Turku Energia Sähköverkot on varautunut mahdolliseen sähköpulaan ja kierrätettäviin katkoihin
Kantaverkkoyhtiö Fingrid vastaa sähköpulatilanteessa sähkön rajoittamisesta kolmiportaisen portaikon mukaisesti ja ohjeistaa verkkoyhtiöitä kulutuksen irtikytkemisestä. Sähköpulatilanteessa Turku Energia Sähköverkot toteuttaa kiertäviä sähkökatkoja kantaverkkoyhtiö Fingridin määrittelemän tehonpudotuksen saavuttamiseksi omalla verkkoalueellaan. Katkot ovat kerrallaan maksimissaan kahden tunnin mittaisia ja katkojen väliin pyritään jättämään noin kuuden tunnin tauko. Kuluttajiin kohdistuvat sähkökatkot ovat viimeisimpiä toimenpiteitä, joita sähköpulassa tehdään.
Turku Energia Sähköverkkojen verkkoalueella kierrättävät katkot tulevat koskemaan koko kaupunkia, mutta osaa kaupunginosista ja niiden alueista kerrallaan.
"Mikäli sähköpulatilanteeseen jouduttaisiin, on tärkeää muistaa, että tilanne on ammattilaisten hallinnassa ja toiminta on suunniteltua ja harjoiteltua. Asiakkaitamme kehotamme seuraamaan kanaviamme ja mediaa, me ja kantaverkkoyhtiö Fingrid tiedotamme tilanteen etenemisestä laajasti. Jokaisen, niin kuluttajien kuin yritysten, olisi tärkeää varmistaa oma varautumisensa sähkökatkojen varalle. Myös omaan energiankulutukseen kannattaa kiinnittää huomiota viimeistään nyt talvikuukausien alettua, jotta yhdessä välttyisimme kierrätettäviltä katkoilta", sanoo toimitusjohtaja Tomi Toivonen Turku Energia Sähköverkoista.
Turku Energia Sähköverkot on tarkentanut syksyn aikana omaa suunnitelmaansa ja toimintaohjeitaan mahdollisen sähköpulan varalle, käynyt läpi mahdollisten katkojen vaikutuksia yritysten ja sidosryhmien kanssa ja valmistellut mahdollisen sähköpulan aikaista tiedottamista.
Kaukolämpötalot eivät kylmene katkon aikana
Sähkökatkon aikana talon lämmitys keskeytyy, koska lämmön kierto rakennuksessa perustuu sähköllä toimivaan kiertovesipumppuun. Kahden tunnin sähkökatko on lyhyt ja kiinteistö ei ehdi viiletä merkittävästi. Katkon jälkeen lämmitys käynnistyy normaalisti, kun talon kiertovesipumppu alkaa taas kierrättää lämmintä vettä.
Sähkökatkon aikana on hyvä olla varovainen, kun laskee lämmintä vettä hanasta tai suihkusta, sillä veden lämpötila voi vaihdella ja hanoista voi tulla myös poikkeuksellisen kuumaa vettä. Myös katkon loputtua on oltava varovainen, sillä hanasta tuleva vesi voi olla normaalia kuumempaa.
Turku Energia Sähköverkot viestii sähkökatkoista monikanavaisesti
Turku Energia Sähköverkot tiedottaa sähköpulasta Fingridin kolmiportaisen luokittelun mukaisesti monikanavaisesti. Tietoa tulevista katkoista pyritään viestimään ennakoidusti, jos siihen vain on mahdollisuus. Yhtiön viestintäkanavia sähkökatkotilanteessa ovat sosiaalisen median kanavat (Twitter ja Facebook) ja verkkosivut osoitteessa www.turkuenergia.fi. Sivuilla julkaistaan myös Turku Energia Sähköverkkojen medialle lähettämät tiedotteet tilanteen etenemisestä.
Turku Energia Sähköverkkojen ajantasaisen tilanteen näkee yhtiön keskeytyskartalta osoitteesta: https://keskeytyskartta.turkuenergia.fi/. Karttapalveluun on valmistelussa myös sähköpulatilanteisiin näkymä, jossa tulevat kierrätettävät sähkökatkot ennakkoon, mikäli tilanne sen mahdollistaa.
Sähkökatkoista tiedotetaan mahdollisuuksien mukaan myös käyttöpaikkakohtaisilla tekstiviesti- ja sähköpostitiedotteilla suoraan asiakkaita. Turku Energia Sähköverkkojen asiakkaat voivat tilata omaa käyttöpaikkaansa koskevat tekstiviesti- ja sähköpostitiedotteet EnergiaOnline-palvelusta. Tietojen tilaaminen vaatii kirjautumisen.
Turku Energia on koonnut verkkosivuilleen kattavan tietopaketin sähköpulasta, sähkökatkoihin varautumisesta, toimintaohjeista sähkökatkoihin, tiedottamisesta sähköpulan ja sähkökatkojen aikana sekä useimmin kysytyt kysymykset ja vastaukset. Sähköpulasivu löytyy osoitteesta www.turkuenergia.fi/sahkopula
Lue lisää Turun kaupungin varautumisesta sähkökatkoihin: https://www.epressi.com/tiedotteet/kaupungit-ja-kunnat/turku-on-varautunut-hyvin-talven-kiertaviin-sahkokatkoihin.html
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi ToivonenToimitusjohtaja, Turku Energia Sähköverkot Oy
Puh:050 5573 124etunimi.sukunimi@turkuenergia.fiTietoja julkaisijasta
Turku Energia Sähköverkot Oy on Turku Energian tytäryhtiö. Turku Energia Sähköverkot Oy:llä on yli 96 000 käyttöpaikkaa. Turku Energia -konserni kuuluu Suomen suurimpien energiayhtiöiden joukkoon. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 333,2 miljoonaa euroa. Turku Energiassa työskentelee noin 330 ammattilaista. Turku Energia on Varsinais-Suomen johtava sähkön ja lämmön myyjä ja siirtäjä. Toimintaamme kuuluu myös energiaverkostojen ja energiatuotantolaitosten kehittäminen, rakentaminen ja ylläpitäminen sekä sähköisen liikenteen kehittäminen Turun seudulla. Toimitamme ympäristöä, elämänlaatua ja kilpailukykyä parantavia energiapalveluita 130 000 taloudelle ja yritykselle. Asiakaslupauksemme on "Olemme lähellä, näemme kauas". Olemme mukana rakentamassa hiilineutraalia Turkua. www.turkuenergia.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turku Energia
Törmäyksen aiheuttama suojausjärjestelmän laukeaminen aiheutti laajan sähkökatkon Turussa27.4.2023 17:04:47 EEST | Tiedote
Turku Energia Sähköverkot Oy:n verkkoalueella alkoi 27.4.2023 klo 14:15 laaja sähkökatko, joka koski yhteensä 11 307 käyttöpaikkaa. Sähkökatko johtui sähköasematyömaalle tavaraa toimittaneen kuorma-auton törmäämisestä sähköaseman paloilmaisinlaitteeseen. Törmäys laukaisi sähköaseman automaattisen suojausjärjestelmän, josta sähkökatko aiheutui.
Kaukolämpöverkon vuotokohta rajattu Pernossa, kaukolämmön jakeluhäiriö koskee vain yhtä käyttöpaikkaa20.4.2023 16:26:11 EEST | Tiedote
Turku Energian kaukolämpöverkossa havaittiin torstaina 20.4.2023 aamulla vuoto Turussa Pernontiellä. Vuotokohta pystyttiin nopeasti rajaamaan muusta kaukolämpöverkosta siten, että kaukolämmön jakeluhäiriö koskee vain yhtä käyttöpaikkaa. Vuotokohdan tarkempi paikantaminen on vielä meneillään. Tarkentuneen arvion mukaan vuotokohta saadaan korjattua perjantaiaamuun mennessä.
Kaukolämmön jakelussa häiriöitä Turussa Pernon alueella20.4.2023 08:52:20 EEST | Tiedote
Turku Energian kaukolämpöverkossa on havaittu torstaina 20.4.2023 aamulla vuoto Turussa Pernontiellä. Tarkempaa vuotokohtaa paikannetaan parhaillaan korjaustöiden aloittamiseksi. Vuoto aiheuttaa häiriöitä kaukolämmön jakeluun ja kiinteistöjen ja käyttöveden lämmitykseen ainakin Pernon alueella Turussa.
Turku Energia kuvaa kaukolämpöverkkonsa lämpökameran ja helikopterin avulla 6. – 10.4.2023 välisenä aikana5.4.2023 14:28:09 EEST | Tiedote
Turku Energia toteuttaa kaukolämpöverkon teknisen kuntokartoituksen helikopterilennolla lämpökameroiden avulla. Kuvaus tehdään 6.4. – 10.4.2023 välisenä aikana, kun sää mahdollistaa kuvaukset. Kuvauksista saattaa aiheutua ajoittaista meluhaittaa etenkin Härkämäen alueelle, jossa sijaitsee helikopterin lähtö- ja nousupaikka.
Turku Energian vuosikertomus ja vastuullisuusraportti on julkaistu 5.4.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Turku Energia -konsernin vuosikertomus vuodelta 2022 on julkaistu. Vuosikertomus sisältää hallituksen toimintakertomuksen, vuosikatsauksen ja liiketoimintakatsauksen, tilinpäätöksen ja vastuullisuusraportin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme