Toukokuun taidenäyttely Kulttuurikulmassa: Salainen Henkilöllisyys / maalauksia

Mikä sitten poikkeaa näistä maalaustaiteellisista alkulähteistä? Taiteilijan omien sanojen mukaan ennen maalaustaiteellisia vaikutteita on myös ollut kuvia, jotka eivät katoa jälkiä jättämättä. Sen vuoksi populaarikulttuurin tuotokset, erityisesti sarjakuva ja muu kuvitus, ovat vaikuttaneet hänen kuvakäsitykseensä ja kuvantekemiseensä jo varhaisessa vaiheessa, ja hän näkeekin painetun kuvan – erityisesti sarjakuvan – eri ulottuvuudet eräänlaisena modernismin jälkeläisenä tai sen sivutuotteena.
Mutta mitä oli ensin ennen vaikutteita? Aivan ensin oli sormi- tai vesivärit ja väriliidut, joilla kehittymätön ihmisen alku reagoi ympäristöön ja esitti sille vastareaktionsa. "Keskustelut kissani kanssa ja hänen reaktioidensa seuraaminen ovat olleet hyvin valaisevia tämän alkulähteen selvittämisessä."
Näyttelyyn pääsee tutustumaan vapaasti Kulttuurikulman aukioloaikoina:
ma-pe klo 11-18
la klo 10-15
Tervetuloa!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantaja
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtaja
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottaja
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Runoantologiassa kapinoidaan yhteiskunnan valtarakenteita vastaan1.6.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Ainokaisa Huuskon toimittama ja suomentama kokoelma tuo kolumbialaisten nadaistien runouden suomenkielisen yleisön saataville. Nadaismo-suuntaus on kolumbialainen vastine pohjoisamerikkalaiselle beatrunoudelle.
Historian pienmiehiä – palindromirunoilijan paluu melankolisen huumorin maille25.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Pekka Kytömäen uusin runokokoelma on samaan aikaan sekä vakava että melankolisen humoristinen. Tamperelaisrunoilijan viimeisintä teosta on valmisteltu seitsemän vuoden ajan.
Mehiläisen paino -runokokoelmasta uusi, kovakantinen painos13.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Katja Meriluodon helmikuussa ilmestynyt Mehiläisen paino- esikoisrunokokoelma saa toisen painoksensa, tällä kertaa kovakantisessa asussa. Kokoelma pohtii ihmisen hyvyyttä ja pahuutta sekä oman paikkansa etsimistä yhteisössä.
Beatles-manageri Brian Epsteinin omaelämäkerta vihdoin suomeksi11.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 1964 ilmestynyt Brian Epsteinin omaelämäkerta julkaistaan nyt suomeksi. Kellarin täydeltä Beatlesia – managerin tarina -niminen teos on Paul Hasselblattin suomentama.
Art Breaks Walls -kirjoituskilpailu jatkuu4.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmikuussa käynnistynyt, Aviador Kustannuksen ja kirjailija Hannu Luntialan järjestämä kaikille avoin kirjoituskilpailu teemalla "Kulttuurit kohtaavat" on edelleen käynnissä. Kilpailuun voi osallistua fiktiivisillä tai fiktiota ja faktaa yhdistävillä kertomuksilla, jotka tulee lähettää kilpailun järjestäjälle kesäkuun 15. päivään mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme