Academic Work

Tuore tutkimus paljastaa: Tässä työelämän ominaisuudessa Suomessa hävitään räikeästi muille Pohjoismaille

Jaa
Academic Workin julkaisema Young Professional Attraction Index (YPAI) -tutkimus paljastaa eroja pohjoismaisten nuorten, korkeakoulutettujen ammattilaisten toiveissa heidän työnantajiaan ja työpaikkojaan kohtaan. Tutkimukseen vastasi kaiken kaikkiaan 14 445 henkilöä, joista lähes tuhat oli suomalaisia. Vastaajat olivat kaikki uransa alkuvaiheessa olevia korkeakoulutettuja ammattilaisia. Esimerkiksi tanskalaisista vastaajista 74% on valmiita pysymään saman työnantajan palveluksessa yli viisi vuotta, siinä missä vain kolmasosa suomalaisista vastaajista olisi valmis samaan.

Academic Workin YPAI-tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa myös suomalaisten nuorten ammattilaisten mielipiteitä siitä, mitä he haluavat työelämältään. Tutkimuksessa ilmenneistä eroista suurimmat kontrastit löytyivät verrattaessa suomalaisia tanskalaisiin ja ruotsalaisiin.

Suomalaisista nuorista ammattilaisista vain kolmasosa olisi valmis sitoutumaan työnantajaansa yli viideksi vuodeksi, kun taas tanskalaisista vastaajista 74% olisi siihen valmis. Yleisellä tasolla pohjoismaisista nuorista ammattilaisista 41% olisi valmis sitoutumaan työnantajaansa yli viideksi vuodeksi. Suomalaiset nuoret ovat pohjoismaisista vastaajista vähiten halukkaita sitoutumaan työpaikkoihinsa pitkiksi ajoiksi. Etenemismahdollisuudet taas kiinnostavat suomalaisia enemmän kuin tanskalaisia.


Suomalaisille vastaajille tärkeimpiä syitä työnantajalla pysymiseen olivat hyvät suhteet esimieheen ja työkavereihin, sekä etenemismahdollisuuksien taso yrityksen sisällä.

Great Place to Work (GPTW) julkaisee vuosittain listan Suomen parhaista työpaikoista. Vuoden 2018 parhaat työpaikat julkaistaan perjantaina 16. Helmikuuta. GPTW:n johtamisen ja yrityskulttuurin konsultti  Joni Sarpo kiteyttää luottamuksen tärkeimmäksi asiaksi, jos organisaatio haluaa menestyä työnantajana ja tukea henkilöstöään sitoutumaan työpaikkaansa.


- Meillä tutkimuksen ytimessä on luottamus ja sen toteutuminen työpaikalla. Luottamuksen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että hienot sanat kohtaavat tekojen kanssa, Sarpo painottaa.


GPTW:n datan mukaan Suomen parhaissa työpaikoissa lähtövaihtuvuus on 7,5 % vuodessa ja toimialoittain parhaat työpaikat onnistuvat pitämään työntekijänsä 50 % paremmin kuin kilpailijansa. Sarpon mukaan työntekijöiden hyvinvointiin ja viihtymiseen kannattaa panostaa erityisesti kuuntelemalla ja osallistamalla.


- Nopea työpaikanvaihtamisen trendi alkaa heijastua Suomeenkin. Meidän mittauksissa parhaiten pärjäävät suomalaisyritykset kasvattavat liikevaihtoaan keskimäärin 26 % vuodessa. Keskimäärin Suomessa tämä luku pyörii 1-2 % luokassa. Suurin ero on siinä, miten tunnistetaan oman liiketoiminnan kasvunmahdollistajia. Monissa tapauksissa kyseessä on nimenomaan henkilöstö ja heihin panostaminen. Avainasioita on ihmisistä välittäminen ja varmistus siitä, että jokainen voi tehdä oman työnsä mahdollisimman hyvin, Sarpo kommentoi



Eroja johtajuuden ja työilmapiirin arvostuksissa

Yksi silmiinpistävä ero Suomen ja Ruotsin välillä löytyy vastaajien suhtautumisesta johtajuuteen. Suomalaiset sietävät huonoa esimiestä paremmin, mikäli työilmapiiri työpaikalla on muuten hyvä. Ruotsalaisille moderni johtajuus taas oli tärkein tekijä uutta työnantajaa valittaessa - suomalaisille hyvä esimies oli vasta viidenneksi tärkein tekijä. Academic Workin rekrytointijohtaja Laura Christie kertoo työyhteisön yhteisten arvojen ohjaavan parhaimmillaan kaikkea arjen tekemistä.


- Meillä yrityskulttuuri ja sitoutuminen lähtee arvoista. Ne ovat koko ajan läsnä kaikessa tekemisessä sekä asiakkaiden kanssa että keskinäisessä työskentelyssä. Arvomme ovat juurtuneet osaksi työkulttuuriamme ja ovat niin läsnä koko ajan, että ne ohjaavat toimintaa. Kaikki eivät tietenkään ole samanlaisia persoonia, mutta yhteinen tavoite ja yhteiset toimintatavat helpottavat yhteistyötä merkittävästi, Christie korostaa.

- Yrityskulttuuri on helpottanut meidän rekrytointia. Meille haetaan töihin, koska on kuultu, että “meillä on hyvä meininki”. Suosittelen yrityksiä kristallisoimaan rohkeasti omat arvonsa ja viestimään niistä. Hajuton ja mauton ei oikein toimi enää, Christie valistaa.


Suomalaiset valmiita pitkiin työmatkoihin

Etenemismahdollisuuksien tärkeyttä arvioitaessa suomalaiset olivat toiseksi kunnianhimoisimpia. Norjalaisille etenemismahdollisuudet olivat tärkeimpiä. Suomalaisille nuorille ammattilaisille työnantajan valinnassa tärkeimmiksi tekijöiksi nousivat täpärästi ystävälliset kollegat ja hyvä työilmapiiri. Toiseksi tärkeintä olivat työnantajan tarjoamat kasvu- ja urakehitysmahdollisuudet.

Joustavat työnteon mahdollisuudet kiinnostivat suomalaisia enemmän kuin muita pohjoismaalaisia. Työpaikan fyysiset puitteet kiinnostivat kaikista vähiten. Vastausten perusteella suomalaiset ovat valmiita käyttämään työmatkoihinsa jopa kaksi tuntia päivittäin hyvän työnantajan vuoksi. Esimerkiksi tanskalaiset tuntuvat olevan mukavuudenhaluisempia − työpaikan hyvä sijainti oli heille toiseksi tärkein tekijä työnantajaa valittaessa.

Vastauksissa huomattiin eroja myös sukupuolten välillä. Suomalaismiehille kaikista tärkeintä olivat  etenemismahdollisuudet. Suomalaisia naisia kiinnostivat eniten ystävälliset kollegat ja hyvä työilmapiiri. Yleisellä tasolla miespuolisia vastaajia kiinnostivat eniten palkka ja henkilöstöedut, sekä kehittymismahdollisuudet. Naispuolisia vastaajia kiinnostivat eniten johtajuuden laatu, työilmapiiri sekä työsuhteen pysyvyys.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Laura Christie
Head of Operations
Academic Work
+358 50 4479604
laura.christie@academicwork.fi

Tietoja julkaisijasta

Academic Work
Academic Work
Ruoholahdenkatu 23
00180 Helsinki

https://www.academicwork.fi/

Academic Work on Pohjoismaiden johtava tieto- ja asiantuntijatyön välittämiseen erikoistunut auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys, joka tulee työllistämään Suomessa tänä vuonna yli 2000 henkilöä. Academic Work -konserni toimii kuudessa maassa ja sen liikevaihto on yli 250 miljoonaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Academic Work

