Turku Energia

Turku Energialle lisää tuulivoimaa

Jaa
Turku Energian tuulivoimatuotanto kasvaa 31,2 GWh:lla vuodessa Suomen Hyötytuuli Oy:n tänään julkaistun Oosinselän tuulipuistohankkeen myötä. Energiamäärä vastaa noin 17 000 kerrostaloasunnon vuotuista sähkönkulutusta. Hankkeen valmistumisen myötä tuulivoiman osuus Turku Energian sähköntuotannon vuosittaisista hankinnoista on noin 29 %.

Suomen Hyötytuuli Oy tiedotti 5.4.2022 investoivansa uuteen, Poriin ja sen naapurikuntaan Eurajoelle rakennettavaan Oosinselän tuulipuistoon. Tuulipuiston rakentaminen aloitetaan keväällä 2022, ja hanke valmistuu vuodenvaihteessa 2023/2024. Tuulipuistoon rakennetaan yhteensä 15 tuulivoimalaa, joiden kokonaisteho on 93 MW. Lisätietoja Suomen Hyötytuulen tiedotteesta.  Turku Energian omistusosuus Suomen Hyötytuuli Oy:stä on 12,5 %.

Tuulivoimatuotannon lisäämisellä on keskeinen rooli Turku Energian strategisissa tavoitteissa tuotannon omavaraisuuden ja uusiutuvan energiantuotannon lisäämiseksi.

− Olemme erittäin tyytyväisiä tämän hankkeen toteutumisesta. Tässä maailmantilanteessa tuotannon omavaraisuuden merkitys korostuu, päästöttömän ja uusiutuvilla energianlähteillä tuotetun energian lisäämisestä puhumattakaan, sanoo toimitusjohtaja Timo Honkanen Turku Energiasta.

Turku Energia on sitoutunut Turun kaupungin tavoitteeseen olla hiilineutraali vuonna 2029. Turku Energia on pitkäjänteisesti tehnyt työtä siirtyäkseen omassa tuotannossaan fossiilisista polttoaineista uusiutuviin, ja vuoden 2022 loppuun mennessä lämmöstä ja sähköstä on jo 85 % tuotettu uusiutuvilla energianlähteillä. Kuluvan vuoden aikana Turku Energian tavoitteena on luopua kivihiilestä kaukolämmön perustuotannossa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Turku Energia
Turku Energia
Teollisuuskatu 40
20520 Turku

https://www.turkuenergia.fi/

Turku Energia -konserni kuuluu Suomen suurimpien energiayhtiöiden joukkoon. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 333,2 miljoonaa euroa. Turku Energiassa työskentelee noin 330 ammattilaista. Turku Energia on Varsinais-Suomen johtava sähkön ja lämmön myyjä ja siirtäjä. Toimintaamme kuuluu myös energiaverkostojen ja energiatuotantolaitosten kehittäminen, rakentaminen ja ylläpitäminen sekä sähköisen liikenteen kehittäminen Turun seudulla. Toimitamme ympäristöä, elämänlaatua ja kilpailukykyä parantavia energiapalveluita 130 000 taloudelle ja yritykselle. Asiakaslupauksemme on "Olemme lähellä, näemme kauas". Olemme mukana rakentamassa hiilineutraalia Turkua. www.turkuenergia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turku Energia

Tilinpäätös 1.1.–31.12.2023: Turku Energia –konserni saavutti hyvän tuloksen, asiakastyytyväisyys kehittyi myönteisesti ja panostuksia uusiutuvaan energiaan jatkettiin7.3.2024 07:03:31 EET | Tiedote

Turku Energia -konsernin tulos parani merkittävästi edellisvuodesta ollen 24,4 miljoonaa euroa. Konsernin positiivisen tuloksen mahdollisti edellisvuotta parempi kaukolämmön tulos ja Turku Energia Sähköverkot Oy:n hyvä tulos. Sähkönmyynnin tulos oli vuonna 2023 raskaasti tappiollinen. Myös sähköntuotannon liiketulos oli tappiollinen. Turku Energian päästökehitys jatkui laskevana, uusiutuvien energianlähteiden osuus kasvoi edelleen kaukolämmössä, toimitusvarmuus säilyi sähkössä ja lämmössä erinomaisella tasolla ja asiakastyytyväisyys parani edellisvuodesta. Energiankulutus laski Turku Energia Sähköverkkojen alueella edellisvuodesta, kuitenkin maltillisesti, vain 0,4 prosenttia.

Turku Energia investoi sähkökattilaan – Sweco valittu projektiin kumppaniksi12.12.2023 10:38:50 EET | Tiedote

Turku Energia lisää hiilineutraalia kaukolämmöntuotantoaan investoimalla sähkökattilaan. Investointi tukee Turku Energian tavoitteita siirtyä fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvaa energiantuotantoa. Projekti toteutetaan EPCM-mallilla, johon kumppaniksi on valittu Sweco. Sähkökattilan arvioitu valmistumisaika on vuoden 2026 alussa. Rakennusluvan hakeminen on parhaillaan käynnistymässä.

Turku Energia kuvaa koko kaukolämpöverkkonsa lämpökameralla helikopterista käsin 25.11.– 27.11.2023 välisenä aikana24.11.2023 10:25:12 EET | Tiedote

Turku Energia toteuttaa jälleen kaukolämpöverkkonsa teknisen kuntokartoituksen helikopterilennolla lämpökameroiden avulla. Kuvaus tehdään 25.11. – 27.11.2023 välisenä aikana, säävaraus huomioiden koko Turku Energian kaukolämpöverkon alueella Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Kuvauksista saattaa aiheutua ajoittaista meluhaittaa etenkin Härkämäen alueelle, jossa sijaitsee helikopterin lähtö- ja nousupaikka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye