Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry

Transtaustaisille ihmisille korvaus pakkosteriloinnista

Jaa

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto vaatii, että translain uudistuksen yhteydessä transihmisille esitetään virallinen anteeksipyyntö ja tarjotaan korvaus pakkosteriloinnista.

"Suomen translaki on auttamattoman vanhentunut ja rikkoo törkeästi transihmisten kehollista koskemattomuutta. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa transtaustaisilta ihmisiltä yhä vaaditaan lisääntymiskyvyttömyyttä edellytyksenä sukupuolen juridiselle vahvistamiselle. Tämä on häpeäpilkku Suomen maineelle ihmisoikeuksien mallimaana", huomauttaa puheenjohtaja Jami Haavisto.

“Valtion on kannettava vastuu tekemistään ihmisoikeusrikkomuksista. Translain uudistuksen yhteydessä menneet virheet on tunnustettava, pyydettävä anteeksi ja korvattava niistä kärsineille. Esimerkiksi Ruotsissa on maksettu korvauksia ennen lakiuudistusta pakkosteriloiduille ihmisille”, toteaa puheenjohtaja Peppi Seppälä.

Uusi translakiesitys sisältää monia korjauksia nykytilanteeseen, mutta jättää nuoret yhä erityisen haavoittuvaan asemaan.

“Näyttää siltä, että hallitus on jättämässä alaikäiset translakiuudistuksen ulkopuolelle. Translakiuudistusta tulee tarkastella myös lasten oikeuksien näkökulmasta. Valtion on lopetettava translasten- ja nuorten oikeuksien polkeminen ja laitettava lainsäädäntö kerralla kuntoon!”, vaativat puheenjohtajat Haavisto ja Seppälä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry
Mannerheimintie 15b A
00260 HELSINKI

https://www.vihreatnuoret.fi

Vihreät nuoret on valtakunnallinen vihreä nuoriso- ja opiskelijajärjestö, joka toimii kestävän, yhdenvertaisen ja oikeudenmukaisen maailman puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme