Tulisijojen ja liikenteen päästöt entistä tarkemmassa syynissä pääkaupunkiseudun ilmanlaatumittauksissa
12.10.2018 11:23:03 EEST | HSY | Tiedote
Asukasmäärä on kasvanut mutta saasteiden määrä laskenut
HSY on arvioinut nykyistä ilmanlaadun seurannan kattavuutta pääkaupunkiseudulla ja laatinut uuden seurantaohjelman. Seurannan kattavuus tulee tarkistaa viiden vuoden välein Valtioneuvoston ilmanlaatua koskevien asetusten mukaan.
- Vaikka merkittäviä muutoksia ei vaatimusten mukaan tarvittukaan, jatkossa selvitetään vielä nykyistä tarkemmin puunpolton vaikutuksia pientaloalueiden ilmanlaatuun ja liikenteen päästöjen kehittymistä. Mittausvelvoitteita lisää se, että pääkaupunkiseudun asukasmäärä on kasvanut viime vuosina. Toisaalta ilmansaasteiden pitoisuudet ovat laskeneet pääkaupunkiseudulla, mikä puolestaan vähentää mittausten tarvetta, kuvailee HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen.
Mittaukset kertovat eri päästölähteiden vaikutuksista ilmanlaatuun
HSY mittaa ilmanlaatua seuraavien viiden vuoden aikana 11 mittausasemalla eri puolilla pääkaupunkiseutua. Mittauksilla selvitetään liikenteen, energiantuotannon, satamatoimintojen, lentoaseman ja puunpolton vaikutuksia ilmanlaatuun sekä tausta-alueiden ilmanlaatua.
Mittausasemat ovat tärkein ilmanlaadun seurantamenetelmä pääkaupunkiseudulla. Mittauksia täydennetään sensoreilla ja keräimillä, jotta saadaan tarkempaa tietoa liikenteen ja tulisijojen käytön vaikutuksesta ilmanlaatuun. Lisäksi kartoitetaan päästöjä sekä arvioidaan ilmansaasteiden vaikutuksia luontoon bioindikaattoriseurannalla ja epäpuhtauksien pitoisuuksia eri alueilla leviämismallien avulla.
Seurannan tavoitteena on tuottaa tietoa terveyshaittojen vähentämiseksi
- Seuraamme ilmanlaatua, jotta voimme tarkastella ilmanlaadun kehitystä sekä ilmanlaadun tasoa lainsäädännön vaatimuksiin nähden. Mittausten perusteella arvioimme eri päästölähteiden vaikutuksia ilmaan ja asukkaiden altistumista ilmansaasteille. Tehtävänämme on myös viestiä asukkaille ilmanlaadusta ajantasaisesti. Seurannan tavoitteena on vähentää ilmansaasteista aiheutuvia terveyshaittoja, ilmansuojeluyksikön päällikkö Maria Myllynen kertoo.
HSY huolehtii jäsenkuntiensa Espoon, Helsingin, Kauniaisen ja Vantaan puolesta ilmansuojelun seuranta-, tutkimus-, suunnittelu-, koulutus- ja valistustehtävistä ja kunnat vastaavat toimenpiteistä ilmanlaadun parantamiseksi. HSY:n ilmanlaadun mittauksilla täytetään myös pääkaupunkiseudun energiantuotantolaitosten, Helsingin Satama Oy:n ja Finavian ilmanlaadun seurantavelvoitteet. Lisäksi HSY huolehtii erillisiin sopimuksiin pohjautuen Uudenmaan ilmanlaadun seurannasta ja ilmanlaadun mittauksista Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen alueella.
Tietoa ilmanlaadun mittauksista
|
Lisätietoa:
- Pääkaupunkiseudun ilmanlaadun seurantaohjelma vuosille 2019–2023
- Ilmansuojeluyksikön päällikkö Maria Myllynen, puh. 044 5643 748, maria.myllynen(at)hsy.fi
- Toimitusjohtaja Raimo Inkinen, puh. 045 635 7741, raimo.inkinen(at)hsy.fi
- ilmanlaadun mittausasemat: hsy.fi/mittausasemat
- ilmanlaadun mittaustulokset reaaliaikaisesti: hsy.fi/ilmansaasteet
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY:n vesihuoltotunnelin rakentamisessa alkaa uusi työvaihe Esplanadinpuistossa6.8.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
HSY:n Esplanadin vesihuoltotunnelin rakentaminen etenee uuteen vaiheeseen, kun tunnelin itäpään louhinnat valmistuvat ja maanpäälle vaikuttavat työt käynnistyvät Esplanadinpuiston keskiosassa elo-syyskuussa 2026.
Älä ruoki rottia, tuo syömäkelvottomat omenat Sortti-asemille3.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Lähestyvä syksy tuo moniin puutarhoihin runsaan omenasadon. Maahan pudonneet hedelmät kannattaa kerätä säännöllisesti, jotta ne eivät houkuttele rottia. Syömäkelpoiset omenat voi hyödyntää itse tai antaa eteenpäin, ja suuremmat määrät huonokuntoisia omenoita voi tuoda HSY:n Sortti-asemille.
Näin biojätteen lajittelu sujuu helposti myös kesähelteillä6.7.2026 08:47:00 EEST | Tiedote
Kesällä biojäte kannattaa pitää mahdollisimman kuivana. Reiällinen biojäteastia, huolellinen pakkaaminen ja riittävän tiheä astian tyhjennys auttavat pitämään biojätteen siistinä myös helteillä. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vinkkaa helpot niksit biojätteen sujuvaan lajitteluun, joiden avulla hajut ja kutsumattomat kesävieraat pysyvät loitolla.
Kesäkeittiö kuntoon – näin lajittelet grillikauden jätteet29.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kesä on grillauksen ja ulkona ruokailun sesonkia. Tiedätkö, mihin kuuluvat grilliruokien pakkaukset, alumiinifoliot ja kertakäyttögrillit? Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY kokosi vinkit kesäkeittiön yleisimpiin lajittelutilanteisiin.
Sortti-keräysautojen suosio kasvoi – erityisesti vaarallista jätettä tuotiin aikaisempaa enemmän23.6.2026 08:46:00 EEST | Tiedote
Asukkaat toivat maalis–kesäkuussa 2026 kiertäneisiin HSY:n Sortti-keräysautoihin yhteensä 161 000 kiloa metalli-, sähkö- ja elektroniikkaromua sekä kodin vaarallista jätettä. Sortti-keräysautot pysähtyivät kevään aikana lähes 300 pysähdyspaikalla ympäri pääkaupunkiseutua ja Kirkkonummea. Sortti-keräysautoilla kävi jätteiden tuojia noin kymmenen prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme