Toukokuun 2021 vesitilannekatsaus: Runsaat sateet lyhyellä aikavälillä
Paikoin ennätyksellisiä sademääriä
Toukokuun alkupuoli oli vähäsateinen. Pohjalaisjokien pinnat olivatkin toukokuun alkupuolella ajankohdan tavanomaista pienempiä. Toukokuun puoliväliin ajoittuneet runsaat sateet nostivat erityisesti Etelä- ja Keski-Pohjanmaan jokien ja järvien vedenpintoja nopeasti. Eniten satoi alueen pohjoisosissa eli Lesti-, Perhon-, Kruunupyyn-, Ähtävän-, Purmon- ja Lapuanjoen alueilla. Runsaat vesisateet aiheuttivat ongelmia maataloudelle monin paikoin pohjalaismaakunnissa toukokuun lopulla ja osin ongelmat jatkuvat kesäkuun alkuunkin.
Lappajärven alueella satoi toukokuun aikana enemmän kuin yli 50 vuoteen. Esimerkiksi Kuninkaanjoki nousi korkeammalle kuin koskaan vuodesta 2015 alkaneen havaintohistorian aikana. Sateet nostivat Lappajärven pintaa yli 30 sentillä reilun viikon aikana suurista juoksutuksista huolimatta. Pinta oli toukokuun loppuosalla huipussaan tasolla, joka vastaa keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa toistuvaa tulvaa.
Sateiden jälkeen jokien vesipinnat laskivat melko nopeasti toukokuun viimeisellä viikolla. Kuun loppuun mennessä jokien virtaamat laskivat lähelle ajankohdan tavanomaisia tasoja. Myös järvien pinnat ovat kääntyneet laskuun, mutta huomattavasti hitaammin kuin joet.
Happamuushaittoja ei havaittu
Kevättulvien laskettua vedenlaatu parani pohjalaisjoissa. Happamuushaittoja ei havaittu, vaan pH-arvot olivat Lapuanjokea lukuun ottamatta 6–7 välillä. Myös ravinnepitoisuudet olivat jokien keskimääräisiin arvoihin nähden kohtuullisen alhaisia, pois lukien Närpiönjoki ja Lapväärtin-Isojoki, joissa kuun puolivälin sateet ja vedenpinnan nousu samensi vettä ja nosti etenkin fosforipitoisuuksia. On luultavaa, että sadejakso heikensi vedenlaatua useammassakin joessa, mutta kaikista joista ei sadejakson aikana otettu näytteitä.
Lämmin sää sai veden haihdunnan käyntiin
Toukokuun puolivälin jälkeen runsaat sateet nostivat pohjavedenkorkeuksia paikoitellen. Kuun loppupuolella lämmenneen sään vaikutuksesta maaperässä olevan veden haihdunta pääsi vauhtiin ja pohjavedenpinnat kääntyivät lievään laskuun. Pohjavedenpinnat ovat enimmäkseen vielä ajankohdan keskiarvoissa tai lievästi sen yläpuolella, mutta paikoitellen ovat myös laskeneet jopa puoli metriä keskiarvojen alapuolelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Johtava vesitalousasiantuntija Tuuli Saari, puh. 0295 027 925 (säännöstely ja virtaamat)
Johtava vesitalousasiantuntija Suvi Saarniaho-Uitto, puh. 0295 027 926 (säännöstely ja virtaamat)
Erikoistutkija Anssi Teppo, puh. 0295 027 948 (vedenlaatu)
Ylitarkastaja Krister Dalhem, puh. 0295 027 671 (pohjavedet)
Vesistöyksikön päällikkö Liisa Maria Rautio, puh. 0295 027 919
sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra ÖsterbottenPäätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 5, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Vägnätet av lägre klass lider av det milda vädret5.12.2025 13:05:51 EET | Pressmeddelande
Det milda vädret och regnet under de senaste dagar leder till utmaningar i väghållningen speciellt i frågan om vägnätet av lägre klass. På slätterna i Södra Österbotten och längs kustområdet i Österbotten har det på grusvägarna börjat bildas håligheter och ytmenföre. Ytmenföre innebär att vägytan blir gyttjig och vägens bärighet försämras. Viktbegränsningar har införts på ett grusvägsavsnitt i Malax (väg 17463 mellan Rönnholm-Övermalax, Malax. Noggrannare plats: Avsnittet Rönnholm-Mattlar) (enligt läget 4.12.2025).
Leuto sää kurittaa alempaa maantieverkkoa5.12.2025 13:05:51 EET | Tiedote
Leuto sää ja viimepäivien sateet aiheuttavat haasteita tienpidolle etenkin alemmalla maantietieverkolla. Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla, sekä Pohjanmaan rannikkoalueilla sorateille on alkanut muodostua tienkäyttäjiä vaivaavia reikäsarjoja ja pintakelirikkoa. Pintakelirikossa tien pinta liejuuntuu ja sen kantavuus heikkenee. Painorajoituksia on jouduttu asettamaan yhdelle soratieosuudelle Maalahdessa (Tie 17463 välillä Rönnholm - Övermalax, Maalahti. Tarkempi paikka: Välillä Rönnholm - Mattlar) (tilanne 4.12.2025).
Från NTM-centraler till livskraftscentraler 1.1.20265.12.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Vid ingången av år 2026 inrättas tio regionala livskraftscentraler i Finland. Samtidigt läggs de nuvarande 15 NTM-centralerna ner. Livskraftscentralen i Södra Österbottens verksamhetsområden omfattar näringar och kompetens, landsbygd och miljö samt trafik. Till det riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket överförs uppgifter från regionförvaltningsverken, Valvira samt från NTM-centralen tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som gäller miljövård, vattenvård och naturskydd. NTM-centralens kollektivtrafikuppgifter hör i fortsättningen till Traficom.
ELY-keskuksista elinvoimakeskuksiin 1.1.20265.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta. Samalla nykyiset 15 ELY-keskusta lakkautetaan. Etelä-Pohjanmaalle perustetaan elinvoimakeskus, jonka toimialat ovat elinkeinot ja osaaminen, maaseutu ja ympäristö sekä liikenne. Valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon siirtyvät tehtävät aluehallintovirastoista, Valvirasta sekä ympäristön-, vesien- ja luonnonsuojelun lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät ELY-keskuksista. ELY-keskuksen joukkoliikennetehtävät sijoittuvat jatkossa Traficomiin.
Färsk projektrapport underlättar nationellt enhetlig tillämpning av bygglagen (NTM-centralen i Södra Österbotten)4.12.2025 08:30:00 EET | Pressmeddelande
Ett pilotprojekt lett av NTM-centralen i Södra Österbotten och finansierat av Miljöministeriet stödde kommunala byggnadstillsynsmyndigheter i verkställandet av den nya bygglagen under 2025. Projektets slutrapport ”Rakentamislaki 2025: Avauksia rakennusvalvontaviranomaisille” presenterar resultaten och slutsatserna av samarbetet kring den nya bygglagen med kommunerna i NTM-centralen i Södra Österbottens verksamhetsområde och lyfter fram teman som fortfarande har varit öppna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme