Tullikirjurin skeittiparkin peruskorjaus on valmis

Tullikirjuri on pitkään ollut suosittu kokoontumispaikka skeittareille Helsingissä. Remontti tehtiin, koska skeittipuiston haluttiin vastaavan nykyaikaisia vaatimuksia sekä tarjoavan parempia ja turvallisempia olosuhteita lajin harrastajille. Uudistuksessa haluttiin huomioida myös erityisesti pienemmät scoottaajat. Uudistukset tehtiin yhteistyössä paikallisen skeittausyhteisön, suunnittelijoiden ja kaupungin viranomaisten kanssa.
”Toiminnallisuuksien suunnittelu on tehty yhdessä parkkia käyttävien skeittaajien kanssa. Kävimme vuoropuhelua paikallisen skeittausyhteisön kanssa koko remontin ajan, jotta päivitykset vastaavat harrastajien odotuksia ja toiveita. Nyt puisto sopii hyvin kaikenikäisille skeittaajille ja scoottaajille”, kertoo Koillisen nuorisotyöyksikön päällikkö Kirsikka Linna.
Tullikirjurin skeittiparkki tarjoaa erilaisia skeittaamismahdollisuuksia kaiken tasoisille harrastajille. Uudet elementit, rampit ja esteet on suunniteltu huomioiden nykyaikainen skeittauskulttuuri ja trendit. Esteettömyyttä ja esteiden sijoittelua on tarkasteltu niin, että kaikki harrastajat voivat nauttia skeittaamisesta tasapuolisesti. Skeittipuiston turvallisuutta on parannettu ja pintamateriaaleihin on kiinnitetty erityistä huomiota, jotta olosuhteet ovat optimaaliset.
Tullikirjurin skeittipuiston avajaisia vietetään 10.6.2023 klo 14:00-16:00. Ohjelmassa on skeitti- ja scoottikisat. Samalla skeittipuistossa käynnistyy kesätoiminta, joka sisältää avointa toimintaa 5.6.-30.6. arkipäivisin klo 10:00-16:00. Lisäksi kesätyöntekijät järjestävät skeitti- ja scoottikursseja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsikka Linna
Ts. yksikön päällikkö, Koillinen nuorisotyöyksikkö
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Helsingin kaupunki
Email: kirsikka.linna@hel.fi
Puh: 050 559 1737, (09) 3107 1656
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Havis Amanda saa suojan toukokuun mahdollisia juhlahetkiä varten8.5.2025 07:58:04 EEST | Tiedote
Havis Amandalle suunniteltu suoja-aita otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön toukokuussa 2025. Helsingin kaupunki testaa tilapäistä suojaa varautuakseen mahdollisiin kansanjuhliin Euroviisujen finaalin ja jääkiekon MM-kisojen aikana.
Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.
Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.
Nuorisotyöllä tärkeä rooli mutta väkijoukossa ammutut ilotulitteet olivat vaara kaikille1.5.2025 03:15:29 EEST | Tiedote
Nuorten kanssa vappuillassa kulki joukko nuorisotyöntekijöitä. Helsingin kaduille jalkautui noin 100 nuorisotyöntekijää ja vapaaehtoista. Nuorisotyöntekijät kuuntelivat, olivat läsnä ja tarjosivat apua. Illan ja yön aikana kohdattiin yli 2100 nuorta.
Vuosaaren kirjasto uudistuu – kirjaston palveluissa muutoksia kesällä30.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläisessä Vuosaaren kirjastossa tehdään kesän aikana lattiaremontti ja tilamuutoksia. Remontin aikana 2.6.–15.8.2025 kirjasto palvelee pop up -tilassa Vuotalon 2. kerroksen musiikkiluokassa. Lasten kirjastoauto Skidi pysähtyy Vuotalon pihalla kesällä kuutena maanantaina ja täydentää näin Vuosaaren kirjastopalveluita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme