Turku Energia -konsernin vuosikertomus ja vastuullisuusraportti vuodelta 2020 on julkaistu
Tervetuloa tutustumaan julkaisuun osoitteessa: https://vsk2020.turkuenergia.fi/
Vuotemme pähkinänkuoressa:
Tuloksemme parani edellisvuodesta – kaukolämmöstä jo 80 % tuotettiin uusiutuvilla energianlähteillä
Turku Energia -konsernin liikevoitto parani ja liikevaihto laski edellisvuoteen verrattuna. Sähkönkulutus laski Turussa 1,8 % edellisvuoteen verrattuna. Lämpimät talvikuukaudet vähensivät kaukolämmön kysyntää, mutta tehokkaan perustuotannon ansiosta kaukolämmön kannattavuus parani edellisvuodesta. Jatkoimme panostamista uusiutuvaan energiaan, ja vuoden lopussa kaukolämmöstä jo 80 % tuotettiin uusiutuvilla energianlähteillä.
Maaliskuussa alkanut koronavirusepidemia muutti konsernin työskentelytapoja. Sähkön ja lämmön toimitusvarmuus sekä asiakastyytyväisyys säilyivät hyvällä tasolla. Turku Energian kuluttaja-asiakkaat olivat EPSI Ratingin tekemän Sähkön vähittäismyynti -tutkimuksen mukaan toimialan toiseksi tyytyväisimpiä.
Poimintoja vuosikertomuksestamme:
Toimitusjohtajan katsaus: https://vsk2020.turkuenergia.fi/toimitusjohtajan-katsaus/
Turku Energian toiminnan ympäristövastuusta sekä sosiaalisesta ja taloudellisesta vastuusta raportoiva vuosikooste: https://vsk2020.turkuenergia.fi/vastuullisuusraportti/
Matkamme kohti hiilineutraalia Turkua jatkui: https://vsk2020.turkuenergia.fi/ymparistovastuu/hiilineutraali-turku/
Asiakastyytyväisyytemme säilyi edelleen vuonna 2020 erittäin hyvällä tasolla: https://vsk2020.turkuenergia.fi/sosiaalinen-vastuu/asiakkaat/
Turku Energian tilinpäätös ja toimintakertomus sekä vuoden 2020 avainluvut: https://vsk2020.turkuenergia.fi/tilinpaatos/
Turku Energian tulos parani edellisvuodesta – panostuksia uusiutuvaan energiaan jatkettiin: https://vsk2020.turkuenergia.fi/liiketoimintakatsaus/
Vuoden 2020 lopussa kaukolämmöstä 80 % tuotettiin uusiutuvilla polttoaineilla. Tutustu energianhankintaamme: https://vsk2020.turkuenergia.fi/ymparistovastuu/energianhankinta/
Koronaepidemia vaati nopeaa mukautumista ja yhteiskunnallisesti kriittisen toiminnan turvaamista: https://vsk2020.turkuenergia.fi/sosiaalinen-vastuu/henkilosto/
Lue myös helmikuussa julkaistu tilinpäätöstiedotteemme
Hyviä lukuhetkiä! Vastaamme mielellämme kysymyksiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne-Mari Repola-MäkinenViestintäpäällikkö, Turku Energia
Puh:050 5573 355anne-mari.repola-makinen@turkuenergia.fiTietoja julkaisijasta
Turku Energia -konserni kuuluu Suomen suurimpien energiayhtiöiden joukkoon. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 253 miljoonaa euroa. Turku Energiassa työskentelee noin 340 ammattilaista. Turku Energia on Varsinais-Suomen johtava sähkön ja lämmön myyjä ja siirtäjä. Toimintaamme kuuluu myös energiaverkostojen ja energiatuotantolaitosten kehittäminen, rakentaminen ja ylläpitäminen sekä sähköisen liikenteen kehittäminen Turun seudulla. Toimitamme ympäristöä, elämänlaatua ja kilpailukykyä parantavia energiapalveluita 130 000 taloudelle ja yritykselle. Asiakaslupauksemme on "Olemme lähellä, näemme kauas". Olemme mukana rakentamassa hiilineutraalia Turkua. www.turkuenergia.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turku Energia
Aurajoki Oy palkittiin vuoden 2025 energiafiksuimpana yrityksenä6.10.2025 07:01:01 EEST | Tiedote
Turun Kauppakamari ja Turku Energia järjestivät Turun seudun yrityksille Energiafiksuin yritys -kilpailun, jonka tavoitteena on kannustaa yrityksiä tehostamaan omaa energiankäyttöään. Voittajaksi valittiin metallien pintakäsittelypalveluihin ja infran teräsrakenteiden valmistamiseen erikoistunut Aurajoki Oy. Kunniamaininnat energiatehokkaista ratkaisuistaan saivat Ellego Powertec Oy, Piltti Oy Kauppapuutarha sekä Turun Kiinteistöässä Oy. Kilpailu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa yrityksille.
Turku Energia Sähköverkot kuvaa viikonloppuna sähköasemiaan drooneilla26.9.2025 12:43:09 EEST | Tiedote
Turku Energia Sähköverkot kuvaa viikonlopun aikana osan sähköasemistaan drooneilla. Kuvaukset tehdään lauantaina ja sunnuntaina valoisan aikana, mikäli sääolosuhteet sen sallivat. Lennoilla otettavia kuvia käytetään huolto- ja kunnossapitotöiden suunnitteluun.
Kaukolämmön syyshinta säilyy edellisvuoden tasolla29.8.2025 09:28:29 EEST | Tiedote
Turku Energian myymän kaukolämmön syyshinta syys-marraskuulle on julkaistu ja säilyy edellisvuoden tasolla ollen verottomana 70,54 €/MWh (syys-marraskuu 2024: 70,57 €/MWh) ja verollisena 88,53 €/MWh (88,57 €/MWh). Syyshinta astuu voimaan 1.9.2025 alkaen.
Turku Energia Sähköverkot tarkastaa keski- ja suurjännitteiset ilmajohtonsa helikopterilennoilla elokuun alussa1.8.2025 08:38:29 EEST | Tiedote
Helikopterilennot suoritetaan viikolla 32 eli 4.8.2025 alkaen koko Turku Energia Sähköverkkojen verkkoalueella. Lentojen avulla kartoitetaan keski- ja suurjännitteisen ilmajohtoverkon kuntoa. Kartoituksen tuloksia hyödynnetään kunnostus- ja raivaussuunnitelmien teossa. Tarkastettavaa ilmajohtoa on yhteensä noin 270 kilometriä.
Kaukolämmön kesähinta säilyy edellisvuoden tasolla, hintakehitys jatkuu ennusteen mukaan maltillisesti laskevana30.5.2025 10:15:42 EEST | Tiedote
Turku Energian myymän kaukolämmön kesähinta kesä-elokuulle on julkaistu, ja se astuu voimaan 1.6.2025. Kaukolämmön veroton kesähinta säilyy samana kuin vuodentakainen kesähinta, ollen 53,00 €/MWh. Verollinen hinta nousee edellisvuodesta arvonlisäveron korotuksen vuoksi, ja on 66,52 €/MWh (alv 25,5 %, kesä-elokuu 2024: 65,72 €, alv 24 %). Hintaennusteen mukaan kaukolämmön hinta on tulevina hinnoittelukausina laskeva.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
