Tour de STARK-liikuntahaaste sai henkilöstön liikkumaan ja kannustamaan toisiaan

Jaa
Suomen Olympiakomitean pääyhteistyökumppani STARK toteutti 30.1.–26.2.2023 liikuntahaasteen, jonka tavoitteeksi oli asetettu 20 000 liikuttua kilometriä. Se saavutettiin alle kahdessa viikossa. Arvokkainta olivat kuitenkin työkavereiden kannustusviestit, jotka lisäsivät yhteishenkeä yli tiimirajojen. Tiimikisan aktiivisin joukkue STARK Helsinki HUB otti kilometrikisan voiton vastaan riemumielin. 1000 euron palkintostipendi päätettiin lahjoittaa Hope ry:lle vähävaraisten lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen, sillä ajatuksena kisassa oli myös pistää hyvä kiertämään.
Tiimikisan aktiivisin joukkue STARK Helsinki HUB lahjoitti palkintostipendinsä HOPE ry:lle vähävaraisten lasten ja nuoren liikuntaharrastuksen tukemiseen.
Vas. Otto Hyttinen, Antti Puhakka, Sari Inkeroinen, Tero Likonen, Petri Heikkilä. Lisäksi tiimiin kuuluivat   Oona Alanko ja Tiina Pöllänen.
Tiimikisan aktiivisin joukkue STARK Helsinki HUB lahjoitti palkintostipendinsä HOPE ry:lle vähävaraisten lasten ja nuoren liikuntaharrastuksen tukemiseen. Vas. Otto Hyttinen, Antti Puhakka, Sari Inkeroinen, Tero Likonen, Petri Heikkilä. Lisäksi tiimiin kuuluivat Oona Alanko ja Tiina Pöllänen.

STARK Suomen HR Business Partner Maria-Susanna Wirkkala on syystäkin tyytyväinen Olympiakomitean kanssa toteutettuun liikuntahaasteeseen.

– Hetki ja ajoitus oli juuri oikea ja onnistuimme viestimään kampanjasta kiinnostavasti. Alusta lähtien oli hyvä meininki päällä. Olimme sopineet jo ennen aloitusta, ketkä käynnistävät pelin. Kun yksi lähtee, muutkin innostuvat.

– Kaikki kampanjaan osallistuneet olivat täysillä mukana. Kyllä siinä alkoivat omatkin lenkit pidentyä, kun kannustusviestejä alkoi tulvia ja porukka alkoi lisätä kuvia postauksiin. Myös hulavanne tuli kaivettua kaapista, niin sai yhden lajin mukaan lajikirjoon, Wirkkala naurahtaa.

Kampanjan aikana kokeiltuja lajeja kertyi kaikkiaan 207. Lajien skaala ulottui hiihdosta kiipeilyyn ja vesipoolosta twerkkaukseen. Erityisen iloinen Wirkkala on siitä, että tavallista arkiliikuntaa oli mukana paljon.

– Itselleni oli tärkeä oivallus huomata, että kaikki arkiaktiivisuus lumitöistä koiran ulkoiluttamiseen tekee terveydelle hyvää. Liikunta on muutakin kuin vähintään tunnin kestävä tehotreeni. Kymmenen minuutin happihyppelykin aktivoi kehoa, ja pieniä liikuntahetkiä voi napostella pitkin päivää. Tällaisilla oivalluksilla voi saada aikaan pieniä muutoksia, jotka jäävät elämään haasteen jälkeenkin.

Suurin arvo kampanjan tuomassa yhteisöllisyydessä

STARK Suomi on noin 1000 henkilön työpaikka, jolla on 27 yksikköä 20 eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Työtä tehdään monin eri tavoin, lähityönä, etätyönä, myymälöissä ja toimistoissa. Kun yksiköitä on paljon eivätkä kaikki tunne toisiaan, liikuntahaaste voi toimia työyhteisön yhdistäjänä.

Wirkkala on saanut paljon hyvää palautetta kampanjaan sisältyvästä mahdollisuudesta kannustaa muita: Ominaisuus on rakennettu mukaan kampanja-alustana käytettyyn HeiaHeia-sovellukseen.

–Tsemppiviestejä työkavereille kertyi kampanjan aikana huikeat 23 217 kappaletta. Mikä parasta, kehuja ja kannustuksia jaettiin yli tiimi- ja yksikkörajojen. Haasteen kautta välittyi hetkiä henkilökohtaisesta elämästä, arjen aktiviteeteista ja harrastuksista. Löysimme toisistamme uusia asioita, jotka eivät tule työarjessa esiin. Oltiin enemmän ihmisiä toisillemme.

Wirkkalan mielestä kampanja onnistui puhuttelemaan monia erilaisia persoonia.

–Toisia motivoi kilpailu ja mahdollisuus voittaa palkintoja, toisia oman kunnon kohottaminen ja toisia sometyylinen kokemusten jakaminen. Joillekin taas oli tärkeää, että kampanjaan liittyi hyväntekeväisyyskulma.

Kilometrikisan palkinto lahjoitettiin HOPE ry:lle vähävaraisten lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen

Tiimikisassa eniten liikuttuja kilometrejä kerrytti STARK Helsinki HUB, joka on Suomen suurin rakennusmateriaalien jakelukeskus. Suutarilassa sijaitseva jakelukeskus palvelee koko pääkaupunkiseudun asiakkaita.

Voittaneen joukkueen kisavauhti ei jäänyt huomaamatta muilta. STARK Helsinki HUB:issa logistiikkapäällikkönä toimiva Tero Likonen kertoo hymyssä suin, kuinka kisan aikana tuli hyvähenkistä kuittailua ja kyselyä, kuinka tämä joukkue on noin kovassa vedossa.

–Yhtenäkin päivänä taisi tulla useampi puhelu työkavereilta ympäri maata ja kyselivät meidän menestysreseptiämme. Useamman hehtaarin varastoalueella tulee liikuttua paljon jo työpäivän aikana, ja kaikki lisäsivät vähän omaa liikuntaa siihen päälle. Salaisuuksia ei voiton takana ollut, vaan sitoutunut porukka, toteaa Antti Puhakka Helsinki STARK Helsinki HUB:in tiimistä.

Helsinki HUB otti kilometrikisan voiton vastaan riemumielin. 1000 euron palkintostipendi päätettiin lahjoittaa Hope ry:lle vähävaraisten lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen.

Tiimiläinen Otto Hyttinen kertoo, että päätös lahjoituskohteesta syntyi nopeasti ja yksissä tuumin.

–Meillä on omia rakkaita lajeja ja seuroja, jotka olisivat myös olleet hyviä kohteita. Päädyimme kuitenkin lajista riippumattomaan kohteeseen, jossa avuntarve on erityisen suuri.

Lisätietoja:

Maria-Susanna Wirkkala, HR Business Partner Stark Suomi Oy, puh. 050 563 6720

Suomen Olympiakomitea on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, joka toimii sen hyväksi, että suomalaiset liikkuisivat enemmän ja menestyisivät huippu-urheilussa. Yhdessä jäsenjärjestöjemme ja kumppaneidemme kanssa rakennamme liikunnasta ja urheilusta elinvoimaa Suomeen. www.olympiakomitea.fi

STARK - reilusti rakentajan asialla.
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä starklaisia on noin 1 100 ympäri Suomen ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.

www.stark-suomi.fi

Avainsanat

Kuvat

Tiimikisan aktiivisin joukkue STARK Helsinki HUB lahjoitti palkintostipendinsä HOPE ry:lle vähävaraisten lasten ja nuoren liikuntaharrastuksen tukemiseen.
Vas. Otto Hyttinen, Antti Puhakka, Sari Inkeroinen, Tero Likonen, Petri Heikkilä. Lisäksi tiimiin kuuluivat   Oona Alanko ja Tiina Pöllänen.
Tiimikisan aktiivisin joukkue STARK Helsinki HUB lahjoitti palkintostipendinsä HOPE ry:lle vähävaraisten lasten ja nuoren liikuntaharrastuksen tukemiseen. Vas. Otto Hyttinen, Antti Puhakka, Sari Inkeroinen, Tero Likonen, Petri Heikkilä. Lisäksi tiimiin kuuluivat Oona Alanko ja Tiina Pöllänen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Stark Suomi Oy
Olarinluoma 15
02200 ESPOO

09 3541 0000http://www.stark-suomi.fi

STARK - reilusti rakentajan asialla.
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä 
starklaisia on noin 1 100 ympäri Suomen ja valtakunnallinen 26 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.

www.stark-suomi.fi 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy

Asumismuoto vaikuttaa suomalaisten energiaremonttisuunnitelmiin – omakotitaloasujat suosivat lisäeristämistä ja -tiivistämistä17.5.2023 08:35:00 EEST | Tiedote

Monet suomalaiset havahtuivat kuluneen talven aikana kotinsa energian kulutukseen. Kun EU julkaisi vielä suunnitteilla olevan energiatehokkuusdirektiivin, monet alkoivat pohtia asuntonsa energiaremontin tarvetta. Starkin helmikuussa 2023 teettämän tutkimuksen* mukaan asumismuodolla on merkittävä vaikutus suunnitteilla olevaan energiaremonttiin.

Energiaremonttiin motivoi ensisijaisesti rahan säästö – energian riittävyys ja ekologiset syyt ovat suomalaisilla listan häntäpäässä3.5.2023 08:40:00 EEST | Tiedote

Yli puolet suomalaisista kokee rahan säästön motivoivan energiaremonttiin. Vastaavasti ekologiset syyt motivoivat harvempia, sillä vain joka viides suomalainen kokee ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen riittävyyden olevan motivoiva tekijä energiaremontin aloittamiseen. Tämä selviää Starkin helmikuussa 2023 teettämästä tutkimuksesta*.

Kotitalousvähennyksen pienentäminen vähentäisi remontointihalukkuutta kaikissa tuloluokissa – erityisesti mökkiläisten remontointi-into laantuisi11.4.2023 08:40:00 EEST | Tiedote

Kotitalousvähennys on remontoijille merkittävä taloudellinen helpotus, sillä sen ansiosta remonttikustannuksissa voi säästää tuhansia euroja. Kotitalousvähennyksen pienentäminen vähentäisi noin joka kolmannen suomalaisen remontointihalukkuutta. Pienennys näkyisi erityisesti mökin tai vapaa-ajan asunnon omistajien remontointihalukkuuden laantumisena. Tämä selviää Starkin helmikuussa 2023 teettämästä kyselytutkimuksesta*.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme