Tunnetuin tuotantoeläimemme on lopulta meille vieras – uutuuskirja tutustuttaa lehmän elintapoihin ja laidunarkeen
15.8.2022 02:00:00 EEST | Docendo | Tiedote

– Koska lehmiä näkee laitumilla enää harvoin, useimpien suomalaisten suhde lehmiin on muuttunut hyvin etäiseksi, jopa kadonnut kokonaan. Sen vuoksi olen halunnut tehdä tällaisen varsin maanläheisen lehmäkirjan, joka sopii myös ihan tavallisten ihmisten luettavaksi, Leivo perustelee.
Lehmilaitumilla vie meidät suomalaisten ”savannimaisemien”, lehmilaidunten, äärelle. Tekijä kertoo elävästi kohtaamisistaan erilaisten lehmälaumojen kanssa ja valaisee mielenkiintoisia sekä yllättäviäkin seikkoja näiden isojen vakaiden olentojen käyttäytymisestä ja elämästä. Kirja paljastaa, millainen eläin lehmä on, millaisia perustarpeita sillä on sekä mitkä asiat tekevät siitä tyytyväisen. Leivo seuraa niin lehmien keväistä laitumelle pääsyä ja vasikoiden iltariehaa kuin hieholauman kuura-aamua. Isoa roolia kirjassa näyttelevät valokuvat, joissa on Leivolle tunnusomaista taiteellisuutta ja herkkyyttä.
Lehmilaitumilla on sikälikin hyvin ajankohtainen, että eduskuntaan on tulossa tänä syksynä esitys uudesta eläinsuojelulaista, jossa käsitellään myös lehmien laiduntamista. Tämä kirja on puheenvuoro lehmien laiduntamisen ja ympärivuotisen ulkoilun puolesta. Kuten kirjasta käy ilmi, laiduntaminen on lehmän synnynnäinen käyttäytymistarve, olennainen osa lehmuutta, ja sen edut lehmille ovat kiistattomat.
Mauri Leivon aikaisempaan tuotantoon kuuluvat mm. Nuuksio – miljoonan ihmisen erämaa, Lintujärvi (Vuoden luontokirja 2006), Savanni hengittää (Vuoden luontokirja -finalisti 2010) sekä myyntimenestykset Kuikka, alkulintu ja Lintulaudan elämää.
Mauri Leivo: Lehmilaitumilla (Docendo 2022), sidottu, 266 sivua.
Toimittaja, pyydä mediavedos ennakkoon
tiedotus@docendo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annika BackTiedottajaDocendo
Puh:040 412 6123annika.back@docendo.fidocendo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Tämä täytyy tietää drooneista ja tulevaisuuden sodankäynnistä –Turvallisuuspoliittinen iltapäivä Keskustakirjasto Oodissa 8.4.30.3.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Avoin yleisötilaisuus tarjoaa ajankohtaista tietoa tulevaisuuden sodankäynnistä ja Venäjän toimintatavoista. Puhujina tekniikan ja sotatieteiden tohtori Jyri Kosola sekä Exeterin yliopiston emeritusprofessori David Lewis. Tapahtuman moderaattorina toimii suurlähettiläs emeritus Hannu Himanen.
Pekka Virkki suorittaa kirjassaan suomalaisen kommunismin ruumiinavauksen26.3.2026 02:00:00 EET | Tiedote
Pekka Virkin Suomalaisen kommunismin ruumiinavaus -kirjan julkistustilaisuus järjestetään Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 26.3. kello 14.00–15.30, osoitteessa Museokatu 10. Tervetuloa mukaan!
Entinen ”Puolustusvoimien Q” Jyri Kosola kertoo kirjassaan, mitä on sodankäynnin tulevaisuus12.3.2026 02:00:00 EET | Tiedote
Jyri Kosolan ajankohtainen tietoteos Koneiden sota – droonien läpimurto ja vallankumous julkaistaan 12. maaliskuuta.
Pate Mustajärven elämäkerta julkaistaan 8.7.24.2.2026 11:03:10 EET | Tiedote
Pate Mustajärven ja Tina Finnin teos Testamenttini julkaistaan heinäkuussa. Kirjan nimi ja kansi säilyvät edesmenneen Mustajärven toiveen mukaisena.
Drooneja, vaurastumista ja huippuromaaneja – Docendon kevään 2026 kustannusohjelma on nyt julkaistu11.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Uusia avauksia, tuttuja henkilöitä ja ajankohtaisia aiheita. Tutustu koko luetteloon tiedotteen linkistä ja tilaa mediavedos tiedotus@docendo.fi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