Tulevaisuuden koulu Academyn vahva alku vakuutti – Suomessa koulutettavien konsulttien määrä yli viisinkertaistetaan ensi vuonna30.10.2017 14:00:00 EET | Tiedote

Digiosaajille on Suomessa huutava tarve ja sitä korostaa myös työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämä Reboot Finland -ilmiö. Suomessa keväällä lanseerattu tulevaisuuden koulu, Academy, vastaa osaltaan osaajien kysyntään ja on nyt kovassa nosteessa. Academy on kiihdytetyn oppimisen menetelmää käyttävä koulutus, josta valmistuu IT-konsultiksi vain kolmessa kuukaudessa. Jatkossa konsepti laajenee myös muille toimialoille. Jo 80 % tällä hetkellä koulutuksessa olevista konsulteista on kiinnitetty tulevaan työpaikkaansa asiakasyrityksille ennen ohjelman puoliväliä. Vaikuttavien tulosten ansiosta Academystä tulee ensi vuonna itsenäinen organisaatio. Uusissa tiloissaan Academy aikoo viisinkertaistaa koulutettavien konsulttien määrän nostamalla luvun sataan. Vuonna 2020 Academy aikoo kouluttaa 400 uutta konsulttia. Rekrytointi Suomen toiseen Java-ohjelmaan on parhaillaan auki ja jatkuu joulukuuhun.

IT-alan kasvavaan osaajapulaan keksitty ratkaisu Ruotsissa: Tulevaisuuden koulu, Academy, lanseerataan myös Suomeen20.4.2017 14:00:00 EEST | Tiedote

Academic Work tuo Suomeen kiihdytetyn oppimisen (Accelerated Learning) menetelmään pohjautuvan Academy-koulutusohjelman. Ruotsissa vuonna 2015 konseptoitu ja yli 300 konsulttia kouluttanut Academy laajenee Suomeen ensimmäisenä kaikista konsernin maista. Haku koulutusohjelmaan aukeaa välittömästi. Syksyllä alkava ohjelma kouluttaa mukaan valituista henkilöistä IT-konsultteja vain 12 viikossa, minkä aikana osallistujat tulevat tekemään käytännön koodausta 500 tuntia - yhtä paljon kuin Ruotsissa viisi vuotta kestävän IT-alan yliopistokoulutuksen aikana. Koulutuksen läpäisseille taataan vakituinen työpaikka IT-konsulttina - taustasta riippumatta.

Tampereella järjestetään talven suurin opiskelijatapahtuma - 52. kerta on suurempi kuin koskaan9.2.2017 10:23:36 EET | Tiedote

Ympäri Suomen saapuvat tuhannet opiskelijat valtaavat Tampereen Teknillisen Yliopiston (TTY) kampusalueen, kun perinteiset Akateemisen kyykän MM-kilpailut järjestetään Tampereella lauantaina 11. helmikuuta. Tänä vuonna kilpailussa on mukana ennätysmäärä erilaisia sarjoja ja kilpailutasoja. Valtava osallistujamäärä on saanut yritykset kiinnostumaan tapahtumasta, jonka pääyhteistyökumppani Academic Work osallistuu tapahtumaan vieläpä omalla joukkueellaan.

Työkompensaatiokyselyn tulokset julki - opiskelijat polvillaan työmarkkinoiden edessä1.2.2017 07:30:00 EET | Tiedote

Suomen työmarkkinoiden joustamattomuus on iso riesa ja ongelma korkeakouluopiskelijoille, selviää Academic Workin ja Aalto-yliopiston maisteriopiskelijoiden tuottamassa Työkompensaatiokyselyssä. Kyselyyn vastasi 709 korkeakouluopiskelijaa. Palkatonta asiantuntijatyötä* käsittelevä kysely paljasti opiskelijoiden turhautumisen. Opiskelijat kokevat olevansa umpikujassa palkattoman työharjoittelun yleistyessä ja vain 6 % vastanneista suhtautui palkattomaan asiantuntijatyöhön positiivisena uraväylänä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye