Toyota Material Handling Finland Oy

Trukki-indeksi kautta aikojen ennätykseen

Jaa

Suomessa myytävien trukkien markkinaluvut ovat nousseet kautta aikojen ennätykseen. Vuosimarkkina (12kk) on tällä hetkellä 4171 konetta (lähde WITS-tilasto), mikä tarkoittaa peräti 25%:n kasvua vuosimarkkinassa vuoden 2017 lopputilanteeseen verrattuna. Tämän kalenterivuoden aikana (01-08/2018) kasvua on ollut peräti 43%:n viime vuoteen verrattuna (01-08/2018).

Uusien trukkien myynti eli ns. ”trukki-indeksi” kuvaa taloudellista aktiviteettia hyvin käytännönläheisellä tavalla. Trukkien käyttäjiä ovat mm. teollisuus, satamat, logistiikkakeskukset, kuljetusyritykset ja kaupan ala. Trukkeja tarvitaan rekka-autojen lastaukseen ja purkamiseen, tavaroiden ja raaka-aineiden siirtämiseen sekä varastointiin jne.

Edellinen ennätys oli vuodelta 2008, jolloin 12kk:n trukkimarkkina oli hetkellisesti 4056 konetta. Sen jälkeen trukkimarkkina romahti rahoituskriisin seurauksena peräti 60%. Toipuminen on kestänyt kymmenen vuotta johtuen tunnetuista syistä kuten vientiteollisuuteen vaikuttaneista Venäjän pakotteista ja epävarmuudesta, Kreikan kriisistä ja suomalaisten tuotteiden kysynnästä maailmalla.

Trukkimarkkinan kasvu alkoi kiihtyä vuonna 2016, jonka jälkeen kasvua on tullut peräti 75% kahdessa ja puolessa vuodessa. Viime aikoina investointeja ovat tehneet erityisesti kaupan ala, ja teollisuus kautta linjan aina pk-yrityksistä suuryrityksiin.

”Trukkimarkkinan kasvu kertoo siitä, että tällä hetkellä tavara liikkuu ja suomalaisten yrityksien tuotteet käyvät kaupaksi sekä Suomen rajojen sisäpuolella, että vientimarkkinoilla. Emme ikinä uskoneet vuoden 2008 myyntilukujen palaavan, koska Suomesta hävisi kuitenkin niin paljon teollisuustuotantoa. Tällä hetkellä ei ole mitään merkkiä ainakaan investointitason laskusta, sillä patoutunutta kysyntää löytyy edelleen kaikilta aloilta. Loppuvuoden tarjouskanta näyttää edelleen todella korkealle”, kommentoi Toyota Material Handling Finland Oy:n toimitusjohtaja Pasi Nieminen.

Tällä hetkellä selkeä trendi ja trukki-investointien ajuri on kestävä kehitys kuten esimerkiksi siirtyminen polttomoottorikäyttöisistä trukeista sähkötoimisiin trukkeihin. Mm. Valmet Automotive teki elokuussa Suomen kautta-aikojen suurimman trukkihankinnan, jonka myötä autotehtaalla käytetään tulevaisuudessa vain sähkötoimisia trukkeja johtuen mm. ympäristöystävällisyydestä ja matalimmista käyttökustannuksista.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Pasi Nieminen
toimitusjohtaja
010-575 7200
www.toyota-forklifts.fi

Materiaali- ja kuvapyynnöt:

Karolina Romakkaniemi
Markkinointikoordinaattori
karolina.romakkaniemi@fi.toyota-industries.eu
puh. 050 573 6221

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Toyota Material Handling Finland Oy
Toyota Material Handling Finland Oy
Korpivaarantie 1
01450 Vantaa

http://www.toyota-forklifts.fi

World Industrial Truck Statistics (WITS) on maailman trukkivalmistajien ylläpitämä organisaatio, joka kerää tilastotietoa uusien trukkien myynnistä kuukausittain ja maittain globaalisti. Trukin määritelmään kuuluvat motorisoidut laitteet kuten lavansiirtovaunut, pinontatrukit, työntömastotrukit, kapeakäytävätrukit, keräilytrukit, vastapainotrukit ja vetotrukit. Tilastossa ei ole mukana esimerkiksi satamien kontinkäsittelylaitteita ja manuaalisia haarukkavaunuja.

Toyota Material Handling Finland Oy (TMHFi) on Suomen suurin materiaalinkäsittelylaitteiden ja niihin liittyvien palveluiden ja ratkaisujen toimittaja. Laajaa Toyota- ja BT-trukkien tuotevalikoimaa täydentävät 5 – 9 tonnia nostavat Kalmar Light – sarjan trukit, Manitoun maasto- ja ajoneuvotrukit sekä Toyota Racking Solutions -varastokalusteet. Yhtiön palveluksessa on 140 henkilöä ja liikevaihto on 44 miljoonaa euroa. TMHFi on ISO14001-sertifioitu Toyotan kestävänkehityksen strategian mukaisesti. Yritys kuuluu maailman suurimman trukkivalmistajan Toyota Industries Corporationin materiaalinkäsittelyliiketoiminnasta vastaavaan Toyota Material Handling Groupiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Toyota Material Handling Finland Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme