TUP-kirjauutuus: Kanssatutkimus haastaa tieteen totuttuja valta-asetelmia
11.4.2023 14:08:48 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote

Tuore teos Kanssatutkimus: Ihanteet ja käytännöt käsittelee tätä ihmistieteissä pinnalle noussutta tutkimussuuntausta monitieteisellä ja käytännönläheisellä otteella. Kirjan luvuissa käsitellään kattavasti kanssatutkimuksen teoreettisia lähtökohtia sekä metodologisia ja tutkimuseettisiä kysymyksiä, joita havainnollistetaan kanssatutkimuksen arjesta nousevien käytännön esimerkkien kautta.
Kanssatutkimuksen kantavana periaatteena on tarjota yhä useammille ihmisille mahdollisuuksia osallistua itseään ja yhteisöjään koskevan tiedon tuottamiseen omista lähtökohdistaan käsin. Kanssatutkimus nähdään myös mahdollisuutena parantaa tutkimustiedon tarkoituksenmukaisuutta ja hyödynnettävyyttä. Tavoitteena on aidosti lisätä vuorovaikutusta ja avoimuutta sekä laajentaa tieteen yhteiskuntavastuuta.
Teoksen ovat toimittaneet dosentti, vanhempi tutkija Meri Kulmala Helsingin yliopistosta, tutkijatohtori Sanna Spišák Turun yliopistosta ja dosentti, yliopistonlehtori Satu Venäläinen Itä-Suomen yliopistosta. Tampere University Pressin kustantama kirja on avoimesti saatavilla mm. Trepo-julkaisuarkistossa ja kansainvälisessä OAPEN Libraryssa.
Teoksen teemoihin voi tutustua myös kuuntelemalla Podcastia tutkimuksen osallistuvista lähestymistavoista. Ensimmäinen jakso ’Mitä on kanssatutkimus?’ löytyy Soundcloudista.
Kirjan viitetiedot:
Meri Kulmala, Sanna Spišák & Satu Venäläinen (toim.) Kanssatutkimus: Ihanteet ja käytännöt. Tampere: Tampere University Press, 2023.
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-359-042-7
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja teoksesta:
Meri Kulmala
meri.kulmala@helsinki.fi
puh. 0504484057
Lisätietoa kustantajasta:
Tampere University Press on vuonna 1994 perustettu, Tampereen yliopistossa toimiva tiedekustantamo.
www.tuni.fi/tup
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Tampereen yliopistoon valittiin 3800 uutta opiskelijaa29.6.2026 15:26:58 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston suomenkielisiin koulutuksiin on valittu yhteensä lähes 3800 uutta opiskelijaa yhteishaun, avoimen väylän haun ja siirtohaun kautta. Hakijamäärä ja hyväksyttyjen määrä kasvoivat jälleen edellisvuodesta. Tampereen yliopisto oli Suomen toiseksi suosituin yliopisto ensisijaisten hakemusten perusteella.
Tutkimus yllätti: kaupunkien ilmanlaatua heikentääkin tuttu kemiallinen yhdiste29.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijat ovat tunnistaneet kemiallisen prosessin, joka yllättäen voikin lisätä pienhiukkasten muodostumista kaupunkiympäristöissä. Tutkimus osoittaa, että typpioksidi – ilmansaaste, jota syntyy pääasiassa liikenteessä, energiantuotannossa ja muissa polttoprosesseissa – voi edistää haitallisten pienhiukkasten muodostumista ilmakehässä. Ilmakehätieteessä on pitkään vallinnut päinvastainen käsitys.
Muistisairaiden ihmisten psykososiaaliset tarpeet tulisi huomioida paremmin18.6.2026 10:27:47 EEST | Tiedote
Muistisairauksiin, esimerkiksi Alzheimerin tautiin, sairastuneiden ihmisten hoidon ja tuen järjestämisessä huomio kohdistuu usein fyysisiin ja lääketieteellisiin tarpeisiin. Kuitenkin hyvinvoinnin kannalta keskeistä on huomioida psykososiaaliset tarpeet, kuten merkityksellisyyden, yhteenkuuluvuuden ja arvostuksen kokemukset, joihin etenevä sairaus voi vaikuttaa.
Uudelleen käytettäväksi suunniteltu betonirakennus voi olla taloudellisesti ja ympäristön kannalta kannattavampi17.6.2026 10:10:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston laskennallisen tapaustutkimuksen mukaan betonirakenteiden uudelleenkäyttö on järkevää ja pitkällä tähtäimellä kustannustehokasta, jos rakentamisessa on käytetty samaan mittaan standardoituja komponentteja. Purettavaksi ja uudelleen käytettäväksi suunnitellun betonirunkoisen kerrostalon elinkaaren aikainen hiilijalanjälki on pienempi kuin nykyrakentamisen mukaisen puukerrostalon, kertovat tutkijat.
Laaja geneettinen tutkimus paljastaa uusia syitä raskaudenaikaisen maksasairauden taustalla16.6.2026 14:10:00 EEST | Tiedote
Raskaushepatoosi eli raskaudenaikainen intrahepaattinen kolestaasi (ICP) on tavallisin raskauden aikana esiintyvä maksan toiminnan häiriö. ICP:ssä sappihappojen normaali kulku häiriytyy. Kansainvälisessä tutkimuksessa osoitettiin, että sairauden perinnöllinen alttius liittyy vahvasti sappihappojen säätelyyn sekä rasva- ja kolesteroliaineenvaihduntaan. Löydökset avaavat uusia mahdollisuuksia äitien terveyden ja raskauteen liittyvien maksasairauksien tutkimukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
