Turku Energia

Turku Energian vuosikertomus ja vastuullisuusraportti on julkaistu 

Jaa
Turku Energia -konsernin vuosikertomus vuodelta 2022 on julkaistu. Vuosikertomus sisältää hallituksen toimintakertomuksen, vuosikatsauksen ja liiketoimintakatsauksen, tilinpäätöksen ja vastuullisuusraportin.

Vuotemme pähkinänkuoressa: 

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja sitä seurannut energiakriisi toivat haasteita Turku Energian ja koko yhteiskunnan toimintaan. Sähkö- ja energiamarkkinat käyttäytyivät koko vuoden poikkeuksellisesti, ja Turku Energian tulos laski merkittävästi edellisvuosista. Haastavasta maailmantilanteesta huolimatta Turku Energia eteni määrätietoisesti kohti hiilineutraaliutta vähentäen muun muassa kaukolämmön ominaispäästöjä. Myös sähkön- ja lämmönjakelun toimitusvarmuus säilyivät erinomaisella tasolla. Keskimäärinen sähkönjakelun keskeytysaika käyttöpaikkaa kohti laski viime vuonna ennätyksellisen alas 7 minuuttiin 26 sekuntiin edellisen ennätyksen ollessa vuodelta 2017. 

Asiakasmäärät jatkoivat kasvuaan kuluttaja- ja yrityspuolella myös vuonna 2022. Aurinkopaneelien kysyntä lisääntyi merkittävästi. Asiakkaat olivat kiinnostuneita investoimaan pientuotantoon ja uusiutuvaan energiaan varsinkin, kun sähkön hinnan noustessa aurinkopaneelien takaisinmaksuaika lyheni aiemmasta. Sähköautojen latausratkaisuille oli myös jatkuvaa kysyntää hybridi- ja sähköautojen määrän lisääntyessä liikenteessä. 

Tutustu vuoden 2022 vuosikertomukseen 
Tutustu vuoden 2022 vastuullisuusraporttiin 
Tutustu Turku Energian hallituksen toimintakertomukseen ja tilinpäätökseen 
Tutustu 7.3. julkaistuun tilinpäätöstiedotteeseemme

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Turku Energia
Turku Energia
Teollisuuskatu 40
20520 Turku

https://www.turkuenergia.fi/

Turku Energia -konserni kuuluu Suomen suurimpien energiayhtiöiden joukkoon. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 458,1 miljoonaa euroa. Turku Energiassa työskentelee noin 330 ammattilaista. Turku Energia on Varsinais-Suomen johtava sähkön ja lämmön myyjä ja siirtäjä. Toimintaamme kuuluu myös energiaverkostojen ja energiatuotantolaitosten kehittäminen, rakentaminen ja ylläpitäminen sekä sähköisen liikenteen kehittäminen Turun seudulla. Toimitamme ympäristöä, elämänlaatua ja kilpailukykyä parantavia energiapalveluita 130 000 taloudelle ja yritykselle. Asiakaslupauksemme on "Olemme lähellä, näemme kauas". Olemme mukana rakentamassa hiilineutraalia Turkua. www.turkuenergia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turku Energia

Turku Energia Sähköverkot vaihtaa lähes kaikkien sähkönkäyttöpaikkojensa sähkömittarit vuosina 2025–202814.3.2025 09:54:37 EET | Tiedote

Turku Energia Sähköverkot vaihtaa lähes kaikkien sähkönkäyttöpaikkojensa sähkömittarit vuosien 2025–2028 aikana. Mittarinvaihtoprojekti käynnistyi viime vuonna pilottihankkeella. Mittareiden vaihdon myötä Turku Energia Sähköverkot pystyy vastaamaan uuden mittausasetuksen vaatimuksiin varttimittausvelvoitteen osalta, mahdollistamaan tarkemman ja reaaliaikaisen energiankulutuksen seurannan asiakkailleen ja parantamaan sähköverkon hallintaa ja nopeampaa reagointia vikatilanteissa. Mittarinvaihto on asiakkaille maksuton.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye