Tullimuseo avautuu kesäkauteen – uudessa näyttelyssä kurkistetaan autolauttojen tarinaan

Autolauttaliikenne on meille tuttua arkipäivää – Itämeren autolautoilla seilaavat niin risteilymatkustajat kuin rahtirekat. Arkisella lauttaliikenteellä on kuitenkin ollut valtava merkitys Suomelle paitsi talouden myös kulttuurin näkökulmasta. Autolautat ovat toimineet porttina ja liittäneet meidät läntiseen maailmaan.
Tullimuseon uudessa näyttelyssä pääset sukeltamaan autolauttojen tarinaan. Näe, mistä kaikkialta autolautoilla on lähdetty maailmalle tai kokeile itse, miten rahtikuorman sinetöinti varmistetaan. Tullimuseon pysyvä näyttely puolestaan kertoo laajemmin tullitoiminnan historiasta Suomessa.
Autolautat mullistivat ulkomaankaupan ja toivat tuulahduksia lännestä
Ulkomaankaupan näkökulmasta olemme kuin saari – tänäkin päivänä jopa 95 % Suomen tuonnista ja viennistä kulkee meriteitse.
– Autolauttaliikenne mullisti aikanaan koko ulkomaankaupan. Tavaraa ei enää tarvinnut purkaa satamassa, vaan se kulki vaivattomasti rekkojen kyydissä satamasta toiseen. Ympärivuotisesta liikenteestä tuli kannattavaa, kun matkustajaliikenne painottui kesään ja rahtiliikenne täytti autokannet talvisin. Toisaalta tavaraliikenteen uudenlainen helppous toi mukanaan myös uudenlaista rikollisuutta, kertoo museonhoitaja Janne Nokki Tullista.
Autolauttaliikenteellä on ollut myös yllättävän suuri merkitys kulttuurimme muovautumisen kannalta. Menneinä vuosikymmeninä monet läntiset ilmiöt kuten muoti, ruokavaikutteet ja kulutustottumukset saapuivat meille juuri meren yli autolauttamatkustajien mukana. Moni muistaa ostosreissut Tukholmaan 80-luvulla, jolloin valikoima naapurissa oli vielä valovuosia kotimaan kauppoja edellä.
Päiväretkelle Suomenlinnaan – tervetuloa tutustumaan Tullimuseoon
Suomenlinnan Susisaaressa sijaitseva Tullimuseo on mainio kesän päiväretkikohde kaikenikäisille. Samaan vierailuun voi helposti yhdistää muitakin Suomenlinnan lukuisista nähtävyyksistä. Vaihtuvan teemanäyttelyn lisäksi Tullimuseossa voi tutustua laajemmin Tullin historiaan ja sen merkitykseen yhteiskunnassamme. Museossa on esillä esimerkiksi aikojen saatossa salakuljetettuja esineitä, Tullin toimintaan liittyviä työvälineitä ja vanhan ajan virka-asusteita.
Mitä?
Tullimuseon uusi teemanäyttely ”Lautalla lännestä” tutustuttaa autolauttojen tarinaan. Museon pysyvä näyttely kertoo laajemmin tullitoiminnan historiasta.
Missä?
Tullimuseo sijaitsee Hamilton-Polhem-kurtiinissa Suomenlinnassa, osoitteessa Suomenlinna B 20 D, Helsinki. Katso saapumisohjeet.
Milloin?
Tullimuseo avautuu kesäkauteen lauantaina 13.5. ja on avoinna koko kesän tiistaista sunnuntaihin klo 12.30-17.30.
Mitä maksaa?
Tullimuseoon on ilmainen sisäänpääsy.
Lisätietoa Tullimuseosta museon verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Museonhoitaja Janne Nokki, p. 040 332 2774, janne.nokki(at)tulli.fi
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tullin yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyy euroina, luottamuksena ja lisääntyneenä turvallisuutena7.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Tulli toimii 11 ministeriön lukuun, joten monipuolisten tehtäviemme toteuttaminen vastuullisesti vaikuttaa laajasti yhteiskuntaamme. Tulostemme vaikuttavuus on laskettavissa euroina, mutta myös turvallisuuden tunteen lisääntymisenä. Vuonna 2024 Tulli ansaitsi jälleen kansalaisten ja päättäjien luottamuksen, jota vahvistamme vastuullisilla teoilla arjessa ja avoimella viestinnällä.
Vähäarvoisten verkkokauppatilausten määrä Kiinasta edelleen korkea, vaikkakin vähentynyt viime syksyn ostopiikistä30.4.2025 08:42:25 EEST | Tiedote
Tammi-maaliskuussa suomalaiset tilasivat EU:n ulkopuolelta verkkokaupoista enintään 150 euron arvoisia tavaroita 12 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden loka-joulukuussa. Eniten tavaroita tilattiin yhä Kiinasta, ja joka neljäs tilattu tavara oli tekstiiliainetta tai tekstiilitavaraa.
Tulli epäilee ydinvoimalaitoksen rakennushankkeen toimijaa säännöstelyrikoksesta17.4.2025 08:07:06 EEST | Tiedote
Tullin talousrikostutkinnassa on tehty esitutkintaa tapauksesta, jossa suomalaisen ydinvoimalaitoksen rakennushankkeen arkistomateriaalia on yritetty viedä Venäjälle. Esitutkinta aloitettiin Tullin tarkastushavaintojen ja ulkoministeriöstä saadun lausunnon perusteella.
Tullin nimissä lähetetty huijausviestejä – älä avaa linkkiä15.4.2025 09:19:41 EEST | Tiedote
Tullin nimissä lähetetään tällä hetkellä paljon huijausviestejä. Huijausviestiksi viestin tunnistaa esimerkiksi siitä, että Tullin lähettämissä tekstiviesteissä ei ole koskaan linkkejä.
Tulli vahva sisäisen turvallisuuden toimija harmaan talouden torjunnassa10.4.2025 15:22:49 EEST | Tiedote
Viranomaisten harmaan talouden torjuntatilastot vuodelta 2024 julkaistu. Tulli tutki viime vuonna yhteensä 404 veropetosta, joista merkittävin osa liittyi tupakkatuotteiden salakuljetukseen. Erityisesti savukkeiden salakuljetustapaukset ja takavarikkomäärät kasvoivat merkittävästi vuonna 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme