Teatro Productions Oy

Torikan ja Uotisen Bach-spektaakkeli ensi-iltaan elokuussa

Jaa
Oopperalaulaja Waltteri Torikka ja 70-vuotisjuhlavuottaan viettävä taiteilijalegenda Jorma Uotinen ovat suunnitelleet ainutlaatuisen liikettä, valoa ja ääntä yhdistävän draamallisen konsertin Bachin bassokantaattien ympärille. Teos saa ensi-iltansa 29.8.2020 Temppeliaukion kirkossa ja yhteensä esityksiä on viikonlopun aikana kolme.
Waltteri Torikka
Waltteri Torikka

Mistä me tulemme, mitä me olemme ja miten maallinen matkamme päättyy?

Näihin kysymyksiin etsitään vastausta, kun kaksi sukupolvea kohtaavat Bachin musiikin äärellä. Konsertin musiikillisen rungon muodostavat Johan Sebastian Bachin bassokantaatit, mutta perinteisestä esitystavasta poiketen musiikkiin yhdistyy vahvasti liike ja tanssi. Tutkimusmatkalle on kutsuttu mukaan Pori Dance Company’n tanssijat, sekä kymmenhenkinen barokkiorkesteri Teatro Bach Ensemble sekä valotaiteilija Jukka Kuronen. Tuotannosta vastaa Teatro Productions.

- Bachin musiikki on ollut minulle aina rakkainta, ”täydellistä” musiikkia, ja olen jo pitkään toivonut tilaisuutta esittää näitä kantaatteja yleisölle. Tässä projektissa haluamme tuoda Bachin taivaallisen musiikin, liikkeen ja valon yhteen aivan uudella tavalla, perinteisiä esitystraditioita ravistellen, kertoo esityskonseptin ideoinut Waltteri Torikka.

- En usko, että maailmallakaan Bachin bassokantaatteja olisi vielä esitetty tällä tapaa, hän jatkaa.

Dramatisoidussa Bach-konsertissa myös laulaja heittäytyy osaksi tanssia ja liikettä. Elävään musiikkiin yhdistyvät valon ja varjon lisäksi ääninauhalta tulevat tehosteet ja nauhoitettu musiikki.

- Näin opiskeluaikoinani Jorma Uotisen koreografian Jord Tanskan kuninkaallisessa oopperassa ja vaikutuin syvästi sen liikekielestä. Myöhemmin Jorma Uotisen jäähyväisgaala Kuopion Tanssii ja Soi -festivaalilla vahvisti tunteeni siitä, että Jorma olisi juuri oikea koreografi tähän teokseen, Torikka jatkaa.

- Nyt meillä on kasassa loistava tiimi luomassa jotakin uutta ja ennennäkemätöntä, Torikka iloitsee.

BACH – TORIKKA – UOTINEN -teoksesta nähdään kolme esitystä 29.8.- 30.8. Yksi esityksistä on ns. elokuun yön spesiaali, joka alkaa klo 23.00. Muut esitykset alkavat klo 20.30, auringon laskiessa.

Tuotanto on osa Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmaa.

BACH – TORIKKA – UOTINEN -teoksen liput tulevat myyntiin maanantaina 2.3.2020 klo 9.00. Liput myy Tiketti.

Ohjaus ja koreografia        Jorma Uotinen

Tanssijat                              Pori Dance Company:

                                             Riku Lehtopolku, Jouni Majaniemi, Meri Tankka ja Riikka Tankka

Laulusolistit                         Waltteri Torikka, baritoni

                                              Kaisa Näreranta, mezzosopraano

Orkesteri                             Teatro Bach Ensemble, konserttimestari ja liidaus Anni Elonen

Valo- ja äänisuunnittelu    Jukka Kuronen

Tuotanto                             Teatro Productions

Esitykset

La klo 20.30 ja 23.00
Su 30.8. klo 20.30
Esityksen kesto n. 70 min

Yhteyshenkilöt

Haastattelupyynnöt


Janne Näreranta
tuottaja
Teatro Productions Oy
janne@teatro.fi
puh. 040 528 8505

Kuvat

Waltteri Torikka
Waltteri Torikka
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Teatro Productions Oy
Teatro Productions Oy

HELSINKI

kaisa@teatro.fihttps://teatro.fi/

Teatro Productions on vuonna 2014 perustettu tuotanto- ja musiikkipalveluihin erikoistunut yritys. Yrityksen toiminnan johtoajatuksena on tuottaa ja toteuttaa erilaisia ooppera-, operetti- ja musiikkiteatteriesityksiä, konsertteja ym. kulttuurihankkeita ja -tapahtumia sekä omana tuotantona, että yhteistyössä eri tahojen kanssa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Teatro Productions Oy

Nordic baroque orchestras head for a collaboration project with high aims12.4.2021 13:00:00 EEST | Tiedote

Nordic Baroque Scene (NBS) is a new collaboration platform for four Nordic baroque orchestras from Denmark, Finland, Norway and Sweden. Barokkanerne, Concerto Copenhagen (CoCo), Drottningholm Baroque Ensemble (DBE) and Finnish Baroque Orchestra (FiBO) have come together to strengthen the Nordic baroque scene with aims to develop a new and long-lasting collaboration on several areas, such as networking, financing, audience development, working possibilities and resources. The main projects are coordinated by the Finnish production company Teatro Productions.

Pohjoismaisten barokkiorkestereiden yhteishanke käynnistyy korkein tavoittein12.4.2021 13:00:00 EEST | Tiedote

Nordic Baroque Scene (NBS) on neljän pohjoismaisen barokkiorkesterin käynnistämä yhteishanke, johon osallistuvat Barokkanerna Norjasta, Concerto Copenhagen (CoCo) Tanskasta, Drottningholms Barockensemble (DBE) Ruotsista sekä Suomalainen Barokkiorkesteri (FiBO) Suomesta. Hankkeen tavoitteena on kehittää Pohjoismaista barokkimusiikkikenttää pitkällä tähtäimellä mm. verkostoitumisen, rahoituspohjan, yleisötyön, työllistymismahdollisuuksien ja resurssien saralla. Hankkeen projektien pääkoordinaattorina toimii suomalainen tuotantoyhtiö Teatro Productions.

A documentary film about the 75 year old composer Kari Tikka will be finalized with crowdfunding25.3.2021 08:00:00 EET | Press release

The film “Taivas ja Helvetti'' (Heaven and Hell”), directed by Riitta Rask and scheduled for release in 2021, is a biography documentary following the completion process of the opera “Love Is Strong As Death” by the legendary composer and conductor Kari Tikka. It is also a story of coping with a cancer diagnosis, and a review of Tikka’s 55-year long career as an artist. Now the film is being finalized with crowdfunding, and it’s produced by Teatro Productions.

Henkilödokumentti 75-vuotta täyttävästä oopperasäveltäjä Kari Tikasta viimeistellään joukkorahoituksella25.3.2021 08:00:00 EET | Tiedote

Vuonna 2021 julkaistava Riitta Raskin ohjaama dokumenttielokuva TAIVAS JA HELVETTI käsittelee legendaarisen kapellimestari ja säveltäjä Kari Tikan 55-vuotisen taiteilijauran vaiheita, sekä seuraa hänen viimeisimmän oopperansa ”Rakkaus on väkevä kuin kuolema” valmistumista koronakriisin ja syöpähoitojen keskellä. Nyt elokuva viimeistellään joukkorahoituksen voimalla. Dokumentin tuottaa Teatro Productions.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye