Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja KongressikeskusTurun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Turun Kirjamessujen pääteemana musiikki

Jaa

Turun Kirjamessujen poikkitaiteellisena pääteemana on tänä vuonna musiikki ja auditiivinen kulttuuri. Musiikki on suuressa osassa koko viikonlopun ajan, kun messuilla koetaan suuria tunteita mm. oopperan, kuorolaulun ja konserttien parissa! Musiikkialan ammattilaisista mukana ovat esimerkiksi Ismo Alanko, Samuli Edelmann, Anna Puu, M.A. Numminen, Kauko Röyhkä, Mikko Alatalo, Jaakko Kuusisto, Olli Kortekangas, Seppo Kimanen, Mikko ”Pyhimys” Kuoppala, Kimmo ”Elastinen” Laiho ja Mariska.

Kirjamessut järjestetään 1.–3.10.2021. Messukohtaamiset toteutetaan terveysturvallisuus edellä.

Rap-muusikoista klassisen musiikin taitajiin

Musiikkia käsitellään Kirjamessuilla monin erilaisin tavoin ja eri kulttuurin alojen edustajien kanssa. Oikeuksiinsa pääsevät useat muistelma- ja elämänkertateokset sekä musiikin maailmaan temaattisesti sijoittuvat romaanit, kuten Raija Orasen kirjoittama ”Kaikki tämä valo” ja Kjell Westön ”Tritonus”. Näitä teoksia käsitellään sunnuntaina 3.10. Agricola-lavalla.

Rap-musiikin edustajat Kimmo ”Elastinen” Laiho ja Mikko ”Pyhimys” Kuoppala nähdään Kirjamessuilla erilaisessa kontekstissa kuin heidät on tavallisesti totuttu näkemään, sillä konsertin sijaan he nousevat lavalle puhumaan kirjoistaan. Hippo Taatila haastattelee Mikko Kuoppalaa teoksesta ”Pyhimys – sanat ja tarinat” Auditoriossa perjantaina 1.10. klo 15.15.

Kimmo Laihon, Jaakko Mannisen ja Timo Snellmanin ”Bex ja luovuuden lähde” on ennennäkemätön kuvakirja pienille ja isoillekin riiminrustaajille. Teoksesta keskustellaan Agricola-lavalla perjantaina 1.10. klo 14. Lisäksi lastenalueella saadaan ainutlaatuinen tilaisuus testata omia riimintekotaitoja Laihon, Mannisen ja Snellmanin kanssa perjantaina klo 15.

Lauantaina 2.10. klo 12 kielen- ja kulttuurintutkija Elina Westinen ja kulttuurintutkija Venla Sykäri käyvät läpi Kallas-lavalla suomalaisen hiphop-kulttuurin vaiheita 1983 ja 1984 vaihteesta nykyhetkeen. Tämän jälkeen klo 12.30 samalla lavalla käsitellään ”Kuka kuuluu? Kirjoituksia hiphopista ja feminismistä”-teosta Heini Strandin ja Koko Hubaran kanssa.

Populäärimusiikin eturivin taiteilijoista messuilla haastateltavina ovat muun muassa Samuli Edelmann, Anna Puu ja Ismo Alanko.

- Millainen on mies, joka on tuttu julkisuuden valokeilasta, elokuvarooleistaan ja hittibiiseistään? Tätä pohtivat Samuli Edelmann ja Johannes Lahtela lauantaina 2.10. klo 14.50 Agricola-lavalla. Tämän jälkeen klo 15.25 käydään läpi Anna Puustjärven matkaa yhdeksi Suomen suosituimmista artisteista, eli Anna Puuksi. Lisäksi lauantaina Tieto-lavalle klo 16.30 nousee 40 vuotta suomalaista mielenmaisemaa sanoittanut Ismo Alanko.

Säveltäjä Osmo Tapio Räihälä ja kriitikko Marissa Mehr keskustelevat perjantaina 1.10. klo 17 Tieto-lavalla Vesa Rantaman johdolla tavoista, joilla kirjailijat ovat kautta aikojen yrittäneet ilmentää musiikkia teksteissään. Kirjallisuuden ja musiikin suhteesta käydään keskustelua myös ”Kallen kantapöydässä” klo 14.20 Kuisti-lavalla Riku Korhosen, Sinikka Svärdin ja Roope Lipastin kanssa.

Sunnuntaina 3.10. jatketaan aiheesta, kun säveltäjän luomisprosessista sekä musiikin ja kirjallisuuden liitosta kertovat säveltäjät Jaakko Kuusisto ja Olli Kortekangas Auditoriossa klo 13.35.

”Moi ja soi” – näin hilpeästi on muistelmateoksensa nimennyt suomalaisen musiikkitieteen ja semiotiikan suurmies, emeritusprofessori Eero Tarasti. Tarastin muistelmia ja Seppo Kimasen ”Iltanuotistolla”-teosta käsitellään Tieto-lavalla perjantaina 1.10. klo 16.20.

Konsertteja kaikenikäisille

Auditorio täyttyy musiikista heti perjantaina 1.10., kun Turun oopperakuoro johtajanaan Katriina Virta esittää kuoro-osioita a capella klo 16.15. Tämän jälkeen laulusolistit Pentti Koskimaa ja Anne Leppälä sekä Erimieskvartetti esittävät Toivo Kärjen kappaleita klo 16.50. Lauantaina Auditorio on iltapäivään asti pyhitetty lapsille, kun kaikkien seikkailujen sankari Reppu-Heppu ja Yleisradion Pikku Kakkosen Seikkailukone-konsertin muut esiintyjät Nalle, Tuomo ja Susanna luovat messuille iloisen musiikki- ja leikkihetken klo 10 ja klo 14.

Lauantai-iltapäivän Auditoriossa päättävät pienoiskonsertit. Total Cello Ensemblen ”Kenelle sellot soivat” primus motor Hannu Kiisken johdolla esitetään klo 15.30. ”Runoutta ja jazzia” kuullaan klo 17 alkaen menestysyhtye Signen, eli Josefiina Vannesluoman, Kaisa Mäensivun, Riikka Keräsen ja Fanni Lehdon pienoiskonsertin parissa.

Sunnuntaina 3.10. Auditoriossa Turun filharmonisen orkesterin puhallinkvintetto ja Juha-Pekka Mikkola herättävät henkiin rakastetun Sergei Prokofjevin musiikkisadun ”Pekka ja susi”.

Edellä vain pieni otanta Turun Kirjamessujen kattavasta ohjelmakokonaisuudesta, joka pitää sisällään lähes 300 yksittäistä ohjelmanumeroa sekä lähes 600 yksittäistä esiintyjää. Ohjelma on kokonaisuudessaan luettavissa messujen kotisivuilla www.kirjamessut.fi. Odotamme innolla yhteisiä kokemuksia ja aitoja kohtaamisia mielenkiintoisten esitysten parissa!

Tutustuthan ennakkoon turvallisuusohjeistukseen tapahtumiimme osallistuville osoitteessa www.turunmessukeskus.fi/turvallisuusohjeistus.

Tervetuloa takaisin messuille!

Lisätiedot messuista ja messujen ohjelmasta:

Turun Messukeskus, puh. (02) 337 111info@turunmessukeskus.fi

Projektipäällikkö Ida Ruohomäki, 044 722 2512ida.ruohomaki@turunmessukeskus.fi

Ohjelmajohtaja Jenni Haukio, jenni.haukio@turunmessukeskus.fi

________________________________________________

Instagram: @turunmessukeskus

Twitter: @Kirjamessut ja @turunmessukesku

Facebook: facebook.com/turunkirjamessut                

#kirjamessut #turku

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Messukentänkatu 9-13
20210 Turku

Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Rekrytointitapahtuma RekryExpo järjestetään Turussa 16.11.202121.9.2021 16:16:08 EEST | Tiedote

Rekrytointitapahtuma RekryExpo järjestetään Turun Messukeskuksen ja TS-Yhtymän yhteistyönä 16.11.2021 Turun Messukeskuksessa. Tapahtuma on Varsinais-Suomen suurin avoimien työpaikkojen ja työnhakijoiden kohtaamispaikka! Marraskuussa työnhakijalla on mahdollisuus tavata kymmenien eri alojen työnantajien edustajia, solmia kontakteja, sopia työhaastatteluja ja saada arvokasta tietoa tulevista rekrytoinneista. Rekrytointitapahtumassa mukana ovat jo mm. Valmet Automotive, Attendo, Aputeam ja Raseko sekä Turun AKK, Turun Ammatti-instituutti ja Turun Oppisopimustoimisto. Messukohtaamiset toteutetaan terveysturvallisuus edellä. Turun Messukeskuksella on hyvät valmiudet ja osaamista luoda messutoiminnalle turvalliset käytännön puitteet yhteistyössä messu- ja tapahtuma-alan muiden toimijoiden kanssa. Nyt jos koskaan on tarvetta rekrytointitapahtumalle Työvoiman tarve on Varsinais-Suomessa suuri. Esimerkiksi heinäkuun lopussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli 26 200 työtöntä työnh

Infra-alan investointitarve ei ole vähentynyt – Yhdyskuntatekniikka 2021 Turussa tarjoaa tietoa julkisille hankkijoille16.9.2021 17:25:29 EEST | Tiedote

Yhdyskuntatekniikka 2021 järjestetään Turussa 13.–14.10.2021. Koronapandemiasta huolimatta yhdyskuntatekniikan investointien tarpeet eivät ole vähentyneet. Yhteiskunnan ydinpalvelut ovat toimineet ja niitä on kehitetty koko korona-ajan. Suomen suurimpaan infra-alan näyttely- ja seminaaritapahtumaan kannattaa tulla paikan päälle tutustumaan alan kehitykseen ja uutuuksiin. Tapahtuma on kerännyt alan osaajat koolle säännöllisesti vuodesta 1983 lähtien. Teemana vastuullisuus - tulethan tapahtumaan terveenä! Tapahtuman teemana on vastuullisuus. Järjestäjät selvittävät tapahtuman CO2-päästöt. Messubussi 100 liikennöi Turun keskustan ja Messukeskuksen välillä tapahtuman ajan. Yhdyskuntatekniikassa terveysturvallisuus on huomioitu. Tapahtumaa varten on laadittu koronalinjaus, jota päivitetään tilanteen kehittymisen ja viranomaisohjeistuksen muutosten myötä. Mikäli tulijalla ei ole täyttä rokotesuojaa koronavirusta vastaan, voi tapahtuman piha-alueella olevassa teltassa tehdä omakustanteisen pi

Venexpo siirtyy vuoteen 20229.9.2021 11:07:33 EEST | Tiedote

Veneilyn maailmaan palataan Turun Messukeskuksessa seuraavan kerran syksyllä 2022. Kolmipäiväiset Venexpo-messut oli tarkoitus järjestää 17.9.–19.9. Turun Messukeskuksessa. Veneilyn ja purjehduksen ennennäkemätön suosio kuluneena kesänä aiheutti kuitenkin positiivisen ongelman näytteilleasettajille, sillä monet ovat joutuneet myymään ei-oota varastojen tyhjennyttyä. Lisäksi venevalmistajilla on ollut haasteita saada tarvittavia komponentteja ja sitä kautta venetoimituksia asiakkaille. Kaikesta huolimatta olimme Turun Messukeskuksessa yhdessä näytteilleasettajien kanssa toiveikkaita siitä, että saisimme syksyllä 2021 esille riittävästi veneitä ja venealan tuotteita. Venealan toimijat työskentelivät lujasti saadakseen lisää esittelyveneitä ja odottivatkin viimeiseen saakka tietoa siitä, ehtivätkö venetoimitukset heille ennen Venexpoa. Venexpon tavoite on esitellä kävijöille mahdollisimman laaja ja monipuolinen valikoima veneitä. Tästä syystä tulimme Turun Messukeskuksessa siihen tuloksee

Programmet för Åbo Bokmässa har publicerats1.9.2021 12:42:05 EEST | Tiedote

Programmet för Åbo Bokmässa har publicerats Nu är den långa väntan slut! Åbo Bokmässa ordnas 1–3.10.2021. Programmet för Åbo Bokmässa har nu publicerats! Mässans tvärkonstnärliga huvudtema i år är musiken och den auditiva kulturen. Åbo Bokmässa invigs på fredag den 1 oktober klockan 13 på Auditorio i Åbo Mässcentrum. Bland annat Rosa Liksom, Juha Hurme och Heli Laaksonen medverkar. Aktuella teman på Åbo Bokmässa är informationens förändrade roll och hälsans konst. Informationens roll förändras, och utvecklingen skakar om våra uppfattningar inom kunskapens auktoriteter och sanningsbegreppet. Samtalen och de böcker som tas upp för behandling dryftar bland annat uttrycksfriheten inom vetenskapen, störtfloden av information som vi upplever samt hur falska nyheter uppkommer och kan identifieras. Bakom temat Hälsans konst finns det ett växande intresse för övergripande välbefinnande. Temat behandlas i olika perspektiv med hjälp av litteratur och musik och tillsammans med experter från olika

Turun Kirjamessujen ohjelma on julkistettu1.9.2021 12:19:37 EEST | Tiedote

Turun Kirjamessujen ohjelma on julkistettu Pitkä odotus palkitaan! Turun Kirjamessut järjestetään 1.–3.10.2021. Turun Kirjamessujen poikkitaiteellisena pääteemana on tänä vuonna musiikki ja auditiivinen kulttuuri. Tapahtuman avajaiset järjestetään perjantaina 1.10. kello 13 Turun Messukeskuksen auditoriossa, jossa esiintyjinä ovat muun muassa kirjailijat Rosa Liksom, Juha Hurme ja Heli Laaksonen. Kirjamessujen ajankohtaisteemat ovat tiedon murros ja hyvinvoinnin taito. Tiedon murros ravistelee käsityksiämme tiedon auktoriteeteista ja totuudellisuudesta. Keskusteluissa ja käsiteltävissä teoksissa pohditaan esimerkiksi tieteen sananvapautta, kokemaamme informaatiotulvaa sekä valeuutisten syntyä ja tunnistamista. Hyvinvoinnin taito –teeman taustalla on kasvava kiinnostus kokonaisvaltaisesta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista huolehtimiseen, jota käsitellään kirjallisuuteen ja musiikkiin kytkeytyvistä näkökulmista eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Messuilla esiintyvät jälleen Suomen

Turun Messukeskus siirtää kaikki syksyn omat tapahtumat ensi vuoteen – Kokous- ja vuokratapahtumien järjestäminen jatkuu normaalisti26.8.2020 14:29:15 EEST | Tiedote

Turun Messukeskus ei järjestä tänä vuonna omia messutapahtumia. Syksyn messut siirtyvät ensi vuoteen. Kokoustoiminta sekä muiden tahojen tiloissa järjestämät tapahtumat jatkuvat normaalisti turvamääräyksiä ja väljyyttä noudattaen. Messujen siirtolistalla ovat mm. Turun Kirjamessut, Turun Ruoka- ja Viinimessut, Mökki & Meri, Venexpo, Osaava Nainen, Rekryexpo ja Turun Taide- ja Antiikkimessut.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme