Vaasan kaupunginteatteri

Törkeästi laiminlyöt minun vapauttani pohtii muutoksen vaikutusta

Jaa
Vaasan Lyseon lukion ja Vaasan kaupunginteatterin yhteistyöhanke Kulttuuriakatemia on käynnissä jo kolmatta vuotta. Tälle keväälle Kulttuuriakatemian työryhmä on valmistanut hersyvän ja tunteita herättävän näytelmän Törkeästi laiminlyöt minun vapauttani.
Kuva Linus Lindholm, kuvassa vasemmalta Ahok Kuek ja Oona Hakomäki.
Kuva Linus Lindholm, kuvassa vasemmalta Ahok Kuek ja Oona Hakomäki.

Nuorten itse käsikirjoittama näytelmä kertoo seitsemästä syntymäpäiväsankarista, joista jokainen tahtoo paeta todellisuuttaan omien unelmiensa maahan. Sankarien on syytä kuitenkin olla varovaisia siitä, mitä toivovat, sillä jokaisen kermaisen haaveen takana piilottelee painajainen.

Törkeästi laiminlyöt minun vapauttani pohtii muutoksen välttämättömyyttä elämässä sekä sen vaikutusta ihmisten unelmiin ja toiveisiin. Esityksessä on kyse luottamisen tärkeydestä, vapaudesta, kiitollisuudesta ja unelmiensa tavoittelusta.

Vaasan lyseon lukion ja Vaasan kaupunginteatterin yhteistyöhanke Kulttuuriakatemia toteutuu nyt jo kolmatta kertaa. Hankkeen tarkoitus on lisätä lukiolaisten kiinnostusta teatteritaidetta kohtaan sekä vahvistaa Vaasan lyseon lukion kulttuurikasvatusta.

Prosessia luotsaa kolmatta vuotta Venla Korja. Käsikirjoituksesta vastaavat Daniela Ilomäki, Kalle Kauppila, Helmi Kivisaari, Sanni Lassila, Janika Tapio ja Venla Korja. Ohjaus on Venla Korjan, Daniela Ilomäen, Helmi Kivisaaren, Ida Metsärannan ja Maiju Nordströmin käsialaa. Puvustuksen ovat suunnitelleet Ronja Kunwar, Helmi Kivisaari, Ida Metsäranta ja Ahok Kuek ja lavastuksen Sanni Lassila, Ahmed Al-Jaberi, Jenna Granö, Oona Hakomäki, Salla Lehtimäki ja Sofia Prinkkilä.

Rooleissa nähdään Daniela Ilomäki, Janika Tapio, Helmi Kivisaari, Janica Saijonkivi, Maiju Nordström, Valtteri Hietala, Ahok Kuek, Ida Metsäranta, Kalle Kauppila, Ahmed Al-Jaberi, Jenna Granö, Oona Hakomäki, Ronja Kunwar, Sanni Lassila, Sofia Prinkkilä ja Salla Lehtimäki. Projekti on tuotettu yhteistyössä Vaasan kaupunginteatterin kanssa.

Törkeästi laiminlyöt minun vapauttani -näytelmän ensi-ilta on 8. toukokuuta klo 19.15 Vaasan kaupunginteatterin Julia-näyttämöllä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kristiina Vaalasmaa
Tiedottaja


Vaasan kaupunginteatteri
Pitkäkatu 53, 65100 Vaasa
Puh • 040 773 7587
kristiina.vaalasmaa@vaasa.fi
www.vaasankaupunginteatteri.fi

Kuvat

Kuva Linus Lindholm, kuvassa vasemmalta Ahok Kuek ja Oona Hakomäki.
Kuva Linus Lindholm, kuvassa vasemmalta Ahok Kuek ja Oona Hakomäki.
Lataa
Kuva Linus Lindholm, kuvassa vasemmalta Kalle Kauppila, Jenna Granö, Ahmed Al-Jaberi ja Oona Hakomäki.
Kuva Linus Lindholm, kuvassa vasemmalta Kalle Kauppila, Jenna Granö, Ahmed Al-Jaberi ja Oona Hakomäki.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunginteatteri
Vaasan kaupunginteatteri
Pitkäkatu 53
65100 Vaasa

0407737587http://www.vaasankaupunginteatteri.fi

Vaasan kaupunginteatteri on Vaasassa toimiva suomenkielinen ammattiteatteri.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunginteatteri

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye