Tuomaan Markkinat tuo joulutunnelmaa Kauppatorille

Helsingin perinteikkäin ulkoilmassa järjestettävä joulutori Tuomaan Markkinat kokoaa jälleen yhteen noin 100 käsityöläistä ja pientuottajaa sekä 11 kahvila- ja ravintolatoimijaa. Senaatintorin valaisinremontin vuoksi markkinoita vietetään poikkeuksellisesti Kauppatorilla merellisessä tunnelmassa.
Tuomaan Markkinat levittäytyy Kauppatorin lisäksi Kukkatorille Mantan patsaan ympärille. Markkinat käynnistyvät 27. marraskuuta yhtä aikaa Aleksanterinkadun joulukadun avajaisten kanssa ja päättyvät 22. joulukuuta. Jouluostoksille ja kauden ruokaherkkujen äärelle ehtii siis lähes kuukauden ajan joka päivä.
Paikallisia lahjoja ja herkkuja joka makuun
Markkinoiden myyjäkattaus koostuu vastuullisia tuotteita tarjoavista pientuottajista ja paikallisista toimijoista. Joulupöytään on tarjolla muun muassa kotimaisia kalaherkkuja, hilloja ja sinappeja. Pukinkontiin sopivat esimerkiksi käsintehdyt makeiset, korut ja luonnonkosmetiikka sekä villasukat, myssyt ja muut lämmikkeet.
Tuomaan Markkinoiden ruokatarjonnassa huomioidaan luomu- ja lähiruoan lisäksi kasvis- ja vegaaniruokavaliot, ja annoksia voi noutaa myös mukaan otettavaksi. Omat jouluherkkunsa markkinoille tuovat muun muassa käsintehtyjä glögejä tarjoileva cocktailbaari Runar, Kasarmitorin kesäterassin hitiksi noussut Baobao jouluvivahteilla, Puumalassa juustoleipänsä valmistava Haapasalon Hatsapuri sekä ravintola Nolla, joka ei tuota toiminnassaan lainkaan jätettä.
Karuselli ja Joulumysteeri koko perheelle
Lapsiperheitä ilahduttavat joulutorin sydämenä toimiva perinteinen karuselli sekä uusi, 5–10-vuotiaille suunnattu Joulumysteeri-mobiilipeli. Tuomaan Markkinoiden sivujen kautta pelattava peli tutustuttaa hauskalla tavalla Helsingin joulun historiaan ja pääkaupungin historialliseen keskustaan. Kauppatorin ympäristössä pelattava mobiilipeli toteutetaan yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon kanssa. Sekä karuselli että Joulumysteeri ovat maksuttomia.
Joulutunnelmaa vastuullisesti ja turvallisesti
Tuomaan Markkinat on vastuullinen joulutapahtuma, jonka ympäristövaikutuksia arvioidaan Ekokompassi-sertifikaatin avulla. Markkinoiden ravintolatoiminnassa käytetään vain biohajoavia astioita, ja markkinoilla kiinnitetään huomiota jätteiden määrän minimoimiseen ja niiden lajitteluun. Myyntimökit lämpenevät ja karuselli pyörii uusiutuvalla energialla.
Tuomaan Markkinoilla kiinnitetään erityistä huomiota myös koronaturvallisuuteen. Markkina-alue on suunniteltu mahdollisimman väljäksi, ja asiakkaiden toivotaan hyödyntävän markkinoiden laajat aukioloajat kokonaisuudessaan. Lisäksi hygieniaan ja siivoukseen kiinnitetään erityistä huomioita.
Tuomaan Markkinat on avoinna Helsingin Kauppatorilla 27.11.–22.12.2021 ma–to klo 11–19 ja pe–su klo 11–20. Itsenäisyyspäivänä 6.12. poikkeusaukioloajat klo 11–16. Markkinoille on vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Laura Gottleben, laura.gottleben@eventshelsinki.fi, puh. 050 468 7243
Vastaava tuottaja Marianne Saukkonen, marianne.saukkonen@eventshelsinki.fi, puh. 040 334 7148
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin tapahtumasäätiö toteuttaa Helsingin kaupungin merkittäviä yleisötapahtumia kuten Helsingin juhlaviikkoja, Lux Helsinkiä, Helsinki-päivää, Helsingin uudenvuoden juhlaa, Silakkamarkkinoita ja Tuomaan Markkinoita. Tammikuussa 2019 toimintansa käynnistänyt säätiö kehittää Helsingistä entistä toimivampaa ja vetovoimaisempaa tapahtumakaupunkia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin tapahtumasäätiö
Lux Helsingissä 450 000 kävijää – vuoden päästä festivaalia juhlitaan kahdeksan päivän ajan11.1.2026 22:03:00 EET | Tiedote
Lux Helsinki toi talven kaupunkiin ja houkutteli 6.–11. tammikuuta huikeat 450 000 kävijää kokemaan valon, värin ja pysähtymisen hetkiä. Valotaidefestivaali laajeni yleisön toiveesta kuusipäiväiseksi, ja ensi vuonna kestoa pidennetään kahdeksaan päivään.
Huomenna alkava Lux Helsinki kutsuu pysähtymään valotaiteen äärelle5.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Valotaidefestivaali Lux Helsinki käynnistyy huomenna 6. tammikuuta ja kestää yleisön toiveesta nyt ennätykselliset kuusi päivää eli 11. tammikuuta asti. Festivaalin oheisohjelma sisältää opastettuja kierroksia ja aamulenkin sekä valoaiheisia työpajoja ja senioritoimintaa.
Helsingin uusivuosi keräsi Kansalaistorille lähes 70 000 kävijää1.1.2026 00:49:19 EET | Tiedote
Vuoden vaihtumista juhlittiin jälleen Helsingissä tähtiartistien ja säihkyvien pyronäytösten parissa. Lasten uusivuosi ja loppuillan konsertti keräsivät Kansalaistorille noin 68 000 kävijää.
Vuoden vaihtumista juhlitaan jälleen 31.12. Kansalaistorilla29.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Ares, Erika Vikman ja KAJ tähdittävät Helsingin uudenvuoden juhlaa Kansalaistorilla, ja tapahtuma välitetään suorana Nelosella ja Ruudussa. Lasten uusivuosi ja Hevisauruksen keikka käynnistävät aattoillan. Tapahtuma-alueelle kannattaa saapua hyvissä ajoin poikkeukselliset liikennejärjestelyt huomioiden.
Tuomaan Markkinoilla ennätykselliset yli 650 000 kävijää22.12.2025 19:00:00 EET | Tiedote
Tänään päättyneillä Tuomaan Markkinoilla ylitettiin jälleen viime vuoden kävijäennätys, kun runsaan kolmen viikon aikana joulutorilla vieraili yli 650 000 kävijää. Joulutorin uusiksi ruokahiteiksi nousivat muun muassa poro-corndogit ja crumblet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
