Tonttujen karkelot Koiramäen joulussa la–su 26.11.–18.12. ja ma–ti 26.–27.12.
24.11.2022 15:22:37 EET | Tampereen Särkänniemi Oy | Tiedote

Tampereen tärkeimpiin joulunalusperinteisiin kuuluva Koiramäen joulu avaa porttinsa jälleen lauantaina 26.11. Tänäkin vuonna tapahtuma kutsuu vierailijat astumaan joulun tunnelmaan. Joulupukki tapaa vieraita ja kuuntelee lahjatoiveita jokaisena aukiolopäivänä, ja Koiramäen eläimet viettävät omaa jouluaan. Koiramäessä pääsee koristelemaan pipareita, paketoimaan joululahjan karvakaverille sekä tekemään jouluisia ostoksia ja herkuttelemaan.
Tänä vuonna Koiramäen joulussa vietetään tonttujen karkeloita. Tontut saavat nimensä sen mukaan, mitä ne suojelevat, ja Koiramäen joulussa tavataankin perinteisten joulutonttujen ja Joulupukin lisäksi esimerkiksi eläimiä suojelevia tonttuja. Koiramäen vieraat pääsevät kuulemaan tonttujen salaisuuksia, kun vuohitonttu kertoo vuohista ja porotonttu poroista.
Uutuutena Koiramäen joulun ohjelmassa on tänä vuonna myös vierailu salaperäisen kotatontun luona. Kotatonttu ottaa vieraita vastaan Koiramäen maatilan mummulassa. Kotatonttu auttaa tonttuja löytämään oman tehtävänsä, ja hän voi auttaa myös Koiramäen vieraita! Kotatontun luona vierailu maksaa 7 € / seurue.
Aukioloajat ja liput
Koiramäen joulua vietetään lauantaisin ja sunnuntaisin 26.11.–18.12.2022 klo 14–18 alkaen sekä maanantaina ja tiistaina 26.–27.12.2022 klo 14–18. Myös Akvaario ja Näsinneulan näkötorni ovat avoinna.
Koiramäen joulussa voi vierailla Koiramäen Joululipulla, joka sisältää pääsyn tapahtumaan, tai Joulurannekkeella, joka sisältää tapahtuman lisäksi Akvaarion ja Näsinneulan sisäänpääsyn. Liput ovat myynnissä ennakkoon edullisemmin verkkokaupassa sekä normaalihintaan paikan päällä.
Koiramäen jouluun pääsee myös kesäksi 2022 hankitulla avoimen päivän Särkänniemi-rannekkeella tai Huvilaiterannekkeella tai kesän 2023 Kausikortilla. Alle 3-vuotiaat pääsevät tapahtumaan ja kaikkiin Särkänniemen kohteisiin maksutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miikka SeppälätoimitusjohtajaTampereen Särkänniemi Oy
Puh:0207 130 201miikka.seppala@sarkanniemi.fiHeikki Ihanamäkikaupallinen johtajaTampereen Särkänniemi Oy
Puh:0207 130 221heikki.ihanamaki@sarkanniemi.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen Särkänniemi Oy on vuonna 1966 perustettu Tampereen kaupungin omistama matkailuyhtiö. Särkänniemi on ilon ja elämysten alusta, Suomen monipuolisin matkailukohde ja Tampereen matkailun suurin vetovoimatekijä. Särkänniemen elämyskokonaisuuteen kuuluvat tällä hetkellä huvipuisto, akvaario, Näsinneulan näkötorni ja Koiramäen eläinpuisto sekä maamme parhaimpiin ravintoloihin kuuluva Ravintola Näsinneula.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Särkänniemi Oy
Särkänniemi panostaa kesään – uusi vuoristorata ja edullisempi porttihinta5.3.2026 10:07:16 EET | Tiedote
Särkänniemi avaa kesäkautensa merkittävien investointien siivittämänä. Huvipuistoon valmistuu uusi näyttävä vuoristorata ja alueelle avataan uusi hampurilaisravintola. Uudistuksista huolimatta Särkänniemi haluaa pitää huvipuistopäivän mahdollisimman monen saavutettavissa. Tänä kesänä Särkänniemi ei nosta verkkokaupan hintoja, jonka lisäksi suosituimman tuotteen, Särkänniemi-rannekkeen, porttihinta on edellisvuotta edullisempi.
Särkänniemen uusi vuoristorata saavutti harjakorkeutensa24.2.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Moni Näsijärven jäällä ulkoileva on voinut viime aikoina hieraista silmiään. Kesäksi 2026 Särkänniemeen avattava vuoristorata näyttää järveltä tai Näsinneulasta katsoen valmiilta. Vuoristorataprojekti saavutti viime viikolla merkittävän virstanpylvään, kun viimeinenkin radan pätkä nostettiin paikoilleen. Vaikka työmaa jatkuu vielä useilla eri osa-alueilla, ratakokoonpanon valmistuminen on tärkeä askel kohti kesän avajaisia.
Tampereen maamerkit muuttuvat kisaradaksi – Winter Warrior palaa helmikuussa27.1.2026 14:04:12 EET | Tiedote
Viime vuonna ensi kertaa Tampereella järjestetty Winter Warrior Finland palaa kaupunkiin lauantaina 28. helmikuuta 2026. Tapahtuma tuo Särkänniemen rannoille noin 300 kilpailijaa useista eri maista haastamaan itsensä lumisilla reiteillä, hyisessä vedessä ja mielikuvituksellisilla esteillä.
Sairaalahuvipuisto teki historiaa – kävijäennätys vuonna 202515.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Tampereella Tays Keskussairaalassa sijaitseva, maailman ensimmäinen Sairaalahuvipuisto teki historiaa vuonna 2025 saavuttamalla uuden kävijäennätyksen kolmantena kokonaisena toimintavuotenaan. Särkänniemen, Taysin ja Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n yhteishanke on tuonut iloa, liikettä ja elämyksiä lasten sairaala-arkeen jo vuodesta 2022.
Särkänniemen uusi vuoristorata Konect on kunnianosoitus Tampereelle10.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Särkänniemi tuo Suomeen uudenlaisen vuoristorataelämyksen, joka sopii koko perheelle. Vuoristoradan teemoitus ylistää Tampereen liikkumisen historiaa ja kaupungin rohkeaa kehitystä. Vuoristorata on suunniteltu Särkänniemen huvipuiston maan muotoja mukaillen, eikä vastaavaa kokonaisuutta ole muualla maailmassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




