Tuhansia katsojia keränneet asukasillat jatkuvat: 26. toukokuuta esillä Itä- ja Kaakkois-Helsingin hankkeet
18.5.2021 15:22:32 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Uutta Helsinkiä -asukasillat muutettiin nopeasti verkkotilaisuuksiksi koronapandemian alkaessa. Illoissa esitellään eri alueiden ja kaupunginosien ajankohtaisia kaupunkisuunnittelu-, rakennus- ja kehityshankkeita, minkä lisäksi kaupunkilaiset voivat kysyä heitä askarruttavista asioista suoraan kaupungin asiantuntijoilta chatissa.
Helppo ja vaivaton portti osallistumiseen
Yksittäisiin Uutta Helsinkiä -verkkotilaisuuksiin on osallistunut kuhunkin 200–500 kaupunkilaista, minkä lisäksi kaupunkiympäristön Youtubessa katsottavissa olleita tallenteita on katsottu tuhansia kertoja. Kaupungin kehitys selvästi kiinnostaa helsinkiläisiä!
Kerätyn palautteen perusteella voidaan sanoa, että tilaisuudet ovat onnistuneita. Tilaisuudet ovat tavoittaneet myös niitä ihmisiä, jotka eivät asukasiltoihin normaalisti osallistuisi esimerkiksi kiireisen elämäntilanteen tai liikkumisen esteiden vuoksi. Verkkotilaisuuksiin on ollut helppoa ja vaivatonta osallistua, ja ne ovat tavoittaneet eri-ikäisiä kaupunkilaisia. Kehuja on saanut myös iltojen avoin ja rento ilmapiiri.
Iltojen aikana kaupungin asiantuntijoille on lähetetty tuhansia chat-kysymyksiä. Kysymysten aiheet vaihtelevat kotikadun ongelmista koko Helsingin kehittämiseen. Varsinkin viheralueet, sujuva liikenne ja uudet rakennukset ovat herättäneet keskustelua.
Iltojen tiivistahtisissa ajankohtaisten asioiden esittelyissä kerrotaan myös, millaisia osallistumismahdollisuuksia on tarjolla. Tyypillisesti hankkeesta voi olla avoinna Kerrokantasi-verkkokommentointi tai siitä voi olla tulossa hankekohtainen asukastilaisuus. Vähintään asukas voi ottaa yhteyttä asiantuntijaan ja kertoa mielipiteensä suunnitteilla olevasta asiasta.
“Verkkotilaisuudet ovat olleet suosittuja ja palaute niin kiittävää, että jossain muodossa niitä tullaan jatkamaan korona-ajan jälkeenkin”, toteaa vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antila-Lehtonen ja jatkaa: “isoissa verkkotilaisuuksissa varsinainen osallistuminen jää toki aika ohueksi ja onkin tärkeää, että tarjoamme myös jatkossa mahdollisuuksia syvällisempään keskusteluun ja kohtaamiseen pienemmissä tilaisuuksissa, työpajoissa ja jalkautumalla suunnittelualueille.”
Itä- ja Kaakkois-Helsingin hankkeita esitellään 26. toukokuuta kello 17–20
Uutta Itä- ja Kaakkois-Helsinkiä -asukasillassa 26. toukokuuta kello 17–20 esitellään muun muassa Itä-Helsinkiin lähivuosina tulevia uusia keskiasteen opetusrakennuksia, Mustapuron kunnostussuunnitelmaa, Laajasalon ostoskeskuksen ja Roihuvuoren kirkon alueiden suunnitelmia sekä Itäkeskuksen tulevaisuuden näkymiä. Alkuillasta esitellään Mellunkylän ja Vartiokylän ajankohtaisia asioita. Taloyhtiöiden energiarenessanssin ja koulutilojen jälkeen siirrytään Vuosaaren ja Kaakkois-Helsingin asioihin.
Mukaan voi tulla koko illaksi, vain hetkeksi tai vaikka myöhemminkin: ilta tallennetaan ja tallenne tulee katsottavaksi Youtubeen tilaisuuden jälkeen. Lisätietoa, ohjelma sekä liittymislinkki: hel.fi/asukastilaisuudet > Uutta Itä-Helsinkiä -verkkotilaisuus.
Illan kohdealueet 26.5. ovat Kivikko, Vesala, Kontula, Mellunmäki, Myllypuro, Roihupelto, Puotinharju, Puotila, Itäkeskus ja Vartioharju. Tauon jälkeen siirrytään Vuosaaren, Roihuvuoren, Herttoniemen ja Laajasalon kysymyksiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Antila-Lehtonen
vuorovaikutussuunnittelija
kaupunkiympäristö / viestintä
p. 040 5836 523
tiina.antila-lehtonen@hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 3.9.20263.9.2026 18:13:22 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 3.9.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 17.9.2026.
Nya planer för Rönninge3.9.2026 11:04:56 EEST | Pressmeddelande
Detaljplaneändringen för den södra delen av Rönninge framskrider. Tre alternativa planutkast har tagits fram för området. Parkplanen för Rönndalen får intryck av områdets naturhistoria och istidens formationer.
Pihlajiston alueelle uusia suunnitelmia3.9.2026 11:04:56 EEST | Tiedote
Pihlajiston eteläosan asemakaavan muutos etenee. Alueelle on laadittu kolme vaihtoehtoista luonnossuunnitelmaa. Pihlajalaakson puistosuunnitelma saa vaikutteita alueen luonnonhistoriasta ja jääkauden muodostelmista.
Helsingfors utredde vilka metoder som effektivast ökar användningen av friktionsdäck3.9.2026 08:53:20 EEST | Pressmeddelande
Att minska användningen av dubbdäck är en viktig åtgärd i bekämpningen av gatudamm. I Helsingfors har man gradvis lyckats öka andelen friktionsdäck genom informationskampanjer och ett försök med förbud mot dubbdäck. Dubbdäcksavgifter och -förbud har varit de effektivaste åtgärderna i de övriga nordiska länderna. Den nuvarande lagstiftningen i Finland tillåter inte avgifter.
Helsinki selvitti vaikuttavimpia keinoja lisätä kitkarenkaiden käyttöä3.9.2026 08:53:20 EEST | Tiedote
Katupölyn torjumiseksi nastarenkaiden käytön vähentäminen on tärkeää. Helsingissä kitkarenkaiden osuutta on saatu vähitellen kasvatettua viestinnän ja nastarengaskieltokokeilun avulla. Vaikuttavimpia keinoja muissa Pohjoismaissa ovat olleet nastarengasmaksut ja -kiellot. Suomen nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista maksujen keräämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
