Tulli on tutkinut kansainväliseen jätekuljetukseen liittyvää rikosepäilyä
Tullin esitutkinnassa on selvinnyt, että Suomessa toimiva yritys on vienyt keväällä 2022 viisi erää sakokaivolietettä Suomesta Ruotsiin. Jätettä vietiin ilman lupaa yhteensä 66 200 kg. Sakokaivoliete kuljetettiin loppukäsiteltäväksi Ruotsiin, mutta suomalaisen yrityksen olisi tullut hakea kyseisille jätekuljetuksille jätesiirtolupa.
Esitutkinnassa on selvinnyt, että sakokaivoliete on päätynyt Ruotsissa asianmukaiseen käsittelylaitokseen, joten tekoa on tutkittu ympäristörikkomuksena, ei ympäristön turmelemisena.
– Tulli valvoo myös jätteiden siirtoa maasta toiseen ja puuttuu, jos luvat eivät ole kunnossa. Lainmukainen jätteiden hävittäminen maksaa, ja usein laittomissa jätesiirroissa vältelläänkin kustannuksia, kertoo talousrikosyksikön päällikkö Petteri Nevalainen.
Jätteen vienti loppukäsiteltäväksi vaatii aina sekä Suomen ympäristökeskuksen että jätteen vastaanottajamaan ja mahdollisten kauttakulkumaiden jätesiirtoviranomaisten myöntämät jätesiirtoluvat. Jätteen vienti loppukäsiteltäväksi muuhun kuin toiseen EU- tai EFTA-maahan on kielletty.
Jätteensiirtoja säädellään kansainvälisillä sopimuksilla ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella. Tulli valvoo yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa jätteiden kansainvälisiä siirtoja ja niitä koskevien säännösten noudattamista Suomessa. Jätteensiirtoasetuksen pääasiallinen ja tärkein tavoite on ympäristön suojelu.
Tulli on tutkinut asiaa ympäristörikkomuksena. Esitutkinta on valmistumassa, ja asia siirretään syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tulliylitarkastaja, talousrikosyksikön päällikkö Petteri Nevalainen
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Tietoja julkaisijasta
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tullin yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyy euroina, luottamuksena ja lisääntyneenä turvallisuutena7.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Tulli toimii 11 ministeriön lukuun, joten monipuolisten tehtäviemme toteuttaminen vastuullisesti vaikuttaa laajasti yhteiskuntaamme. Tulostemme vaikuttavuus on laskettavissa euroina, mutta myös turvallisuuden tunteen lisääntymisenä. Vuonna 2024 Tulli ansaitsi jälleen kansalaisten ja päättäjien luottamuksen, jota vahvistamme vastuullisilla teoilla arjessa ja avoimella viestinnällä.
Vähäarvoisten verkkokauppatilausten määrä Kiinasta edelleen korkea, vaikkakin vähentynyt viime syksyn ostopiikistä30.4.2025 08:42:25 EEST | Tiedote
Tammi-maaliskuussa suomalaiset tilasivat EU:n ulkopuolelta verkkokaupoista enintään 150 euron arvoisia tavaroita 12 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden loka-joulukuussa. Eniten tavaroita tilattiin yhä Kiinasta, ja joka neljäs tilattu tavara oli tekstiiliainetta tai tekstiilitavaraa.
Tulli epäilee ydinvoimalaitoksen rakennushankkeen toimijaa säännöstelyrikoksesta17.4.2025 08:07:06 EEST | Tiedote
Tullin talousrikostutkinnassa on tehty esitutkintaa tapauksesta, jossa suomalaisen ydinvoimalaitoksen rakennushankkeen arkistomateriaalia on yritetty viedä Venäjälle. Esitutkinta aloitettiin Tullin tarkastushavaintojen ja ulkoministeriöstä saadun lausunnon perusteella.
Tullin nimissä lähetetty huijausviestejä – älä avaa linkkiä15.4.2025 09:19:41 EEST | Tiedote
Tullin nimissä lähetetään tällä hetkellä paljon huijausviestejä. Huijausviestiksi viestin tunnistaa esimerkiksi siitä, että Tullin lähettämissä tekstiviesteissä ei ole koskaan linkkejä.
Tulli vahva sisäisen turvallisuuden toimija harmaan talouden torjunnassa10.4.2025 15:22:49 EEST | Tiedote
Viranomaisten harmaan talouden torjuntatilastot vuodelta 2024 julkaistu. Tulli tutki viime vuonna yhteensä 404 veropetosta, joista merkittävin osa liittyi tupakkatuotteiden salakuljetukseen. Erityisesti savukkeiden salakuljetustapaukset ja takavarikkomäärät kasvoivat merkittävästi vuonna 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme