Hidasta elämää Suomi Oy

Tunteiden näyttäminen helpottui Suomen suurimmassa hyvinvointimediassa

Jaa

Kyllä, suomalaiset kokevat myös hyviä tunteita, vaikka ne eivät aina näy nettikeskusteluissa. Ja kyllä, suomalaiset kertovat myös positiivisesta tunnereaktiostaan mielellään. Tämä näkyy Hidasta elämää -sivustolla käytössä olevan React & Share -palvelun avulla, joka antaa lukijoille helpon tavan reagoida artikkeleihin.

Suomen suosituin hyvinvointimedia Hidasta elämää on lisännyt artikkeliensa loppuun uudet reaktionapit. Lukijoilla on nyt mahdollisuus ilmaista artikkelin herättämä tunne nimettömänä yhdellä painalluksella. Sivuston lukijat ovat näyttäneet tunteensa reaktionapeilla jo yli 200 000 kertaa.

”Vaikka tunteiden näyttämistä ei pidetä meidän suomalaisten vahvuutena, uskallus omien tunteiden ilmaisemiseen verkossa näyttäisi olevan luontevaa. Samalla kun monilla keskustelualueilla nähdään ylilyöntejä ja purkauksia, olemme halunneet kannustaa jättämään myös positiivista jälkeä verkkoon”, kertoo Hidastaelamaa.fi -sivuston perustaja Pequ Nieminen.

”Kannustavan ilmapiirin luominen sekä teksteihin että reaktioihin on ollut alusta asti tapa parantaa ihmisten kokemusta elämästä. React & Share -palvelu on tukenut meillä tätä missiota loistavalla tavalla. Myös bloggarimme ovat olleet innoissaan seuratessaan tekstien synnyttämiä tunnereaktioita”, jatkaa Pequ Nieminen.

Hidasta elämää oli yksi ensimmäisistä suomalaisen React & Share -palvelun käyttäjistä. React & Sharen räätälöitävät reaktionapit ovat auttaneet jo yli 800 sivustoa maailmanlaajuisesti saamaan ymmärrettävää palautetta sisällöistään.

"Hidasta elämää on ollut meille loistava ympäristö kehittää palveluamme, sillä sivuston lukijat ovat poikkeuksellisen aktiivisia ja sisältö on lähtökohtaisesti tunteita herättävää. Sisältöön reagoiminen ja tunteiden jakaminen on ollut numeroidenkin valossa lukijoille hämmästyttävän luontevaa", React & Sharen perustaja Timo Virtanen iloitsee.

"Samalla kun uutta sisältöä tuotetaan kiihtyvällä tahdilla, lukijat vaativat sisällöltä yhä parempaa laatua. Sisältöjen laadun ja vaikuttavuuden mittaaminen on yksi sisällöntuottajien vaikeimmista tehtävistä. Haluamme tarjota kirjoittajille, medioille ja yrityksille helpon tavan saada lukijoilta laadullista palautetta sisällöistä", kertoo asiakkuusjohtaja Antti Aalto React & Sharesta.

Kokeile reaktionappeja täällä.

Hidasta elämää Suomi Oy
Hidasta elämää -sivusto on hyvinvoinnin kanava, jonka sisällön tuottajina toimivat hyvinvointia lisäävät asiantuntijat ja bloggarit.
Media: Pequ Nieminen
pekka@hidastaelamaa.fi
puh. 0400-449245
 
React & Share
Suomalais-startupin räätälöitävät reaktionapit auttavat medioita, yrityksiä ja kirjoittajia saamaan lukijoilta palautetta sisällöistään.
Media: Antti Aalto
antti@reactandshare.com
puh. 050-5700311

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hidasta elämää Suomi Oy
Hidasta elämää Suomi Oy
Pohjoisranta 12 D
00170 HELSINKI

http://www.hidastaelamaa.fi

Vuonna 2010 perustettu nettisivusto hidastaelamaa.fi on kasvanut Suomen pidetyimmäksi hyvinvointikanavaksi. Sivustolla käy viikottain 150 000 eri kävijää ja sen sosiaalisen median kanavia seuraa yli 400 000 ihmistä. Sivuston taustayhtiö Hidasta elämää Suomi Oy tuottaa verkkosisällön lisäksi myös kirjoja ja muita hyvinvointituotteita. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hidasta elämää Suomi Oy

”Kirjailijat ovat kuin artisteja” – Hidasta elämää ja Otava löysivät yhteisen kirjojen menestysreseptin, jonka myötä kirjojen elinkaaret pitenivät ja myynnit saavuttivat yli neljännesmiljoonan21.1.2021 11:00:00 EET | Tiedote

Hidasta elämää -media ja Kustannusosakeyhtiö Otava ovat tehneet menestyksekästä yhteistyötä neljän vuoden ajan: Hyvinvointitaitoja käsittelevät Hidasta elämää -kirjat ja -kalenterit ovat myyneet jo yli neljännesmiljoonan – ja kirjan elinkaari on pidentynyt valtavasti.

Vakava sairaus ja elämänkriisi opettivat Pequlle ja Sannalle, että tärkeintä on elää elämää, joka tuntuu hyvältä ja omalta – Hidasta elämää -hyvinvointisivusto täyttää 10 vuotta 1.10.20201.10.2020 12:00:00 EEST | Tiedote

Kun Pequ Nieminen sairastui ensimmäiseen syöpäänsä, sanapari ”hidasta elämää” alkoi pyöriä hänen mielessään. Kun Sanna Wikström vuosia myöhemmin uupui kovatahtisessa työssään päätoimittajana, Pequ lähetti hänelle kutsun Hidasta elämää -Facebook-ryhmään. Myöhemmin, vuonna 2010, Sannan ja Pequn ideasta sai alkunsa Hidasta elämää -media.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme