Tulli

Tulli valvoi alkoholittomia oluita ja muita juomia – neljälle erälle tuontikielto lisäaineiden vuoksi

Jaa
Tulli valmistautui turvaamaan kesää ja juhlakautta valvomalla aikaisempaa enemmän alkoholittomia juomia, kuten alkoholittomia oluita, siidereitä ja viinejä. Tulli kielsi neljän juoman maahantuonnin lisäaineiden vuoksi. Lisäksi yli puolet valvotuista tuote-eristä sai huomautuksen puutteellisten pakkausmerkintöjen takia.

Alkoholittomien juomien viime vuosina kasvanut suosio on saanut myös Tullin kiinnittämään niihin aiempaa enemmän huomiota. Vuoden 2023 keväällä Tulli valikoi valvontaansa viime vuosia runsaammin alkoholittomia juomia kesän valmistujaisia ja muita juhlia silmällä pitäen. Tulli valvoi 28 erää Suomeen tuotuja alkoholittomia juomia, kuten oluita, siidereitä ja viinejä.

Tulli kielsi neljän tuote-erän maahantuonnin lisäaineiden vuoksi. Valvonnassa hylätyt tuotteet olivat peräisin Iso-Britanniasta ja Saksasta.

Maahantuontikieltojen lisäksi yli puolet valvotuista eristä sai Tullilta huomautuksen. Valtaosa 21 huomautuksesta annettiin EU-maista tuoduille juomille. Huomautukset johtuivat puutteellisista pakkausmerkinnöistä, kuten virheellisesti ilmoitetuista ainesosista.

Tuontikiellot johtuivat liiallisista tai vääränlaisista lisäaineista

Monien jalostettujen elintarvikkeiden valmistuksessa käytetään lisäaineita, ja niiden käytöstä tai määristä elintarvikkeissa säädetään lainsäädännössä. Tulli valvoo, että maahantuotavan elintarvikkeen lisäainekoostumus on säännösten mukainen. Jos koostumus ei ole kunnossa, Tulli kieltää tuote-erän pääsyn Suomen markkinoille.

Kevään alkoholittomien juomien valvonnassa Tulli antoi tuontikiellon kolmelle alkoholittomalle oluelle, sillä niistä löytyi kyseiselle tuoteryhmälle liian suuria sorbiinihappopitoisuuksia.

– Sorbiinihapolla ehkäistään esimerkiksi tuotteen pilaantumista. Se on yleinen ja turvallinen säilöntäaine, kun sitä käytetään määräysten mukaisesti, tullikemisti Sanna Henttonen sanoo.

Neljäs Tullilta tuontikiellon saanut juomaerä oli saksalainen, luonnonmukaisesti tuotettu teepohjainen juhlajuoma. Siitä löytyi laboratoriossa säilöntäainetta, jota tällaisessa luomutuotteessa ei saa olla.

Pakkausmerkinnät ovat kuluttajalle tärkeitä – Tulli huomautti virheistä

Vähäisemmistä virheistä Tulli huomauttaa toimijaa. Alkoholittomien juomien valvonnassa annetut huomautukset johtuivat virheistä ja puutteista tuotteiden pakkausmerkinnöissä. Tullin löytämät virheet eivät kuitenkaan aiheuttaneet välitöntä terveysvaaraa, eikä tuotteille annettu tuontikieltoa.

– Useiden tuotteiden pakkausmerkinnöissä havaittiin puutteellisesti ilmoitettuja allergeenejä. Joko allergeenitiedot olivat korostamatta tai niistä oli käytetty tarkan nimen sijaan pelkkää ryhmänimeä, kuten sulfiitit, Tullilaboratorion ylitarkastaja Jenni Vuokko kertoo.

Useammissa tuotteissa myös alkoholipitoisuus oli jätetty ilmoittamatta, eikä makeutusaineen käytöstä ollut ilmoitettu tuotteen nimen yhteydessä. Nämä ovat kuluttajalle tärkeitä tietoja.

Alkoholittomien juomien valvonta on jatkuvaa toimintaa

Vaikka alkoholittomat juomat ovat erityisesti viime aikoina pinnalle noussut trendi, Tulli on valvonut alkoholittomia oluita ja muita aikuisille suunnattuja juomia useita vuosia. Aivan viime vuosina valvontanäytteitä on otettu aikaisempaa enemmän.

– Paikkansa pitämättömät tai virheelliset pakkausmerkinnät ovat maahantuotujen juomien yleisin puute, ja usein virheet liittyvät ainesosiin, kuten lisäaineisiin. Yleensä juomien lisäainevalvonta vaatii laboratoriotutkimuksia. Niiden perusteella voimme arvioida, onko lisäaineet ilmoitettu pakkauksessa oikein, tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling toteaa.

Tulli valvoo kaupallisesti maahantuotavien juomien ja muidenkin elintarvikkeiden turvallisuutta ja määräystenmukaisuutta. Valvontanäytteet tutkitaan Tullilaboratoriossa, ja tuloksista raportoidaan säännöllisesti esimerkiksi Ruokavirastolle, maa- ja metsätalousministeriölle ja EU-komissiolle. Juomien ja elintarvikkeiden lisäksi Tulli valvoo Suomeen tuotavien käyttö- ja kulutustavaroiden tuoteturvallisuutta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa Tullin valvonnasta:
Jonna Neffling
tuoteturvallisuuspäällikkö
puh. +358 40 332 3325
jonna.neffling(at)tulli.fi


Lisätietoa laboratoriotutkimuksista:
Sanna Henttonen (lisäaineet), tullikemisti, Tullilaboratorio
Jenni Vuokko (pakkausmerkinnät), tulliylitarkastaja, Tullilaboratorio
Yhteys laboratorioon Tullin mediapalvelun kautta
puh. +358 295 527 150
viestinta(at)tulli.fi

Tietoja julkaisijasta

Tulli
Tulli
PL 512 (Opastinsilta 12)
00101 Helsinki

https://tulli.fi

Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä

Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tulli

Tullin yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyy euroina, luottamuksena ja lisääntyneenä turvallisuutena7.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote

Tulli toimii 11 ministeriön lukuun, joten monipuolisten tehtäviemme toteuttaminen vastuullisesti vaikuttaa laajasti yhteiskuntaamme. Tulostemme vaikuttavuus on laskettavissa euroina, mutta myös turvallisuuden tunteen lisääntymisenä. Vuonna 2024 Tulli ansaitsi jälleen kansalaisten ja päättäjien luottamuksen, jota vahvistamme vastuullisilla teoilla arjessa ja avoimella viestinnällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye