs
Puh:+358 40 684 9188hanna.karppanen@parvs.fiKuvat










Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs
Vapaa Taidekoulu – Taidemaalauksen opetusta 90 vuotta23.4.2025 11:29:08 EEST | Tiedote
Vapaa Taidekoulu perustettiin vuonna 1935 Maire Gullichsenin aloitteesta. Tänä vuonna 90 vuotta täyttävä Vapaa Taidekoulu on ainutlaatuinen ilmiö suomalaisessa taidehistoriassa ja merkittävä vaikuttaja Suomen taide-elämässä. Nyt julkaistava historiateos valottaa koulun rikasta historiaa ja mielenkiintoisia vaiheita.
Parvs-kustantamon ja Serlachiuksen taidekirjat vuonna 202510.4.2025 12:59:46 EEST | Tiedote
Parvs-taidekirjakustantamon ja Serlachiuksen taidemuseon tiivis julkaisuyhteistyö on jatkunut jo lähes vuosikymmenen, ja sen tuloksena syntyneitä taidekirjoja on vuosina 2016–2025 ilmestynyt yhteensä jo yli 60. Tänä vuonna Parvs ja Serlachius julkaisevat yhdessä kahdeksan uutta teosta. Serlachiuksen monipuoliseen ja kunnianhimoiseen julkaisuohjelmaan kuuluu museon näyttelyitä dokumentoivia julkaisuja, Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelman teoksia esitteleviä julkaisuja, historiateoksia sekä vertaisarvioitua taidehistoriallista tutkimusta.
Esseekirja käsittelee sisällissodan unohdettuja naiskohtaloita Johanna Lecklinin taiteen kautta19.3.2025 10:12:18 EET | Tiedote
Kuvataiteilija ja tutkija Johanna Lecklin on viime vuosina tarkastellut teoksissaan tarinoita ja tarinankertomista – ja etenkin kertomuksia ja kuvia vuoden 1918 tapahtumista Suomessa. Nyt julkaistava esseekokoelma avaa Lecklinin taiteen kautta keskustelua historian tulkinnasta ja tarkastelee sitä, miten taiteessa voi lähestyä päivänpolttavia aiheita, jotka kumpuavat historiasta.
Edvard Richter -kirjallisuuspalkinto taidekriitikko Timo Valjakalle13.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen Taideyhdistys on myöntänyt tämän vuoden Edvard Richter -kirjallisuuspalkinnon taidekriitikko Timo Valjakalle kirjasta Taiteen matkassa – Kirjoituksia taiteesta ja sen tekijöistä (Parvs 2024). Palkinto myönnetään ansiokkaasta kuvataidekirjasta tai -kirjoituksesta, ja palkintosumma on 10 000 euroa.
Uutuuskirja suomalaistuneen brittitaiteilijan Oliver Whiteheadin monipuolisesta tuotannosta3.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Oliver Whitehead – Future Tense esittelee monialaisen brittitaiteilijan Oliver Whiteheadin (s. 1947) tuotantoa ja sen teemoja. Englannista Suomeen vuonna 1971 asettunut Whitehead työskentelee monipuolisesti maalauksen, piirustusten, grafiikan, valokuvan, kuvanveiston, liikkuvan kuvan ja lavarunouden parissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme