Tuntematon Kimi Räikkönen aiheutti yleisöryntäyksen
16.8.2018 16:47:22 EEST | Suomalainen Kirjakauppa | Uutinen

Kimi Räikkösen ja Kari Hotakaisen tänään (16.8.) julkaistu uutuuskirja, Tuntematon Kimi Räikkönen (Siltala), sai aikaan satojen metrien jonot. Formulafanit jonottivat erityisesti signeerattuja teoksia, jotka myytiin loppuun muutamassa tunnissa.
Kello 14.00 formulatähti ja kirjailija saapuivat Kauppakeskus Kampissa järjestettyyn haastatteluun, jossa vähäsanaisuudestaan tunnettu Räikkönen lohkaisi, että “tätä tuskin voi enää palauttaa, jos ei ole tyytyväinen” viitaten uutuuskirjaansa. Tuskinpa kirjat palautuisivat, vaikka voisivat.
“Teos puhuttelee laajasti suomalaisia: Kimi Räikkönen on samaistuttava hahmo suoruudessaan, nöyryydessään sekä toisaalta persoonallisessa juroudessaan. Kirja käsittelee myös Räikkösen perhesuhteita – se tekee teoksesta erityisen mielenkiintoisen ja kiinnostaa takuulla muitakin kuin moottoriurheilun ystäviä”, kertoo Reetta-Liisa Pikkola Suomalaisen Kirjakaupan kaupallinen johtaja.
“Tuntematon Kimi Räikkönen -teosta on myyty tähän mennessä yli 2 000 kappaletta,” sanoo Pikkola. “Tämä ennustaa kirja-alan kannalta positiivista syksyä sekä joulumyyntiä” Pikkola jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta-Liisa PikkolaKaupallinen johtaja
Puh:050 358 1293reetta-liisa.pikkola@suomalainen.comKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomalainen Kirjakauppa on Suomen suurin kirjakauppaketju ja palkittu innostavimpana työpaikkana jo kolme kertaa peräkkäin!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomalainen Kirjakauppa
Suomalainen Kirjakauppa muuttaa Jyväskylän keskustassa – uusi myymälä Kauppakeskus Forumiin syksyn kynnyksellä11.3.2026 12:21:02 EET | Tiedote
Jyväskylän keskustassa pitkään toiminut Suomalainen Kirjakauppa siirtää myymälänsä Kauppakadulta Kauppakeskus Forumiin syksyn kynnyksellä 2026. Nykyinen myymälä Kauppakadun Kompassin kulmalla palvelee asiakkaita normaalisti elokuulle saakka.
MIELI ry:n ja Suomalaisen Kirjakaupan yhteiset kirjatreffit tulevat taas30.1.2026 11:59:02 EET | Tiedote
Viime vuonna ilmiöksi nousseet sokkotreffikassit saapuvat jälleen Suomalaisen Kirjakaupan myymälöihin ympäri Suomen. Jokaisesta kassista kirjakauppaketju lahjoittaa 1 € MIELI ry:lle mielenterveystyöhön ja kriisiauttamiseen.
Fyysinen kirja saa näkyvän paikan Helsingin päärautatieasemalla – Suomalainen Kirjakauppa avaa kirjakioskin20.1.2026 10:35:48 EET | Uutinen
Helmikuussa Helsingin päärautatieasemalla voi tarttua kirjaan ennen junaan nousua. Suomalaisen Kirjakaupan uusi kioskimyymälä tarjoaa kiireisille matkustajille helposti mukaan napattavaa luettavaa keskellä Suomen vilkkainta matkakeskusta.
Kauppakeskus Jumbon Suomalainen Kirjakauppa uudistuu3.12.2025 14:15:06 EET | Tiedote
Kauppakeskus Jumbossa sijaitseva Suomalainen Kirjakauppa päivitetään alkuvuodesta ketjun uuteen myymäläkonseptiin. Remonttimyynti alkaa heti joulun jälkeen. Myymälä on avoinna viimeistä päivää sunnuntaina 11.1. ja suljetaan remontin ajaksi 12.1. alkaen. Uudistettu myymälä avataan asiakkaille helmikuussa, arviolta viikon 6 aikana.
Taiteiden yötä juhlitaan 14.8. Aleksanterinkadun Suomalaisessa: vieraina muun muassa Niko Saarinen ja Arttu Tuominen11.8.2025 15:34:00 EEST | Kutsu
Taiteiden yötä juhlitaan jälleen tulevana torstaina lippulaivamyymälässämme Aleksanterinkadulla. Luvassa on unohtumaton ilta täynnä mielenkiintoisia haastatteluja ja taidetyöpajoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

