Tupakointi ja korkea verenpaine lisäävät äkkikuolemaan johtavan aivoverenvuodon riskiä

Lukinkalvonalainen verenvuoto on vakavin aivoverenkiertohäiriö. Joka neljäs sairastuneista kuolee kotonaan, ambulanssissa tai päivystyksessä ennen kuin sairaalahoito ehditään aloittaa. Äkkikuolemapotilaiden ruumiinavaukset ovat monessa maassa harvinaisia: niinpä monet lukinkalvonalaista verenvuotoa käsittelevistä tutkimuksista ovat harhaanjohtavia, sillä vakavimmat, äkkikuolemaan johtaneet vuodot eivät ole mukana tutkimuksissa.
Kahdessa hiljattain julkaistussa tutkimuksessa raportoitiin tupakan ja korkean verenpaineen parantavan ennustetta lukinkalvon alaisen verenvuodon jälkeen. Tutkimukset eivät sisältäneet äkillisesti sairaalan ulkopuolella kuolleita potilaita. Tutkimusten löydökset herättivät tutkijoissa ja kliinikoissa epäilyksiä, sillä aiemmin on toistuvasti näytetty, että tupakointi ja korkea verenpaine ovat lukinkalvonalaisen verenvuodon tärkeimmät riskitekijät.
Äkkikuolemat puuttuvat useimmista tutkimuksista
Arvostetussa Neurology-lehdessä julkaistu suomalainen tutkimus osoittaa, että kun äkillisesti sairaalan ulkopuolella kuolevat lukinkalvonalaisen vuodon saaneet otetaan mukaan analyyseihin, tulokset muuttuvat päinvastaisiksi: tupakka ja verenpaine näyttivät lisäävän kuolleisuutta lukinkalvonalaisen verenvuodon jälkeen.
– Tämä johtui siitä, että tupakoijat ja henkilöt, joilla oli korkea verenpaine, kuolivat useammin sairaalan ulkopuolella ennen kuin hoito ehdittiin aloittaa. Jos siis äkillisesti kuolleet jätetään pois analyyseistä, tulokset ovat harhaanjohtavia, selittää tutkijatohtori Joni Lindbohm, tutkimusartikkelin pääkirjoittaja.
– Suomen lain mukaan äkillisesti kuolleiden kuolinsyy tulee selvittää ruumiinavauksella, joten meillä oli mahdollisuus ottaa tutkimukseemme mukaan myös ne potilaat, jotka olivat kuolleet lukinkalvonalaiseen aivoverenvuotoon äkillisesti sairaalan ulkopuolella. Näin pystyimme osoittamaan, miten erilaiset analyysin tulokset ovat sen mukaan, onko niissä huomioitu vain sairaalahoidossa olleet potilaat vai myös sairaalan ulkopuolella kuolleet.
– Suurin osa lukinkalvonalaista vuotoa käsittelevistä tutkimuksista pohjautuu edelleen vain sairaalaan selvinneisiin potilaisiin. Nämä tutkimukset eivät siis sisällä tietoa vaarallisimmista, äkkikuolemaan johtavista vuodoista tai äkkikuolemaan johtavista riskitekijöistä, toteaa neurokirurgi, dosentti Miikka Korja.
Lindbohm ja Korja painottavat, että paras tapa välttää lukinkalvonalaisesta vuodosta johtuva äkkikuolema on tupakoinnin lopettaminen ja kohonneen verenpaineen hoitaminen.
Tutkimus perustui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) FINRISK-aineistoon.
Lisätietoja:
Joni Lindbohm, tutkijatohtori, lääkäri, Helsingin yliopisto
Puh. 040 753 8104
Sähköposti: joni.lindbohm@helsinki.fi
Viite:Lindbohm JV, Kaprio J, Korja M. Survival bias explains improved survival in smokers and hypertensive individuals after aSAH. Neurology, 2019. https://n.neurology.org/content/early/2019/11/11/WNL.0000000000008537
********************************
Ystävällisin terveisin
Päivi Lehtinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto
paivi.m.lehtinen@helsinki.fi 050 406 2043
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi tekniikan tohtori Antti Vasara18.12.2025 13:59:14 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan 18.12.2025 puheenjohtajakseen TkT Antti Vasaran. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin FT, dosentti Mari Pantsar.
Väitös: Julkisesti rahoitettu terveydenhuolto edistää yhdenvertaista hoitoon pääsyä18.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Kehittyneiden maiden terveydenhuoltojärjestelmien suorituskyky muodostuu terveydenhuollon rakenteiden ja laajempien yhteiskunnallisten olosuhteiden vuorovaikutuksesta, osoittaa tuore väitöstutkimus.
Kadotus vai toivo? Kolminaisuus pelastaa kaikki15.12.2025 11:25:44 EET | Tiedote
Eri uskonnoissa ja kristinuskon sisällä on hyvin monenlaisia käsityksiä ihmiskunnan lopullisesta kohtalosta. Tutkija, pastori Petri Tikan väitöstutkimus hakee vastausta kysymykseen kolminaisuusopista.
Ikääntyneiden ulkomailla syntyneiden syöpäkuolleisuus Suomessa syntyneitä matalampaa11.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Suomessa asuvien ikääntyneiden maahanmuuttajien syöpäkuolleisuus on kokonaisuutena alhaisempi kuin Suomessa syntyneiden samanikäisten. Tietyissä syövissä kuolleisuus on kuitenkin korkeampaa.
Laajin tutkimus suomalaisnuorten ilmastoahdistuksesta: toivon ylläpitäminen avainasemassa11.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Pelkkä ympäristövastuullinen käyttäytyminen voi lisätä nuoren ilmastoahdistusta, sillä ilmastonmuutosta ei voi yhden ihmisen voimin ratkaista. Sen sijaan nuorten toivoa ja uskoa yhteisöjen kykyyn toimia tulisi vahvistaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
