Tulvien alkua saadaan vielä odotella Lapissa

Lämpimät ja aurinkoiset päivät ovat hiljalleen sulattaneet lumia Lapin alueella. Lumen sulaminen ei näy vielä selkeästi vesistöjen havaintoasemilla, koska yöpakkaset ovat hidastaneet sulantaa. Kuluva viikko on hieman tavanomasta lämpimämpi, mutta loppuviikolla sään ennustetaan kylmenevän. Viikonlopun aikana voi sataa lunta erityisesti Pohjois-Lapissa.
Lumen vesiarvo on keskimääräistä hieman suurempi Muonionjoen keskiosissa, Tornionjoen vesistön yläosissa Ruotsin puolella ja Ounasjoen vesistön pohjoisosissa. Tornionjoen ja Ounasjoen alaosissa sekä Tenojoella lumen vesiarvo on hieman keskimääräistä pienempi ja muualla Lapissa ajankohtaan nähden tavanomainen.
Lapin vesistöistä ensimmäisenä tulvahuipun saavuttaa Simojoki, jossa virtaaman odotetaan olevan suurimmillaan ennen toukokuun puoliväliä. Muilla vesistöillä tulvavirtaamat ovat suurimmillaan toukokuun loppupuolella. Tulvahuiput ovat tänä keväänä todennäköisesti melko tavanomaista suuruusluokkaa. Tämänhetkisten keskiennusteiden mukaan Tornionjoella näyttäisi olevan tulossa keskimääräistä suurempi kevättulva, kun taas muissa vesistöissä tulvahuiput ovat suuruudeltaan keskimääräisiä tai sitä hieman pienempiä. Ennusteissa on tässä vaiheessa suurta epävarmuutta ja vaihtelua sekä tulvahuipun suuruuden että ajankohdan suhteen. Sulamiskauden lämpötilan kehitys ja sateet vaikuttavat merkittävästi siihen, millaisena tulvat toteutuvat.
Lapin vesistöillä teräsjään vahvuus on heikko ja sään lämmetessä jää sulaa erityisesti virtapaikoilla nopeasti. Jäillä liikkumisessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Jäät Lapin jokivesistöistä alkavat lähteä toukokuun alkupuoliskon aikana. Simossa jäänlähtö voi tapahtua jo ennen vappua. Lapin alueella jääpatoriski arvioidaan tänä keväänä pieneksi.
Viranomaiset aloittivat valmistautumisen kevään tulvatilanteeseen
Lapin ELY-keskuksen johdolla 19.4.2023 pidettyyn viranomaisten tulvakokoukseen osallistuivat mm. Lapin pelastuslaitos, Lapin aluehallintovirasto, Lapin poliisilaitos, Lapin alueen kuntien ja vesistösäännöstelijöiden edustajia ja Jääkäriprikaati. Kokouksessa Tulvakeskuksen asiantuntijat esittivät ajankohtaiset sää- ja tulvaennusteet lähiviikoille. Lisäksi keskusteltiin organisaatioiden varautumisesta kevättulvaan. Organisaatiot ovat aloittaneet tavanomaisen varautumisen tulvaan ja seuraavat aktiivisesti tulvaennusteita. Seuraava tulvakokous on 26.04.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen ympäristökeskus, ryhmäpäällikkö Ari Koistinen (tulvaennusteet), puh. 0295 251 287
Lapin ELY-keskus, johtava vesitalousasiantuntija Niina Karjalainen, puh. 0295 037 354
Lapin ELY-keskus, vesitalousasiantuntija Anna Kurkela, puh. 0295 037 398
Lapin ELY-keskuksen sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapin ELY-keskus seuraa kesällä linnuston tilaa ja kokeilee pesimälauttoja1.6.2023 08:21:39 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus jatkaa linnustolaskentojen tekemistä osana Helmi-ohjelmaa. Uutena kokeiluna on lintujen pesimälautat, joita viedään alkukesästä Pellon Pellojärvelle ja Inarin Ivalojokisuistoon.
Suomen ja Norjan välistä poroesteaitasopimusta tarkennettiin31.5.2023 12:03:46 EEST | Tiedote
Suomi ja Norja sopivat noottienvaihdolla, että Suomen vastuualueella Angelista Palkasjoelle, noin 40 kilometrin matkalle, rakennetaan valtiosopimuksen mukainen uusi esteaita tien numero 9704 ja Inarijoen väliin. Palkasjoelta Vanhaan Karigasniemeen olemassa olevasta aidasta tulee sopimusaita. Esteaidan tarkoitus on tukea porojen paimennusta ja estää porojen pääsy toisen valtion alueelle.
Kesän päällystystyöt painottuvat Lapissa valta- ja kantateille31.5.2023 09:44:09 EEST | Tiedote
Päällystystyöt ovat käynnistyneet Lapissa ja ne valmistuvat syyskuun loppuun mennessä. Tänä kesänä päällystämme mm. Enontekiöllä, Kittilässä, Rovaniemellä ja Posiolla. Huonokuntoisia päällysteitä uusitaan vain 95 km kilometrin matkalta ja kävely- ja pyöräilyteitä noin 6 kilometriä. Kilometrejä vähentävät sekä kustannustason jyrkkä nousu että rakenteenkorjausten määrän kasvu. Korjausvelka maantieverkolla kasvaa tänäkin vuonna.
Lapissa tuotetaan palveluja ja tuotteita, joille on globaalia kysyntää31.5.2023 08:00:17 EEST | Tiedote
Lapin suhdannekatsauksen mukaan kehitys jatkui positiivisena vuonna 2022. Koronapandemian aiheuttamasta notkahduksesta on toivuttu. Liikevaihdon vuosimuutos jatkui positiivisena kaikilla tarkastelluilla toimialoilla. Eniten liikevaihto kasvoi matkailupalveluissa ja majoitus- ja ravitsemistoiminnassa ja vähiten kaupassa. Henkilöstömäärän, mukaan lukien julkinen sektori, vuosimuutos jäi liikevaihtoa vaisummaksi.
Risteysalueiden ja liittymien korkea kasvillisuus voi haitata liikenneturvallisuutta29.5.2023 08:35:56 EEST | Tiedote
Kesän lähestyessä on syytä miettiä risteysalueilla kasvavien pensaiden ja muun kasvillisuuden vaikutusta näkemäalueisiin. Lapin ELY-keskus vastaa maanteiden risteysalueiden näkemäalueiden kunnossapidosta ja kunnat katujen risteysalueista. Sen sijaan yksityisteiden liittymien kunnossapidosta vastaa liittymän omistaja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme