Tuettu loma voi olla vaikeassa elämäntilanteessa elävälle lapsiperheelle käänteentekevä
10.6.2020 08:00:00 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Tulos on kiinnostava, koska työssäkäyvillä loman terveys- ja hyvinvointivaikutusten on havaittu aiemmissa tutkimuksissa hiipuvan jo viikossa. Nyt julkaistun tutkimuksen perusteella lomalla näyttäisi olevan suurempi vaikutus ihmisiin, joilla on ollut pitkään huonommuuden, häpeän ja ulkopuolisuuden kokemuksia esimerkiksi pitkään jatkuneen työttömyyden vuoksi. Loman vaikutukset näkyivät tutkituilla perheillä jopa neljän kuukauden jälkeen.
Tutkimukseen osallistuneille vanhemmille tehtiin kysely ennen ja jälkeen loman (229 vastaajaa). Ennen lomaa vanhemmat kokivat terveydentilansa ja elämänlaatunsa heikommaksi kuin lapsiperheiden vanhemmat keskimäärin. Lisäksi he kokivat itsensä useammin yksinäiseksi.
Loman jälkeen vanhempien osallisuuden kokemus oli vahvistunut, koettu terveys kohentunut, elämänlaatu parantunut ja yksinäisyyden kokemukset vähentyneet. Loman seurauksena osallistujien käsitykset omista kyvyistään laajenivat ja tulevaisuuden vaihtoehdot avartuivat. Lisäksi osallistujien luottamus omaan pärjäämiseen vahvistui.
Lomalla oli joillekin osallistujille jopa käänteentekeviä vaikutuksia. Tällaisia muutoksia olivat asuinpaikkakunnan vaihtaminen, siirtyminen palkkatyöhön tai selkeästi parempi mielen hyvinvointi.
Lomaympäristö ja loma-aktiviteetit mahdollistavat arjen vaativista rooleista irrottautumisen
”Kun perhe pääsee lomailemaan muiden perheiden joukkoon, syntyy arvokkuuden ja kuuluvuuden kokemus. Muut lomailijat eivät näe, millaisten palvelujen asiakas olet tai mitä tukea saat – pääset irti palvelujen asiakkuuksiin liitetystä stigmasta ja häpeästä”, kuvailee THL:n tutkija Erika Mäntylä.
Vaikka tuettu loma myönnetään tarveharkintaisesti, se mahdollistaa pääsyn universaalin kokemuksen pariin.
”Tällaisia mahdollisuuksia tulisi luoda enemmän: että emme vain loisi erityispalveluita heikossa asemassa oleville ja sysäisi heitä pois yhteisen kokemuksen piiristä”, Mäntylä painottaa.
On tärkeää, että tuetulle lomalle osallistuvat saavat yhtä hyvää palvelua kuin muutkin lomalaiset, ja että tuettuja lomia järjestetään lomakohteissa, joissa käy paljon myös muita asiakkaita. Lomalla tulisi järjestää riittävästi lastenhoitoapua, jotta vanhemmat saisivat hengähtää ja lapset saisivat viettää lomaa jaksavamman aikuisen kanssa.
Vaikka loma ei ollut kaikille käänteentekevä, loman tarjoama virkistys lisäsi monien voimavaroja ja pystyvyyden kokemuksia. Loma voi muun muassa tukea lapsen myönteisen itsetunnon kehittymistä.
Osalle tutkituista perheistä tuettu loma ei tuottanut merkittäviä vaikutuksia. Tämä saattoi johtua siitä, että kuormittavan elämäntilanteen takia perhe olisi tarvinnut toisenlaista tukea, tai siitä, että perheen tilanne oli valmiiksi sen verran hyvä, etteivät vaikutukset olleet huomattavia.
Lomailijoiden osallisuuden kokemusta mitattiin osallisuusindikaattorilla
Osallisuuden kokemusta mitattiin tutkimuksessa THL:n uudella osallisuusindikaattorilla.
Osallisuusindikaattori kuvaa muun muassa sitä, kokeeko vastaaja päivittäiset tekemisensä merkityksellisiksi, kuuluuko hän itselleen tärkeään yhteisöön ja pystyykö hän vaikuttamaan asioihin omassa elämässä ja elinympäristössä.
”Tulokset osoittavat, että lomatoiminnalla on osallisuutta lisääviä vaikutuksia. Lomatoimintaa voidaan tästä näkökulmasta pitää kannattavana sosiaalisena investointina”, kertoo THL:n tutkija Lars Leemann.
Tuettuja lomia aletaan järjestää taas kesällä
Lomatoiminnan järjestämisestä vastaa viisi lomajärjestöä Veikkaus Oy:n tuella. Lomia järjestetään ympäri Suomea kylpylähotelleissa ja urheiluopistoilla. Korona-aikaan tuetut perhelomat ovat olleet tauolla, mutta tuettua lomatoimintaa järjestetään taas kesällä.
Lomatoiminta tarjoaa mahdollisuuden lomaan kodin ulkopuolella sellaisille perheille ja aikuisille, joilla ei olisi siihen muuten taloudellista mahdollisuutta.
Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa viidelle lomajärjestölle vuosittain noin 12 miljoonaa euroa Veikkauksen tuotoista ja lomajärjestöt myöntävät tuetun loman lähes 50 000 suomalaiselle joka vuosi. Yli 100 000 ihmiselle haetaan Suomessa lomaa vuosittain taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisen perustein.
Tutkimuksen toteuttivat yhteistyössä THL:n Sokra-koordinaatiohanke ja Solaris-lomat ry. Sokra-hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto. Solaris-lomat ry:n osalta tutkimusta rahoitti Tradekan Säätiö.
Lisätietoja
Erika Mäntylä. Lomalle yhdenvertaisuuteen. Lomatoiminnan osallisuusvaikutusten arviointi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 9/2020. Helsinki 2020.
Lomajärjestöjen yhteistyöryhmä LYR
Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra)
Erika Mäntylä
arviointitutkija
THL
puh. 050 4909 113
etunimi.sukunimi@thl.fi
Lars Leemann
tutkija
THL
puh. 029 524 7509
etunimi.sukunimi@thl.fi
Aino Majava
toiminnanjohtaja
Solaris-lomat ry
puh. 050 5824 357
etunimi.sukunimi@solaris-lomat.fi
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 6/202629.1.2026 15:12:02 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 29.1. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 4.2.2026 THL julkaisee uudet rahapelaamisen riskirajat sekä niiden pohjalta laaditun rahapelitestin. Toimitukset voivat halutessaan laatia myös oman yksinkertaisen laskurin riskirajojen pohjalta. Rahapelijärjestelmä muuttuu merkittävästi ensi vuonna. 2-4-2 on muistisääntö, joka auttaa jokaista selvittämään oman suhteensa rahapelaamiseen. Riskirajojen mukaisesti pelaamiseen voisi käyttää enintään kaksi prosenttia nettotuloista, pelata enintään neljänä pä
Antalet fall av fästingburen hjärninflammation ökade något jämfört med föregående år – det nationella vaccinationsprogrammet utvidgas till nya riskområden29.1.2026 00:30:00 EET | Pressmeddelande
Antalet fall av fästingburen hjärninflammation var under den senaste uppföljningsperioden högre än under tidigare år i Finland. Flest fall konstaterades i kustområden och i skärgården. Institutet för hälsa och välfärd (THL) har fastställt nya riskområden som omfattas av det nationella vaccinationsprogrammet, där grundserien av vaccinationer mot fästingburen hjärninflammation ges avgiftsfritt.
Puutiaisaivotulehduksen tapausmäärät kasvoivat hieman edellisvuodesta – kansallinen rokotusohjelma laajenee uusille riskialueille29.1.2026 00:30:00 EET | Tiedote
Puutiaisaivotulehdustapauksia esiintyi viime seurantakaudella enemmän kuin aikaisempina vuosina Suomessa. Tapauksia todettiin eniten rannikkoalueilla ja saaristossa. THL on määritellyt uusia kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvia riskialueita, joilla puutiaisaivotulehdusrokotteen perussarjan saa maksutta.
Turvakotien asiakasmäärä kasvoi viime vuonna – myös Nollalinjalle soitettiin edellisvuotta enemmän27.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2025 turvakotien asiakasmäärä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Turvakodeissa oli yhteensä 5 979 asiakasta, mikä on noin 180 enemmän kuin vuonna 2024. Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2025 ennakkotiedoista. Kasvua myös asumisvuorokausissa Ennakkotietojen mukaan viime vuonna asumisvuorokausia kertyi yhteensä noin 113 000, mikä on lähes kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuonna 2024. Yhden asiakkaan turvakodissa viettämä keskimääräinen aika pidentyi edellisvuodesta yhdellä päivällä. Viime vuonna keskimääräinen turvakotijakso oli 19 päivää, mutta joillakin alueilla muutos edellisvuosiin oli selvästi suurempi. Viime vuonna pisimmät turvakotijaksot olivat Rovaniemellä sijaitsevassa Lapin turvakodissa, missä jakson kesto oli keskimäärin 28 vuorokautta. ”Rovaniemellä asuntopula on pidentänyt turvakotijaksoja. Jos asiakkaalla on taloudellisia vaikeuksia tai maksuhäiriömerkintä, asuntoa on hyvin hankala saada”, kertoo Lapin turvakodin vastaava sosiaalityön
THL viikolla 5/202622.1.2026 15:06:28 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 22.1. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 27.1. Ennakkotiedot turvakotien ja Nollalinjan auttavan puhelimen asiakasmääristä vuonna 2025 julkaistaan. Lisätiedot: soile.koskela(at)thl.fi, puh. 029 524 7058 Uutiset to 29.1. Kansallisen rokotusohjelman TBE- eli puutiaisaivotulehdusrokotukset laajenevat uusille taudin riskialueille. Julkaisemme uudet rokotussuositukset sekä päivitettyä tietoa alueista, joilla omakustanteisia TBE-rokotuksia suositellaan paljon luonnossa liikkuville. Lisätiedot: elisa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
