Turun Seudun Energiantuotanto Oy

TSE parantaa Naantalin voimalaitoksen monipolttoaineyksikön energiatehokkuutta lämpöpumppulaitoksella

Jaa
Turun Seudun Energiantuotanto Oy (TSE) investoi Naantalin monipolttoaineyksikön energiatehokkuutta parantavaan, noin 10 MW:n lämpöpumppulaitokseen. Lämpöpumppulaitos tuottaa kaukolämpöä keväästä 2022 alkaen voimalaitosprosessin hukkalämmöstä sekä kesäaikaan merivedestä. Lämpöpumppulaitoksen toimittajaksi on valittu Suomen Teollisuuskylmä Oy. Investoinnin myötä Naantalin voimalaitoksen hiilidioksidipäästöt vähenevät arviolta 25 000 t vuodessa, mikä vastaa noin kahdeksaa prosenttia TSE:n vuoden 2020 toteutuneista hiilidioksidipäästöistä. TSE tavoittelee kivihiilen käytön lopettamista Turun alueen perusenergiantuotannossa vuoden 2022 aikana. Myös turpeesta luovutaan.

Investoinnin kokonaiskustannusarvio on noin seitsemän miljoonaa euroa, josta päälaitetoimituksen osuus on noin kaksi miljoonaa euroa. Investointi on yksi TSE:n kivihiilestä luopumiseen tähtäävistä toimenpiteistä. Lämpöpumppulaitos valmistuu kevään 2022 aikana ja fyysisesti se sijoitetaan viime vuoden heinäkuussa käytöstä poistetun vanhan kivihiiliyksikön generaattorin paikalle.

"Toteutamme aktiivisesti toimenpiteitä kivihiilestä luopumiseksi. Pääosa toimenpiteistä keskittyy nelosyksikön polttoainepohjan muuttamiseen vähäpäästöisempään suuntaan. Parhaillaan toteutamme kierrätyspolttoaineiden vastaanotto- ja syöttölaiteinvestointia monipolttoaineyksikköön, jonka myötä aloitamme kuluvan vuoden syksyllä kierrätyspolttoaineiden käytön. Tämä lämpöpumppuinvestointi on investointiohjelmamme seuraava askel", kertoo TSE:n toimitusjohtaja Maija Henell.

Suomen Teollisuuskylmä valittiin toimittajaksi erinomaisen hinta-laatusuhteensa ansiosta.

"Räätälöimme tuotteemme aina asiakkaan tarpeen mukaan ja olemme iloisia päästessämme mukaan kotimaisen energiamurroksen eturintamaan tämän TSE:n hankkeen myötä", kertoo Suomen Teollisuuskylmä Oy:n toimitusjohtaja Altti Seinelä.

Hankkeessa toteutetaan noin 10 MW:n lämpöpumppuyksiköillä voimalaitosprosessin jäähdytyspiirin lämmön talteenotto tuottamalla noin 30-asteisesta jätelämmöstä 90-asteista kaukolämpöä. Lämpö otetaan talteen Naantalin nelosyksikön jäähdytysvesikierrosta, jolla jäähdytetään laitoksen apulaitteita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maija Henell, toimitusjohtaja, Turun Seudun Energiantuotanto Oy
puh. 044 723 7152
maija.henell@tset.fi


Altti Seinelä, toimitusjohtaja, Suomen Teollisuuskylmä Oy
Puh. 050 313 5561
Sähköposti: altti.seinela@teollisuuskylma.fi

Tietoja julkaisijasta

Turun Seudun Energiantuotanto Oy
Turun Seudun Energiantuotanto Oy
Satamatie 16
21100 Naantali

https://www.tset.fi/

Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n tehtävänä on huolehtia Turun alueen perusenergian tuotannosta taloudellisesti ja tehokkaasti monipuolisella tuotantokapasiteetilla. Turun Seudun Energiantuotanto Oy vastaa kaukolämmön perustuotannosta Turun seudulla. TSE omistaa Naantalin voimalaitoksen, Kakolan lämpöpumppulaitoksen sekä Orikedon biolämpökeskuksen. Yhtiön osakkaina ovat Fortum (53,5 %), Turku Energia (43,5 %) ja Naantalin kaupunki (3 %).


Suomen Teollisuuskylmä Oy on Suomen johtavia teollisten kylmälaitosten ja lämmöntalteenottoratkaisujen toimittajia. Suomen Teollisuuskylmä Oy tarjoaa asiakkailleen laitetoimittajista riippumattomia, energiatehokkaita ja luotettavia ratkaisuja koko elinkaaren ajalle. Suomen Teollisuuskylmä toteuttaa toimitukset pääsääntöisesti luonnollisilla kylmäaineilla. Suomen Teollisuuskylmä Oy on yksityinen 100% Suomalaisessa omistuksessa oleva osakeyhtiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Seudun Energiantuotanto Oy

Naantalin voimalaitoksella tulipalo SRF-polttoaineen varastosiilossa - pelastuslaitos on paikalla sammuttamassa paloa18.11.2022 02:16:14 EET | Tiedote

Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n Naantalin voimalaitoksella on syttynyt tulipalo SRF-polttoaineen varastosiilossa torstaina 17.11.2022 hieman ennen keskiyötä. Palon havaitsi laitoksella työskennellyt työntekijä. Pelastuslaitos on paikalla usean yksikön voimin sammuttamassa tulipaloa. Tämänhetkisen arvion mukaan tulipalosta aiheutuu aineellisia vahinkoja SRF-polttoaineen varastosiiloon. Tulipalolla ei ole vaikutusta tuotantoon eikä se ole aiheuttanut henkilövahinkoja.

TSE solmi kierrätyspolttoainesopimukset – kierrätyspolttoaineet korvaavat kivihiilen Naantalin voimalaitoksen nelosyksikössä 2022 alkaen6.11.2020 11:12:01 EET | Tiedote

Turun Seudun Energiantuotanto Oy (TSE) on sopinut kierrätyspolttoainetoimituksista (SRF) vuosille 2021-2026. Sopimukset kattavat 50 000 – 80 000 tonnin vuotuisen kierrätyspolttoaineen toimitusmäärän Naantalin voimalaitoksen nelosyksikköön ja ne korvaavat lopun kivihiilen käytön nelosyksikön tuotannossa vuodesta 2022 alkaen. TSE solmi sopimukset muun muassa Delete Ympäristöpalvelut Oy:n ja Fortum Waste Solutions Oy:n kanssa.

TSE sulki tänään kaksi kivihiilikäyttöistä yksikköään Naantalin voimalaitoksella1.7.2020 08:00:00 EEST | Tiedote

Turun Seudun Energiantuotanto Oy (TSE) on tänään sulkenut lopullisesti Naantalin voimalaitoksen kaksi vanhinta kivihiilikäyttöistä yksikköään, vuonna 1960 valmistuneen ykkösyksikön ja vuonna 1964 valmistuneen kakkosyksikön. Laitosten sulkeminen on merkittävä askel TSE:n matkalla kohti kivihiiletöntä energiantuotantoa. TSE:n tavoitteena on luopua kivihiilestä energiantuotannossaan vuoteen 2025 mennessä, ja se on tehnyt viime vuosina merkittäviä investointeja tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

TSE investoi kierrätyspolttoaineiden (SRF) vastaanotto- ja syöttölaitteistoon Naantalin voimalaitoksen nelosyksikössä9.6.2020 08:30:00 EEST | Tiedote

Turun Seudun Energiantuotanto Oy (TSE) on tehnyt investointipäätöksen kierrätyspolttoaineiden vastaanotto- ja käsittelylaitteiston hankinnasta Naantalin voimalaitokseen. Investoinnin myötä TSE:llä on valmius luopua kivihiilen käytöstä nelosyksikössä vuoden 2022 aikana ja energiantuotannon hiilidioksidipäästöt vähenevät investoinnin myötä vuositasolla yli 60 000 tonnia. Hankintojen kokonaisarvo tulee olemaan yli 15 miljoonaa euroa ja rakennusaikana hankkeen työllistävyys on noin 60 henkilötyövuotta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye