Tuhansilta organisaatioilta puuttuu yhä sähköisessä asioinnissa tarvittavat Suomi.fi-valtuudet – Valtuudet saa kuntoon aiempaa helpommin ja nopeammin
27.1.2022 07:45:00 EET | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Viimeistään kevään aikana monien yritysten, yhdistysten, metsä-, maatalous- ja kiinteistöyhtymien sekä muiden organisaatioiden tulee hankkia Suomi.fi-valtuudet voidakseen asioida esimerkiksi Verohallinnon sähköisissä palveluissa.
Valtuudet kannattaa laittaa kuntoon hyvissä ajoin ennen tärkeitä eräpäiviä, sillä muutoin sähköinen asiointi ei onnistu.
Suurin osa organisaatioista voi valtuuttaa omatoimisesti Suomi.fi-valtuuksissa
Helpointa sähköinen asiointi organisaation puolesta on henkilöille, joiden edustusoikeuden Suomi.fi-valtuudet pystyy tarkistamaan kauppa-, yhdistys tai verotusyhtymärekisteristä.
Esimerkiksi yrityksen toimitusjohtaja, elinkeinonharjoittaja, yhdistyksen puheenjohtaja tai metsä-, maatalous- tai kiinteistöyhtymän vastuuhenkilö voi hoitaa asioita henkilökohtaisilla pankkitunnuksillaan, mobiilivarmenteellaan tai sähköisellä henkilökortilla. Yhdistykseltä edellytetään nimenkirjoitussääntöä, joka mahdollistaa yksinedustuksen.
Edustusoikeuden omaava henkilö voi myös kirjautua Suomi.fi-valtuuksiin ja valtuuttaa toisen henkilön tai toisen organisaation kuten tilitoimiston hoitamaan asioita puolestaan. Erillistä hakemusta ei tarvitse tällöin lähettää.
Valtuushakemuksen voi nyt allekirjoittaa hyväksymällä se vahvasti tunnistautumalla –paperihakemukselle ei tällöin tarvetta
Osa organisaatioista ei voi hoitaa valtuuttamista omatoimisesti Suomi.fi-valtuuksissa, vaan heidän tulee tehdä valtuushakemus. Tällaisia organisaatioita ovat mm. valtion tai kunnan organisaatiot, osa yhdistyksistä, kuolinpesät, säätiöt, seurakunnat sekä ulkomaalaiset yritykset. Valtuushakemusten käsittelyaika on tällä hetkellä kahdesta kolmeen viikkoa.
Näille organisaatioiille valtuushakemuksen teko on aiempaa helpompaa, jos organisaation kaikilla nimenkirjoittajilla on sähköisen tunnistautumisen välineet. Valtuushakemuksen voi nyt allekirjoittaa suomalaisella vahvan tunnistautumisen välineellä eli verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai henkilökortin varmenteella. Tällöin valtuushakemusta ei tarvitse enää tulostaa ja allekirjoittaa käsin. Pois jäävät myös henkilöllisyystodistusten kopioiden lisääminen liitteeksi ja valmiin hakemuksen skannaaminen.
Jos vain osalla allekirjoittajista on mahdollisuus sähköiseen tunnistautumiseen, allekirjoitettu paperihakemus ja kopio henkilöllisyystodistuksesta vaaditaan vain henkilöiltä, joilla tunnistautumisvälineitä ei ole.
Allekirjoitetut paperihakemukset liitteineen vaaditaan edelleen esimerkiksi ulkomaalaisilta yrityksiltä.
Suomi.fi-valtuudet
- Suomi.fi-valtuuksissa voi antaa digitaalisesti toiselle henkilölle yritykselle tai yhteisölle oikeuden puolesta-asiointiin. Se tarjoaa käyttäjille sujuvaa ja tietoturvallista itsepalvelua ajasta ja paikasta riippumatta.
- Valtuudet-palvelu on turvallinen ja ajantasainen. Se tarkistaa oikeuden puolesta-asiointiin valtuusrekisteristä, kaupparekisteristä, yhdistysrekisteristä tai väestötietojärjestelmästä.
- Valtuudet-palvelua hyödyntävät mm. Verohallinto, Kela, Tulli. Palvelu on integroitu yli 166 asiointipalveluun, joita hyödyntää noin 250 yksityisen ja julkisen sektorin palveluntarjoajaa. Näiden lisäksi palvelu on käytössä muun muassa kaikissa Suomen apteekeissa.
- Vuonna 2016 lanseeratussa palvelussa on luotu jo noin 29 miljoonaa valtuutta.
- Kuukausittain Valtuudet-palveluun tehdään yli 8 valtuustarkistusta.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Projektipäällikkö Risto Ollikainen, 040 507 3479, ext.risto.ollikainen@dvv.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Vuonna 2020 perustettu Digi- ja väestötietovirasto toimii valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Virasto syntyi, kun Väestörekisterikeskus ja maistraatit yhdistyivät 1.1.2020.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Ny forskning: Förtroendet för det digitala samhället ökar – trots att de flesta finländare utsätts för digitala bedrägerier16.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finländarnas förtroende för den digitala världen har för första gången på fyra år vänt uppåt. Barometern för digital säkerhet 2026 som publicerades onsdagen den 16 september 2026 visar att nedgången i förtroendet har avstannat, att trygghetskänslan har stärkts och att medborgarna skyddar sig mer aktivt än tidigare.
Tuore tutkimus: Digitaalinen luottamus vahvistuu, vaikka suurin osa suomalaisista kohtaa digihuijauksia16.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten luottamus digitaaliseen maailmaan on kääntynyt parempaan suuntaan ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Keskiviikkona 16.9.2026 julkaistu Digiturvabarometri 2026 osoittaa, että luottamuksen lasku on pysähtynyt, turvallisuuden tunne on vahvistunut ja kansalaiset suojaavat itseään aiempaa aktiivisemmin.
Recent study: Trust in digitalisation strengthens even though most Finns encounter digital scams16.9.2026 06:00:00 EEST | Press release
Finns’ trust in the digital world has begun to improve for the first time in four years. The Digital Security Barometer 2026, published on Wednesday 16 September 2026, shows that the decline in trust has stopped, the sense of security has strengthened, and citizens now protect themselves more actively.
Välkommen att följa Sujuva Suomi -jubileumssändningen den 8.9: Digitaliseringens fenomen igår, idag och i framtiden – kommer artificiell intelligens fortfarande att dominera digitaliseringsdebatten om fem år?4.9.2026 10:06:41 EEST | Pressmeddelande
Välkommen att följa Sujuva Suomi -diskussionen den 8.9.2026 kl. 14.00–15.30. Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata inledde diskussionsserien för fem år sedan. Målet var att skapa en mångsidig, mångstämmig och öppen diskussion om digitaliseringens fenomen.
Antalet användare av Suomi.fi-meddelanden översteg fyra miljoner – den digitala myndighetsposten etableras snabbt i finländarnas vardag28.8.2026 09:57:42 EEST | Pressmeddelande
Antalet användare av Suomi.fi-meddelanden har överskridit fyra miljoner. Sedan lagstiftningen om prioritering av digital myndighetskommunikation trädde i kraft har användningen av tjänsten ökat snabbt, och e-post har blivit ett vanligt sätt för allt fler finländare att ta emot myndighetsmeddelanden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
