Tullin pakotevalvonta on vastannut Venäjä-pakotteisiin kattavasti
Yhdeksän viime vuonna tehtyä pakotepakettia ovat muokanneet EU:n Venäjälle asettamat pakotteet laajoiksi, ja pakotteiden piiriin kuuluvat tavararyhmät ovat kattavat. Tulli valvoo vienti- ja tuontipakotteiden toimeenpanoa rajat ylittävien tavaravirtojen osalta.
– Tällä hetkellä olemme panostaneet valvonnassamme erityisesti siihen, miten pystyisimme estämään pakotteiden kiertämisen esimerkiksi EU:n ulkopuolisten maiden kautta. Olemme heti ensimmäisestä pakotepaketista lähtien pyrkineet toteuttamaan pakotteiden valvontaa kattavasti ja tuoneet siksi aktiivisesti esille havaitsemiamme ilmiöitä, jotka ovat haitanneet pakotteiden vaikuttavuutta, ja tarvittaessa vuotokohtia on pakoteasetuksissa paikattu, sanoo valvontaosaston johtaja Sami Rakshit.
Itärajan tavaraliikenne vähentynyt merkittävästi – tullivalvonnan tarve lisääntynyt
Tavaraliikenne Suomen itärajalla on vähentynyt merkittävästi pakotteiden myötä. Tulli tekee pakotteiden valvontaa tietopohjaisesti mahdollisimman pitkälle ja seuloo tavaravirroista pakotteiden alaiset tuotteet riskianalyysin pohjalta. Lisäksi Tulli avustaa EU:n pakotelistoilla olevien henkilöiden ja toimijoiden omaisuuden kartoittamisessa ja paikallistamisessa.
Pakotteiden alaisissa vientikuljetuksissa on ollut paljon tietotekniikkaa, muita korkean teknologian tuotteita sekä ns. luksustuotteita, mutta variaatio on hyvin laajaa pakotteiden kattavuudesta johtuen.
– Tullivalvonnan tarve on lisääntynyt vienti- ja tuontipakotteiden laajuuden vuoksi, ja olemme suunnanneet resurssimme tarpeen vaatimalla tavalla. Hoidamme pakotteiden valvontaa osana normaalia valvontatyötämme tullitoimipaikoilla. Vuoden aikana olemme tehneet kohdennettuja tarkastuksia yli 1300 tavarakuljetukseen sekä lähettäneet erillisen lausuntopyynnön noin 650 kuljetuksesta ulkoministeriölle, joka loppukädessä on linjannut, onko tuote pakotteiden alainen vai ei. Yhteistyö ulkoministeriön kanssa on ollut tiivistä ja hyvää, kertoo valvontajohtaja Mikko Grönberg.
Ulkomaankaupassa muutosten vuosi
EU:n Venäjälle asettamat pakotteet ovat vaikuttaneet tavaravirtoihin ja ulkomaankauppaan huomattavasti. Suomen ulkomaankaupan määrästä kulkee nykyään 95 % meritse. Venäjänkauppaa käyvien yrityksien määrä on vähentynyt selvästi. Tullin arvion mukaan tällä hetkellä noin 40 suomalaista yritystä tuo tuotteita Venäjältä ja noin 220 yritystä harjoittaa Venäjän vientiä.
– Tavaroiden ulkomaankaupassa viime vuosi oli muutosten vuosi. Venäjän kanssa käytävä kauppa hiipui nopeasti maaliskuusta alkaen. Erityisesti tuonti korvautui nopeasti muista maista, kertoo tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä.
Säännöstelyrikoksia esitutkintaan viime vuonna kolmisen sataa – aikaisempina vuosina vain muutamia
Suurin osa pakotteiden alaisista kuljetuksista on pysäytetty maantieliikenteessä. Vientipakotteiden rikkomiseen liittyviä esitutkintoja on aloitettu mm. tietokoneita, puhelimia, droneja, reitittimiä ja mikropiirejä sekä -ohjaimia sisältäneistä kuljetuksista sekä veneistä ja veneilyyn liittyvistä tuotteista. Myös ns. luksustuotteiden ja käteisen rahan Venäjälle kuljettamista koskevia esitutkintoja on aloitettu.
Kaikkiaan säännöstelyrikoksia on otettu esitutkintaan yli kolme sataa. Näistä noin 140 on käsitelty suppeassa esitutkintamenettelyssä sakkoasiana, noin 190 on normaalissa esitutkinnassa pakotteiden rikkomisen vuoksi.
– Viime vuosi aiheutti valtavan kasvun esitutkintaa päätyneiden säännöstelyrikosepäilyiden määrään. Yleensä esitutkintoja on ollut muutamia vuodessa, viime vuonna yli kolmesataa. Kymmenkunta tapausta on mennyt jo syyteharkintaan ja muutamia tuomioita on tullut. Prosessit ovat siis pitkiä, toteaa valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.
– Yleistasolla voisi sanoa, että monessa esitutkintaan päätyneessä tapauksessa kuljetuksissa on ollut Suomen mittakaavasta merkittäviä määriä mm. tietoteknisiä tuotteita, kuten reitittimiä, mikropiirejä sekä -ohjaimia, jatkaa Sinkkonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
valvontaosaston johtaja Sami Rakshit
valvontajohtaja Mikko Grönberg (tullivalvonta)
tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä (tilastot)
valvontajohtaja Hannu Sinkkonen (tutkinta)
yhteydenotot Tullin mediapäivystyksen kautta, p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tulli varoittaa erittäin vaarallisesta aineesta huumekaupassa20.10.2025 08:31:33 EEST | Tiedote
Tulli sai haltuunsa Helsingissä huumaavia tabletteja, jotka sisältävät aiemmin luokittelematonta erittäin vaarallista ainetta. Ainetta on myyty oksimorfonina. Tullilaboratorion tutkimuksissa havaittiin kuitenkin, että tabletit sisältävät protodesnitatseenia. Protodesnitatseeni on erittäin vaarallinen synteettinen opioidi, jota ei ole aiemmin havaittu Euroopassa.
Nettitilaajien ja yritysten hallinnollinen taakka vähenee päivitetyn Hiilirajamekanismi-asetuksen myötä17.10.2025 08:28:30 EEST | Tiedote
EU:n hiilirajamekanismin lakiuudistus vähentää yksityishenkilöiden ja pk-yritysten hallinnollista taakkaa. Aiemmin käytössä ollut 150 euron arvoraja poistuu ja tilalle tulee uusi 50 tonnin painon kynnysarvo. Eniten lakimuutos vaikuttaa yksityishenkilöihin ja yrityksiin, jotka tuovat alle kynnysarvon CBAM-tavaroita kalenterivuodessa. Ympäristötavoitteet säilyvät.
Järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa tehostetaan – työryhmä kehittämään Suomen satamien turvallisuutta13.10.2025 10:31:00 EEST | Tiedote
Noin 95 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta kulkee meriteitse satamiin, joten satamien toimivuus on ratkaisevan tärkeää Suomen huoltovarmuudelle, taloudelle ja kilpailukyvylle – yhteiskunnan toimivuudelle. Samaan aikaan järjestäytynyt rikollisuus uhkaa merikuljetusten ja satamien turvallisuutta. Torjuakseen järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa satamissa Tulli on asettanut työryhmän vahvistamaan satamaturvallisuutta. Satamien toimivuutta ja huoltovarmuutta turvataan muun muassa tehostamalla asiakasyhteistyötä.
Tehostettu valvonta Helsingin satamissa tuotti tulosta – ruokakoira löysi yli 400 kiloa kiellettyjä lihatuotteita7.10.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Tulli aloitti 12.8. tehostetun valvonnan Helsingin satamissa afrikkalaisen sikaruton vuoksi. Suomeen tulevilta matkailijoilta löydettiin yli 400 kiloa kiellettyjä lihatuotteita. Lihatuotteiden tuontirajoitukset tulivat yleensä matkailijoille yllätyksenä.
Tulli, KRP ja Lounais-Suomen poliisilaitos paljastivat mittavan huumausaineiden levitysorganisaation Turussa17.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tulli, Keskusrikospoliisi ja Lounais-Suomen poliisilaitos tutkivat vuosien 2023–2025 aikana laajamittaista huumausaineiden maahantuonti- ja levityskokonaisuutta, jossa Suomeen on vuosien 2023 ja 2024 aikana tuotu yhteensä noin 7 miljoonaan euron arvosta huumausaineita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme