TPS:lle ensimmäinen kiinnitys kultaan, Oilers vei pronssit ja jatkaa mitaliputkessa
Finaalien avausmaalin iski kaksi syöttöä TPS:n tolppalaukauksen jälkeen Joonatan Kovanen kotijoukkueelle, mutta toisessa erässä tuli tylysti TPS. Mikko Hautaniemi nosti virkapaikaltaan maalin edestä tasoituksen, Tuomas Ojala päätti syöttökuvion takatolppaa nuolleeseen laukaukseen ja Ville Hirvisuo punnersi päätytilanteen voitettuaan maalin eteen työntämään turkulaiset jo 3–1-johtoon. Mikko Laakso sivalsi kuvion keskeltä ylivoimakavennuksen, mutta kohta jättivät taas kotiyleisön sydämet lyönnin väliin, kun TPS:lle vihellettiin rangaistuslaukaus puolustajan peitettyä maalipaikan maasta pelaten. Yksi F-liigan varmimmista rankkarispesialisteista sai kuitenkin tällä kertaa pettyä, kun KrP-vahti Miro Tuomala peitti Miko Kailialan harhautuksen. Päätöserän ainoa maali nähtiin viisi ja puoli minuuttia ennen loppua. Mikko Laakso voitti pallon hyökkäyspäässä, Joona Rantala siirsi sen maalille ja Miska Mäkinen ohjasi tasoituksen verkkoon.
Jatkoaikaa ehti tänään kulua vain 21 sekuntia ennen kuin TPS ratkaisi. Oikeaa laitaa noussut Lauri Stenfors syötti luukulle, josta Miko Kailiala ohjasi TPS:lle ensimmäisen kiinnityksen kultaan.
Oilers jatkaa mitaliputkessa kaadettuaan tämän kevään pronssiottelussa Jyväskylässä Happeen selvästi 9-4. Viime kaudella Öljymiehet sijoittuivat kolmanneksi ja 2021 toiseksi.
Illan pronssiottelussa Oilers karkasi pelin puolivälissä 907-päisen kotiyleisön harmiksi Heikki Iiskolan maalilla jo 4–1-johtoon, mutta Happeen mitalitoiveet heräsivät vielä. Ville Heiska kavensi, ja perään Eppu Suhanto nosti ”hirvilauman” jo maalin päähän. Tuomas Iiskola iski kuitenkin espoolaisille kahden maalin taukojohdon, ja vain viisi minuuttia ennen ottelun loppua Justus Kainulainen laukoi Oilersin jo 6–3-johtoon.
’Lopussa mätettiin sitten erikoistilannemaaleja Happeen yrittäessä vielä ilman maalivahtia. Jami Manninen kavensi kertaalleen, mutta riski maksoi isosti, kun Aaro Astala, Justus Kainulainen ja Markus Markkola kasvattivat vieraiden voittolukemia tyhjään verkkoon. Kainulainen ja Astala olivat pronssimitalistien tehomiehet kummankin kirjautettua kaksi maalia ja kaksi syöttöpistettä.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Maailman viihdyttävintä salibandya! F-liigassa pelaa miesten ja naisten sarjojen alla 28 joukkuetta. Haluamme olla rakentamassa Suomeen uudenlaista palloilusarjaa. Liikkeen voima ja vauhti valloittavat ja saa meidät kaikki liikkeelle
– luomaan maailman liikuttavinta, arvostetuinta ja kaupallisinta salibandyliigaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Liigakausi huipentui F-gaalassa – tuplamestari TPS puhdisti palkintopöydän17.5.2023 21:53:55 EEST | Tiedote
Kotimainen huippusalibandykausi huipentui perinteiseen tapaan F-gaalassa, jossa palkittiin kauden parhaat. F-liigan mestaruuden sekä naisissa että miehissä vienyt TPS rohmusi odotetusti valtaosan kauden henkilökohtaisistakin huomionosoituksista.
Ensimmäinen F-liiga Draft paketissa – tässä kaikki 36 varausta17.5.2023 16:23:53 EEST | Tiedote
Latvialainen Krisjanis Tiltins huudettiin ensimmäisenä, kun 14 joukkuetta esittelivät valintansa kaikkien aikojen ensimmäisessä F-liiga Draftissa Lempäälässä. Tiltinsin oikeudet varasi F-liigassa viimeiseksi sijoittunut FBC Turku.
TPS on salibandyn Suomen mestari 2023 – Mikko Hautaniemi ratkaisi jatkoajalla28.4.2023 21:02:48 EEST | Tiedote
TPS on F-liigan Suomen mestari 2022-2023. Finaalisarjassa tappiolla jo 1-3 ollut TPS löi Nokian KrP:n Tampereella Mikko Hautaniemen jatkoaikamaalilla 3-2 ja vei sarjan 4-3. Ratkaisupeliä seurasi Hakametsän jäähallissa Tampereella 5 107 katsojaa. Se on lajin finaalisarjojen kaikkien aikojen toiseksi suurin lukema.
TPS tasoitti voitot 2489 katsojan edessä – salibandymestaruus ratkeaa perjantaina Hakametsässä26.4.2023 20:46:55 EEST | Tiedote
TPS selvitti Nokian KrP:n toisenkin ottelupallon, voitti kotonaan 2489 katsojan edessä 4-2 ja tasoitti finaalien tilanteeksi 3-3. F-liigan mestaruus 2023 ratkeaa näin perjantaina seitsemännessä loppuottelussa Hakametsän jäähallissa.
TPS haki pakkovoiton – miesten finaalisarja jatkuu keskiviikkona Kupittaalla23.4.2023 18:05:39 EEST | Tiedote
Nokian KrP ei jo eilen loppuunmyydyn Raholan palloiluhallin yleisön harmiksi kyennyt ratkaisemaan tänään mestaruutta. TPS vei voitoin maalein 6-3 ja kavensi finaalisarjan tilanteeksi 2-3. Kuudes loppuottelu pelataan keskiviikkona Turun Kupittaalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme