Helsingin yliopisto

Tuomas Pöysti vuoden dosentti 2021

Jaa

Helsingin yliopiston dosenttiyhdistys on valinnut vuoden 2021 dosentiksi hallinto-oikeuden dosentti, oikeuskansleri Tuomas Pöystin.

Perustelujen mukaan Tuomas Pöysti on omalla toiminnallaan näyttävä esimerkki tieteellisen pohjakoulutuksen ja dosenttina toimimisen yhdistämisestä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Erityisiksi ansioiksi dosenttiyhdistys katsoo Pöystin aktiivisen osallistumisen yliopistoyhteisön toimintaan ja opetukseen huolimatta vaativista ja merkittävistä yhteiskunnallisista tehtävistä yliopiston ulkopuolella.

Vuoden dosentin valinnan pääkriteereinä ovat dosentin ansiokas toiminta Helsingin yliopiston tutkimus- ja opetustehtävissä ja niiden edistäminen merkittävällä tavalla. Erityisesti otetaan huomioon, jos ehdokas on edistänyt oman tieteenalansa tuntemusta yhteiskunnassa tai toiminut ansiokkaasti yhteiskunnan eri sektoreilla tai toiminut esimerkillisellä tavalla Helsingin yliopiston tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen edustajana ja edistänyt oman tieteenalansa tuntemusta kansainvälisellä tasolla.

Tuomas Pöysti on ollut hallinto-oikeuden dosentti Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuodesta 2001 lähtien. Tuomas Pöysti on Helsingin yliopiston ulkopuolinen dosentti, joka ei ole pysyvässä palvelussuhteessa yliopistoon. Tästä huolimatta Pöysti on ollut hyvin aktiivinen dosentti. Hän on osallistunut lukuisiin tiedekunnassa järjestettyihin tutkimus- ja opetustapahtumiin ja antanut auliisti aikaansa tiedekunnan opiskelijoille ja henkilöstölle. Hän on opettanut käytännön kurssilla ja siten antanut opiskelijoille arvokasta tietoa käytännön ratkaisutoiminnasta. Lisäksi hän on opettanut graduryhmässä sekä toiminut esitarkastajana ja väitöskirjan työnohjaajana.

Työkiireistään huolimatta Pöysti on aina ollut valmis antamaan panostaan opiskelijoiden hyväksi. Hän on ollut myös helposti lähestyttävä ja kannustava. Pöystillä on hyvin laaja oikeudellinen yleistietämys ja hän keskustelee mielellään erilaisista oikeudellisista ongelmista. Moni tiedekunnan professori ja tutkija on sparraillut ajatuksiaan hänen kanssaan. Pöysti on merkittävästi edistänyt oikeustieteen tuntemusta ja vaikuttavuutta yhteiskunnassa sekä tutkijana että virkamiehenä. Hän on toiminut vuodesta 2018 lähtien valtioneuvoston oikeuskanslerina, joka on eduskunnan oikeusasiamiehen ohella valtion ylin laillisuusvalvoja.

Yhteyshenkilöt

https://www.okv.fi/fi/oikeuskansleri/oikeuskansleri_yleista/oikeuskansleri-tuomas-poysti/

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme